keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Viikonloppuna hypättiin junaan, joka vei kaupunkiin, jonka jätin taakseni joulukuussa. Kaupunkiin, jossa asuin aika tarkalleen 23 vuotta ja 8 kuukautta. Kaupunkiin, jonka jokaiseen kadunkulmaan liittyy vähintäänkin yksi muisto, ja jonka paikat tunnen kuin omat taskuni. Kaupunkiin, jossa kaikki tuntuvat tietävän toisensa, ja josta käytin ennen sanaa koti.

Tutut kadut ja rakennukset olivat jälleen hieman muuttaneet muotoaan. Sitä tuntui näkevän kokonaisen kaupungin aivan uusin silmin. Moni asia tuntui etäiseltä, eikä se tuntunut lainkaan pahalta. Jos totta puhutaan, se tuntui todella helpottavalta. Tuntuu, että tuo puolen vuoden takainen maisemanvaihdos ja sen kautta myös elämänsä puhtaalta pöydältä aloittaminen on kasvattanut minua ihmisenä enemmän kuin olisin koskaan uskonut. Ja näin on hyvä, superhyvä!

Oli ihanaa nähdä rakkaitaan pitkästä aikaa! Tosiystävyys onkin sellaista, joka säilyy vaikka välissä olisi muutama sata kilometriä asfalttitietä. (Vaikken tule varmasti koskaan tottumaan jatkuvaan ikävöimiseen tai noihin haikeisiin heippoihin asemalla.)



Vastauksia teidän kysymyksiin:

► Mitä teet työkses? / Millä alalla oot? Ammatiltani olen muotoilija, mutta kesäkuusta lähtien olen ollut töissä kaupassa. (Kyllä, tarkoitus on hakea vielä joskus jatkokoulutusta, ja sitten oman alan töitä!)
► Mitä aiot tehä kesällä? Toistaiseksi en ole mitään kummempia vielä ehtinyt suunnittelemaan.. Töitä on tiedossa joka tapauksessa, ja kahden viikon lomani ajoittuu elokuun alkuun. Vapaapäivinä aion nauttia kesästä hyvässä seurassa! (Joku muukin kyseli kesän suunnitelmistani, joten ajattelin tehdä tänäkin vuonna erillisen to do -listan!)
► Jos menisit nyt piknikille, mitä ottaisit evääksi? Piknikille kuuluu ehdottomasti viinirypäleet, kirsikkatomaatit ja erilaiset muut herkut (tietenkin riippuen myös seurasta ja paikasta. Jos on grilli mukana, niin ehdottomasti tämän listan lisäksi myös tuorejuusto täytteisiä herkkusieniä!)
► Kirjoitatko päiväkirjaa? Kyllä. Livejournalia olen kirjoitellut 2005 alkaen (nykyisin tosin aika harvoin).
► Mitä musiikkia suosittelet letkeille kevät/kesäpäiville? Parasta musiikkia letkeille kevät/kesäpäiville tuo miun mielestä akustinen kitara tai ylipäänsä se, että joku soittelee jollain! Aika harvoin sitä loppujen lopuksi tulee musiikkia kuunneltua ulkosalla ollessa, mutta joskus otan piknikeille mukaan rakkaan retroradioni, jota voi käyttää kaiuttimena, ja jolla onnistuu myös sen perinteisen radionkin kuuntelu. Kesällä suosin eniten suomalaista, mm. Regina ja Scandinavian music group ovat lähellä sydäntäni. 
► Vaikuttavimmat elokuvat, joita olet katsonut? Olen huomannut, että siihen minkä kokee vaikuttavaksi elokuvaksi vaikuttaa paljonkin mm. oma elämäntilanne. Sanotaan nyt vaikkapa nämä kestosuosikit: 500 days of summer, Amelie, Lost in Translation, Tahraton mieli, yms.
► Tykkäätkö reissata ja mihin haluaisit mennä seuraavaksi? En ole juurikaan reissaillut Suomen ulkopuolella, koska opiskelijana ei ole ollut oikein varaa lähteä risteilyä kummallisemmalle "reissulle".. Tällä hetkellä oikeastaan haaveilenkin vain Suomen sisällä tapahtuvasta roadtripistä!
► Tuntuuko Tampere sun paikalta, vai kaipaatko Kouvolaa tai haaveiletko vielä muuttavasi jonnekin muualle? Tampere tuntuu ehdottomasti mun paikalta! En osaa jotenkin edes kuvitella itseäni muualle.. Kouvolastakaan en kaipaa kuin niitä mun ihmisiä.
► Ystävystytkö/tutustutko helposti uusiin ihmisiin? Olen aika hitaasti lämpeävää sorttia, koska uusien ihmisten seurassa olen aina aluksi ujo ja tarkkailen tilannetta sivusta. Luottamus toiseen kasvaa ajan kanssa. Voisi kai siis sanoa, että teen tuttavuutta mieluusti ja aika helpostikin, mutta ystävystyminen itsessään vaatii jonkinverran enemmän aikaa.
► Käytätkö instagramia? Itseasiassa liityin vasta pari päivää sitten. Klik!


♡: Emmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti