lauantai 16. joulukuuta 2017



Jos minulle olisi vuosi sitten kerrottu, mitä kaikkea syksy ja loppuvuosi tulisikaan tuomaan tullessaan, en olisi varmasti osannut uskoa sanaakaan. Vuoden 2017 viimeisiä päiviä viedään, ja olo on tämän kaiken myllerryksen jäljiltä todella kiitollinen! Ensimmäinen lukukausi on nyt suoritettuna, ja vihdoinkin tuntuu, että elämä on oikeilla raiteillaan. Unelmat, joiden perään pitkään hamuilin, tuntuvat olevan nyt tässä, aivan minun edessäni.


(Olen kuitenkin useasti kuluneen vuoden aikana miettinyt tätä blogia, ja sen tulevaisuutta. Päivitystahtini on hidastunut todella paljon vuosien varrella, ja usein mietinkin, että lukeeko näitä höpinöitäni enää kukaan? Kirjoittaminen on rakas harrastus, mutta ajoittain on vaikeaa pukea kaikkia näitä ajatuksia sanoiksi täällä blogin puolella.)

torstai 12. lokakuuta 2017









Päivät ovat juosseet mieletöntä vauhtia, ja samalla tahdilla on myös täyttynyt kalenterinikin. Ensimmäiset tentit ovat jo suoritettuna, ja vaikka edessä on vielä monen monta opintopistettä, tuntuu, että olen siltikin kokoajan askeleen lähempänä unelmaani! Nämä uudet opiskelukuviot ovat tehneet mielellekin niin hyvää! Elämääni on tullut kourallinen uusia tyyppejä, joiden kanssa olemme muodostaneet oman koulujengimme. Sitä on lisäksi oppinut paljon uutta itsestään, kun on rohkeasti astunut pois mukavuusalueeltaan, ja päässyt ylittämään itsensä. 

Paluu vanhaan kotikaupunkiin ei ole kuitenkaan ollut helppo. Vuodet ovat vierineet, ja kaveriporukat ovat muuttuneet. Arkisin kuljenkin oikeastaan vain kodin ja koulun väliä, ja muistelen niitä aikoja, kun ystäväporukkani ei ollut vielä muuttanut täältä muualle. Usein kaipaankin niitä hetkiä kahviloiden hämärissä nurkkapöydissä, kun puhuttiin sydämen kyllyydestä, ja välillä kehiteltiin kaikenlaisia hauskoja tarinoita ulkona kulkevista ihmisistä, ja naurettiin niin paljon, että mahaan sattui! Kaupunki muistuttelee menneistä, ja välillä havahdun hymyileväni hauskoille muistoille vuosien takaa. Voi niitä aurinkoisia kesäiltoja kenkäkukkulalla, ja sitä yhtä hassua kesäistä aamuyötä, kun kuljin paljain jaloin baarista kotiin, ja vastaan tuli iloisesti tervehtivä posteljooni! Elämän varrella on tapahtunut paljon, ja tänne palatessa on myös huomannut tunnistavansa niitä ns. kipupisteitä, joita on nyt ollut aikaa käydä mielessään läpi. Joskus sitä pitää mennä kauas, jotta voi nähdä asiat uudessa valossa!



Miten teidän syksy on mennyt?

(Kuvat viime kuun syysseikkailulta.)

keskiviikko 30. elokuuta 2017


Elämässä on tapahtunut sellaisella ryminällä taas asioita, että taitaa olla ihan paikallaan tehdä pienoinen yhteenveto tänne bloginkin puolelle: Minä nimittäin olen tällä hetkellä toisella paikkakunnalla, ja opiskelemassa!



Mistä kaikki lähti? No ihan siitä, että kevään yhteishaun huonot tulokset saivat minut ensireaktionsa jälkeen kokoamaan itseni uudelleen ja taistelemaan kahta kauheammin. Sattumalta kuulin Avoimen ammattikorkeakoulun polkuopinnoista, ja yhtäkkiä olinkin jo ilmoittautunut kahdeksan ensimmäisen (ja nopeimman) joukossa linjalle, johon en siis alunperin kevään yhteishaussa tullut valituksi. Vuoden mittainen opintovapaa töistä, matkustamista kahden kaupungin välillä ja runsaasti kaikkea uutta ja niin kiinnostavaa!



