keskiviikko 26. elokuuta 2015



Mikä on kauneinta, mitä sinulle on sanottu? "Olet täynnä elämää, ja näet kaikessa ripauksen runoutta."
Ikimuistoisin lapsuusmuistosi? Voi, niitä on niin monia! Ehkäpä kuitenkin ne kaikki seikkailuretket esim. Ulko-Tammiossa pikkuipanana.
Mikä on intohimosi? Kaikki visuaalinen. Rakastan tarkkailla ihmisiä, ympäristöä, ja yksityiskohtia. Oli sitten kyseessä jokin viehättävä luonnonoikku (tai syksyn väriloisto!), ihana printti kankaassa tai kaunis designtuote, niin en vaan millään saa silmiäni niistä irti! (Tämän vuoksi kai rakastankin valokuvausta, värityskirjoja ja esim. Pinterestin selailua!)
Eriskummallisin tapasi? Letitän hiukseni yöksi, koska muuten kohtaisin peilistä aamuisin takkutukkaisen peikon. (Omaan luonnonkiharan tukan, joten se vääntyisi yön aikana mitä ihmeellisemmille töyhtöille ja käkkyröille, jos en tekisi näin. Mielummin siis suht tasaisesti laineileva kuontalo, kuin takkuinen sekasotkutukka!)
Mistä toivot, että sinut muistetaan? Aitoudesta. Siitä, että olen juuri sellainen kuin olen, eikä minulla ole tarvetta esittää mitään muuta. Haluaisin, että minut muistetaan ihmisenä, joka on sielultaan ja luonteeltaan kaunis.
Mikä tekee sinusta sinut? Erityisherkkyys. 
Jos saisit muuttaa yhden asian menneisyydestäsi, tarttuisitko tilaisuuteen? Toki tällaisia asioita on joskus tullut mietittyä. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että jos muuttaisin menneisyydestä jotain, niin se tulisi varmasti vaikuttamaan myös nykyhetkeen, joten siksi en muuttaisi mitään. Se, että jos olen jäänyt katumaan jotakin asiaa, on varmasti opettanut minulle elämästä jotain, ja kasvattanut minua ihmisenä.
Millaista elämäsi on vuoden kuluttua? Toivottavasti tasapainoista. Sellaista, että olen lopettanut tämän keinumisen tässä risteyksessä, ja löytänyt vihdoinkin sen oman polkuni.
Unelma, jonka aiot toteuttaa? Tällä hetkellä unelmoin siitä, että saisin vähän enemmän näkyvyyttä koruilleni. Haaveissa olisi siis mahdollisesti osallistuminen jollekin käsityötorille tms.
Parasta just nyt? Tämä vuodenaika!
Kaunis suomenkielinen sana? Voi, näitä on niiin monia! Ensimmäisenä tuli mieleen: ikävä, syksy, kevät, usva ja kaunis.

Sain nämä kysymykset Rakkaudella Satua -blogista. (Kiitos niistä!) Kyse on siis Liebster Award haasteesta, jonka olen tässä blogitaipaleeni aikana saanut muutamaankin otteeseen. Päätin kuitenkin nyt tällä kertaa tehdä vähän vasten sääntöjä, ja vastailla vain kysymyksiin (koska ne olivat jotenkin niin kivoja), ja jättää siis seuraavat 11 henkilöä haastamatta. (Toki jos joku kokee haluavansa vastailla näihin samoihin kivoihin kysymyksiin, niin lukisin ilomielin myös teidänkin vastauksia! Linkkailkaahan niitä siis alle!)

5 kommenttia:

  1. Hei, pakko kommentoida luettuani tavastasi letittää hiukset yöksi. Mie teen samoin, enkä enää kykene edes nukkumaan, jos hiukset ei oo ranskanletillä. Itelle tää on täysin normaali tapa, enkä ymmärrä, miten jotkut - varsinkin pitkähiuksiset - voi nukkua hiukset auki. Siinähän menee vain aikaa hukkaan, kun aamulla selvittelee hiuksiaan, vaikka voisi nauttia elämän pienistä iloista.

    En tunne siua enää niin hyvin kuin vuosia sitten, mutta muistoissani ja tekstiesi perusteella olet juuri sellainen aito ja toisista välittävä ihminen, jonka seurassa vietetty päivä voisi olla suuri seikkailu, vaikka sen viettäisi esim. puistossa istuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ihan hassua, koska mä tosiaan tunnen nukkuvani niin paljon paremmin, kun tukka on letillä! Jotenkin vähemmän stressiä, kun tietää, että aamulla on vähemmän hommaa sen kanssa. Yritin tuossa yksi yö nukkua tukka auki, ja voi miten ahdistavaa se olikaan, kun se meni kokoajan myttyyn niskan alle, ja sitten sitä piti olla kokoajan oikomassa sieltä pois, ja ääh.. :')

      Ja vooii miten kauniisti sanottu, kiitos! <3

      Poista
  2. Mita olen blogisi kautta susta saanut kuvaa, niin tuo "kaunein sulle sanottu asia" kylla pitaa taysin paikkansa. Oot just sellanen aito ja taiteilijasieluinen, etta ihan kateeksi kay.

    Ma varastin... ei kun siis vastailin naihin kysymyksiin myos, kun olivat niin mukavia :)
    http://www.conditionalsilence.com/a-peek-into-my-mind/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii voii kiitos! c--:

      Jee kiva, että joku innostui myöskin vastailemaan! Minäpä käyn kurkkaamassa!

      Poista