keskiviikko 25. toukokuuta 2011




Mun arkiaamut koostuvat lähinnä siitä, että istun asemalla silmät ristissä, katson muita uneliaita ihmisiä. Yritän opetella vaunu- ja paikkanumeroani ulkoa, ja kyrsiinnyn samalla omaan täsmällisyyteeni, jonka ansiosta olen jälleen aivan liian aikaisin asemalla istumassa tai laiturilla seisomassa. Toisaalta, nautin äärettömästi siitä, kun voin seurailla ihmisiä; jotkut näyttävät olevan pahasti hukassa, toiset kiireisiä ja jotkut vain lukevat rennosti lehteään. On iloisia jälleennäkemisiä ja haikeita hyvästejä. 

Työharjoittelusta takana 18/45 päivää. Aika menee kuin siivillä, toivottavasti kesä ei. En halua syksyllä herätä siihen, etten ole saanut vieläkään mitään aikaiseksi. Niitä kaikkia juttuja, joita ollaan suunniteltu. Piknikkejä, telttaretkiä, seikkailuja ja ikimuistoisia hetkiä.

Tänään ukkosti ensimmäistä kertaa vuoteen. Seisoin pimeässä asunnossa ja tein pannukakkua. 

(Kuvat eivät nyt oikein liity tähän löpinään, mutta kaksi ylimmäistä kuvaa ovat siis sunnuntailta, ulkoilutimme rottiamme ulkosalla. Kuvissa näkyy Rusina, joka on siis nuorin porukasta. Alin kuva on taas perjantain piknikiltä.) 

tiistai 10. toukokuuta 2011


Aamulla taivas oli tumma ja keli oli sateinen. Taivaanrannassa pilkotti hieman aurinko ja kevyt usva leijaili kaduilla. Ilmassa tuoksui sade; Kesäsade ja kostea nurmikko. Luonto tuntui heräävän henkiin kohinalla. Aamukastetta helmeili nurmikolla ja linnut heräilivät laulamaan. 
 Avasin ikkunan ja hengitin raikasta kesäsateen raikastamaa ilmaa keuhkoihini. Kello oli aivan liian vähän aamusta ja kohta piti jo juosta junaan ja sieltä töihin.  

Viihdyn keramiikkapajalla todella hyvin. Jos saisin valita, olisin siellä vaikka koko kesän. Ja vaikka vielä pidemmälle. 
Lahti tuntuu kodilta, vähän samalla tavalla kuin Kouvola ja Jyväskylä. Tiedättekö, kun joissakin paikoissa vaan tuntee olevansa oikeassa paikassa ? Siltä musta tuntuu aina juuri noissa kaupungeissa. Vaikka Kouvola on monien mielestä pieni tuppukylä, minä viihdyn täällä tällä hetkellä. Olen asunut täällä koko ikäni, elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni ja tunnen jokaikisen kujan ja sopukan kuin omat taskuni. Lisäksi mulla on kaikki tärkeät ihmiset täällä (ainakin melkein kaikki) enkä haluaisi kuvitella ainakaan vuoteen kahteen muuttavani täältä pois. Tuntuu pahalta kuvitella, että vielä joskus loputkin rakkaista ihmisistä lähtee pois, omille teilleen, omiin kaupunkeihinsa. Saa nähdä minne elämä minua kuljettaa. Toivottavasti ei liian kauas rakkaista.
Olo on ollut koko viikon jotenkin runollinen. Se on taas tämä kevät. Herään henkiin.
Elämä tuntuu tällä hetkellä hyvältä, vaikka mulla onkin kamala ikävä mun ihmisiä.