Viime viikolla oli ensimmäinen koulupäivä, ja tunsin pienoista nostalgiaa, sillä tämä koulu sattuu olemaan samainen rakennus, josta valmistuin muotoilijaksi vuonna 2012. Tällä kertaa tosin astelin sisään varmemmin askelin, ja tietäen, mitä todella elämältä haluan. Vaikka tämä vuosi tulee varmasti olemaan mm. rahallisesti todella tiukka, on tämä vaiva varmasti sen kaiken arvoista!


Onko syksy tuonut teidän elämään jotain uutta?

perjantai 4. elokuuta 2017











Sunnuntaina keinuttiin tuttuihin ja mahdottoman rakkaisiin maisemiin, Ulko-Tammioon. Kun on käynyt jossakin paikassa ihan pienestä pitäen, sitä on jotenkin kasvanut siihen paikkaan niin tiukasti kiinni, että se tuntuu kodilta. (Tiedätte varmasti mistä puhun.) 

Lähtiessä rinnassani oli tulevan syksyn uusien tuulien aiheuttama stressimöykky, mutta tiesin, että tämä paikka tarjoaa juuri oikeaa lääkettä näihin mietteisiin. Ja sitähän se oli. Oli nimittäin aikaa tuijotella kallioille hiljaa vyöryviä aaltoja, purppuraiseen horisonttiin laskeutuvaa aurinkoa ja uppoutua omiin ajatuksiin. Sai rauhassa käydä läpi kaikenlaisia tuntemuksia ja ajatuksia, ja nähdä asioiden puolet, rehellisesti, avoimesti, mutta myös toiveikkaasti.

Ja jälleen tänäkin vuonna katsoin itseäni ulkohuussin käpyjen koristamasta peilistä, ja totesin mielessäni: "Sinä pieni urhea nainen, sinusta on vielä vaikka mihin, älä luovuta! Usko itseesi, ja näytä niille!"  

Ja niinhän minä aion.



Ulko-Tammio, nähdään taas ensi kesänä! 
(Jos haluat lukea lisää tarinoita Ulko-Tammiosta, klikkaa tästä!)

tiistai 25. heinäkuuta 2017

DIY tiipii kissalle


Olen jo pitkään haaveillut kissan tiipiistä olohuoneen nurkassa, ja nyt minulle tuli siihen oiva tilaisuus keittiön verhojen päivityksen yhteydessä! Netistä löytyy rutkasti erilaisia ohjeita tiipiin rakennukseen, niin aikuisille, lapsille kuin eläimillekin. Selailin ohjeita, yhdistelin ideoita ja lopulta sain luotua tiipiin rakkaalle kissaystävälleni. 

Tarvikkeet:
- Kangas (Vanha keittiön verho.)
- Ohut tyyny (Ylimääräiseksi jäänyt terassikalustepehmuste löytyi äidiltä.)
- Kepit (K-Rauta, 15mm paksuisia ja 120cm pitkiä pyörölistoja 4kpl)
- Sakset, mittanauha, nyöri ja nuppineuloja/hakaneuloja.

Jos innostuit tästä ideasta, suosittelen tutustumaan mm. youtubesta löytyviin "diy cat teepee" -videoihin! Tiipiitä löytyy laidasta laitaan; on todella viimeisteltyjä prinsessatiipiitä, ja toisaalta myös ihanan rentoja loikoilumajoja! Noloa myöntää, mutta en valitettavasti pysty kirjoittamaan tarkkoja ohjeita mittoineen juuri tämän tiipiin rakennukseen, koska tein tämän tosiaan eri ideoita yhdistellen, ja suureksi osaksi vain kokeillen esim. miltä kangas näyttäisi erilaisilla tavoilla kiinnitettynä. Toki kysymyksiä saa esittää, ja niihin yritän parhaani mukaan vastailla!




torstai 6. heinäkuuta 2017

Ja niinhän se aika vuodesta taas koitti, kun some täyttyi onnellisista "Mä pääsin kouluun!" -ilmoituksista. (Olen toki todella onnellinen teidän kaikkien puolesta, jotka saivat iloisia uutisia!) Mutta sitten on se todella suuri joukko ihmisiä, joille tämä ajankohta ei ollutkaan se iloisin. (Minä mukaan lukien, tänäkin vuonna.)

Tiedon saapuessa kävin laajaa tunneskaalaa läpi koko sen illan, ja oikeastaan vielä seuraavat päivätkin. Aluksi oli itkua, pettymystä ja mitättömyyden tunnetta. Sitten seurasi suuri ahdistus ja epätoivo. (Mitä jos en pääse koskaan kouluun? Mitä jos minusta ei ole mihinkään?) Seuraavina päivinä onneksi nämä ajatukset hiljalleen hälvenivät, ja näin hentoista valoa tunnelin toisessa päässä. Kyllä minunkin vuoroni vielä koittaa!
Edeltäneet päivät ovat opettaneet jälleen paljon. Olen oppinut, että on todella ok käydä läpi se laaja tunneskaala, itkeä ne itkut, mutta sitten kuitenkin muistaa nousta ylös, ja valmistautua uuteen yritykseen. Sillä eihän tämä ole maailmanloppu! Vielä tulee uusia mahdollisuuksia, ja kyllä, vielä joskus sinä olet yksi niistä onnellisista, jotka päivittävät someen nämä iloiset uutiset! (Usko pois!)

Ilman koulupaikkaa jääneet, muistakaa, että:
- ette ole missään nimessä tyhmiä, huonoja tai epäonnistujia.
- ette ole yksin. Suurin osa hakijoista ei pääse haluamaansa kouluun.
- tämä tilanne ei määrittele loppuelämäänne.
- maailma ei kaadu tähän!
- ensi vuonna on jälleen uusi mahdollisuus!

Tsemppiä muillekin kohtalotovereille!


maanantai 12. kesäkuuta 2017


Tällä hetkellä tuntuu, kuin elämäni keinuisi laineilla; Kepeästi, mutta määrätietoisesti. Olen uskaltanut hypätä uusiin kuvioihin, ja nyt odotan mihin suuntaan elämä minua vie. Huomenna aloitan uudessa (mutta samalla vanhassa) työpaikassa, ja samalla odotan millaisia uutisia yhteishaun tulokset tuovat kuun lopulla.

Kevään aikana on muutenkin tapahtunut paljon, ja olen elänyt vahvasti sen jokaisessa hetkessä. On ollut jännitystä, stressiä ja pettymyksiä, mutta toisaalta myös onnistumisia, iloa, onnea ja kiitollisuutta. 

Miten teidän kesä on lähtenyt käyntiin?

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kahdeksanvuotias

Blogini täytti tässä kuussa jo 8 vuotta! (Huh miten aika juoksee!) Kun palaan blogin perustamisvuoteen 2009, niin olihan se melkoisen suuri muutosten vuosi! Olin juuri (vuoden 2008 lopulla) muutanut pois kotoa ja aloittanut ammattikorkeakoulussa muotoilun linjalla. Elämään tuli kovalla vauhdilla uusia asioita, ja minä otin ne kaikki innolla vastaan. Blogi oli minulle paikka, johon purin ajatuksiani, ja toisaalta myös ikuistin elämääni kuvien muodossa. (Onhan noita vanhimpia tekstejä nyt todella nostalgista lukea pitkän tauon jälkeen.. En kuitenkaan halua piilottaa niitä, vaikka moni niistä näyttääkin silmääni tällä hetkellä todella nololta. Mutta sehän on vain elämää, eikö?)

Kahdeksan vuoden aikana olen kasvanut, ja blogikin sen mukana. Sivusto on hakenut muotoaan, ja nimikin on muuttunut matkan varrella enemmän oman tuntuiseksi. Myös aiheet, kirjoittamistyyli ja kirjoittamistahti ovat vaihdelleet elämäntilanteiden ja kiinnostuksen mukaan. Toivon, että blogi on jatkossakin minulle paikka, johon voin purkaa ajatuksiani, luovuuttani ja kuulumisiani kuvien kera.

Teitä lukijoita on siellä Bloggerin mukaan 173 (ihanaa, että olette matkassa mukana!), ja olisikin todella ihanaa vähän kuulla ketä siellä ruudun toisella puolella on! 

tiistai 28. helmikuuta 2017

Helmikuussa kevät alkoi hiipiä sydämeeni


Aurinko on maalaillut useana päivänä pilkkuja ja raitoja asunnon seiniin, ja olen pysähtynyt ihailemaan niitä. Välillä on tuntunut huhtikuulta, niin keväältä. Ajatukset ovat tuntuneet pehmeiltä ja lämpöisiltä. Aurinko on saanut myös inspiraation heräilemään minussa. Olen haaveillut kukkasista ja parvekkeen sisustamisesta, sekä varovasti ihastunut keltaiseen! (Ne jotka minut tuntevat, tietävät, että olen aina inhonnut keltaista..)

Helmikuussa parasta oli ehdottomasti reissu ystävän luo Tornioon. Järjestin muutaman muun kanssa elämäni ensimmäiset babyshowerit. Oli pöydällinen herkkuja, hemmottelua ja kassillinen lahjoja ihanalle äidille ja vauvalle. 

Välimatkat ovat opettaneet minulle, että noista pienistä ihanista hetkistä täytyy ottaa kaikki irti. Sitä on myös oppinut, ettei kilometrit muuta sitä mitä sydämessään tuntee. Ystävyys säilyy, vaikka välissä olisi kuinka paljon kilometreja!


torstai 2. helmikuuta 2017

Tammikuu


Hei pitkästä aikaa!

Tammikuu oli kokonaisuudessaan tänä vuonna mahdottoman kiva kuukausi! Olo on ollut tarmokas, innostunut ja inspiroitunut. Vuoden 2016 viimeinen ilta meni osittain töissä, mutta onneksi aikaa jäi myös illanistujaisille. Vuoden vaihtumista ihailtiin keskustassa raketteja katsellen. Tuntui mahdottoman hyvältä sanoa vihdoinkin hyvästit vuodelle 2016, ja toivottaa tervetulleeksi vuosi 2017.

Alkuvuodesta tein Helsinkireissun ystävien luokse. Järjestimme pyjamabileet, johon kuului tietysti söpöt pyjamat ja pöydällinen herkkuja! Aamulla nautiskeltiin hitaasta aamusta lattialla tyynyillä istuen, kahvia juoden ja keskustellen. 

Tammikuuhun mahtui myös useita ihania aurinkoisia päiviä, joilloin rakkaat kahvilat houkuttelivat luokseen. Lintujen laulu on myös muistutellut hiljalleen lähestyvästä keväästä, mikä on tietysti saanut minuun entistä enemmän energiaa.

Yksi tämän kuun kohokohdista oli ehdottomasti se, kun ystävä pyysi minua keväällä syntyvän lapsensa kummiksi. Tämä pienokainen on ensimmäinen kummilapseni, ja olen ihan mahdottoman otettu tästä koko asiasta! Sain tässä kuussa uutisia myös työrintamalleni: Edessä on pieni (mutta niin tervetullut) muutos keväällä / alkukesästä; siirryn nimittäin firman sisällä toiselle pisteelle.

Tammikuu oli myös inspiroiva. Innostuimme laittamaan kotia, jolloin vanha sohva lähti uuteen kotiin, ja tilalle tuli uusi ja tilavampi yksilö. (Olo oli hieman nostalginen, sillä olihan vanha sohva kulkenut mukanani jo ensimmäisestä vuokrayksiöstäni asti!)
Tammikuuhun mahtui myös kivoja kokemuksia. Spontaanin kotikotireissun kruunasi luistelu Kuusaanlammen retkiluisteluradalla. Muistelimme äidin kanssa, että kummallakin taitaa olla viime kerrasta yli 10 vuotta! Luistelu on kuitenkin onneksi kuin pyörällä ajoa; sen kun kerran oppii, sen osaa aina. Toki ensimmäiset "askeleet" olivat hieman huteria ja hakevia, mutta pian huomasinkin jo luottavani jäällä liukuviin luistimiini. Mukavan päivän päätimme vielä elokuvissa La La Landin seurassa! (Äidillä oli tovi päässyt vierähtämään viime elokuvakäynnistä, joten pitihän tämä vääryys korjata!)



Miten teidän tammikuu on mennyt?