sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Erityisherkkyydestä

Kirjoittelin n. 1,5-vuotta sitten erityisherkkyydestä, ja sitä kautta myös itseni löytämisestä. Olin ennen tämän erityisherkkä -termin löytämistä aika hukassa itseni kanssa. Oli paljon asioita, joita pidin luonteelleni ominaisina, mutta moni niistä tuntui herättävän jopa kummastusta muissa ihmisissä. Olin sen takia todella epävarma itsestäni, ja tunsin olevani omituinen ja vähän hukassa. En tuntenut kuuluvani oikein mihinkään tiettyyn "lokeroon", vaikka usein minut sysättiinkin muiden toimesta mm. "vaikutat vähän ujolta ja hiljaiselta" -lokeroon ihan ensivaikutelmani perusteella. Sitten sitä hiljalleen uskoi sen itsekin, ja aloin kuvailla itseäni noilla samoilla sanoilla, vaikka sisimmässäni tiesin olevani paljon paljon muutakin! Kun löysin tämän erityisherkkyys -termin, tunsin suurta helpotusta. Tunsin vihdoinkin tulleeni ns. kotiin! Olen oppinut todella paljon itsestäni, ja tullut myös itsevarmemmaksi. Tuntuu, että vihdoinkin solmut ovat auenneet ja hyväksyn (ja ymmärrän) itseni sellaisena kuin olen.

Haluan tässä välissä painottaa, ettei erityisherkkyys ole mikään tarkka "lokero". Kaikki erityisherkät eivät ole siis kopioitaan toisistaan. Vaikka yhdistäviä piirteitä on toki paljon, löytyy erityisherkistä esim. introverttien lisäksi myös ekstroverttejakin! (Jos tämä erityisherkkyys on aiheena tuntematon, suosittelen tutustumaan esim. tähän sivustoon.) 

Mitä kaikkea erityisherkkyys on sitten minulle opettanut?

Luonteestani
Varmasti tärkein mitä olen tämän termin myötä oppinut, on se, että olen oppinut hyväksymään itseni ja kaikki hassut luonteeni koukerot. Olen hyvä ja riittävä juuri tällaisena. 

Oman tilan tärkeydestä

Oma aika on ollut minulle aina todella tärkeää. Saan parhaiten ladattua akkuni, kun saan olla silloin tällöin omassa "kuplassani", ja tehdä minulle tärkeitä asioita. (Ja haluan painottaa, ettei kyse siis ole mistään ihmiskammosta!) Olen oppinut, että jaksan paljon paremmin, jos akkuni ovat tarpeeksi ladatut. Parhaita ovat hitaat aamut, jolloin voi vain uppoutua omiin juttuihin (kuten vaikka nyt tähän kirjoittamiseen), juoda kahvia lempparikahvikupista ja fiilistellä musiikkia ja sitä kiireettömyyttä.



Aistiherkkyydestä ja empatiasta
Olen aina ollut luonteeltani tietyllä tapaa tarkkailija. Katselen ympäristöä, ja ihailen sen pieniäkin yksityiskohtia. Rakastan varjojen kuviointeja seinillä, auringon maalaamia raitoja, kimmeltävää glitterimäistä pakkaslunta ja vesipisarahelmiä nurmikoilla. Rakastan ensimmäistä kevään vivahdetta tuulessa, ja sitä miten syksyllä ensimmäiset pakkasaamut tuoksuu omenille. Tietyn leipomon tuoreen leivän tuoksu saa minut palaamaan aikaan, jolloin olin pieni lapsi, ja asuttiin rivitalossa. Myös kadulla vastaan tulevien ihmisten hajuvedet saattavat muistuttaa minua ystävistäni, joilla on ollut joskus sama tuoksu. Minulla on myös todella tarkka kuulo, ja sen ansiosta säikähtelen todella helposti ja toisaalta myös kuormitun jos joudun olemaan kauan suuressa melussa. (Lisäksi en pysty kunnolla keskittymään hälinässä, ja siksi laitankin esim. radion pois päältä, kun parkkeeraan auton.)

Olen myös todella empatiakykyinen ihminen. Aistin todella helposti muiden mielentilat, ja otan aina huomaamattani murheista osan harteilleni. Toisen suru saa minunkin sydämeni särkymään, ja toisaalta myös toisen onni saa minutkin säteilemään. Koen erilaiset ristiriitatilanteet todella kuormittavina, enkä saa mielenrauhaa, ennen kuin jokin asia on selvitetty. Myös muiden ihmisten väliset ristiriidat painavat mieltä. Ikävät sanat jäävät kaikumaan päähäni pitkäksi aikaa, ja menee tovi, ennen kuin saan ne sieltä häädettyä. Lisäksi otan asiat usein liiankin henkilökohtaisesti. 

Aistiherkkyys ja empatiakyky ovat ehkä vahvimpia piirteitäni. Niiden vaikutuksesta olen juuri sellainen kuin olen. Olen oppinut käyttämään niitä myös vahvuuksinani, esim. luovuutenikin kumpuaa mm. tätä kautta.

Kuormittumisesta ja itsensä kuuntelemisen tärkeydestä

Koska kehoni tuntuu kokoajan käyvän ns. "ylikierroksilla", se kuormittuu helposti. Esimerkiksi stressi, kiire ja lyhyet yöunet vaikuttavat minuun todella vahvasti, ja palautumiseen menee usein todella kauan. Kiire ja stressi laukaisevat minussa vielä todella helposti riittämättömyyden tunteen, joka tuntuu painavalta harteilla. Olen oppinut, että itsensä kuunteleminen on todella tärkeää. On opittava joskus sanomaan asioille "ei", ja levättävä silloin kun siltä tuntuu. Ei aina tarvitse jaksaa olla se superihminen! Sitäpaitsi sitä jaksaakin paljon paremmin, kun on keho ja mieli tasapainossa!

Ystävystymisestä
Olen oikeastaan aina ollut vähän sellainen yksinäinen susi, tai musta lammas. Jos muistelen lapsuuttani, muistan aina mieluummin leikkineeni yhden tai kahden hyvän ystävän kanssa, kuin isossa porukassa. Minulla onkin oikeastaan aina ollut vain muutama hyvä ystävä, ja loput sitten sellaisia hyvän päivän tuttuja/kavereita. Joillakin on todella liukuva raja ystävien ja kavereiden välillä, mutta minulla se raja on todella selvä. Olen aina ollut tarkka ystävieni suhteen, ja siksi olenkin laskenut lähelleni vain sellaisia tyyppejä, joiden kanssa olen kokenut jo oikeastaan alusta alkaen tietynlaisen yhteyden. (Sitä on vaikea selittää!)

En ole koskaan ollut oikein sellaista smalltalk -tyyppiä. Rakastan enemmän keskusteluja, jotka vievät syvemmälle. Olen muutenkin uudessa porukassa aina se "ujo ja hiljainen", joka tarkkailee muita. Lämpenen hitaasti ja siksi uskaltaudun keskusteluun vasta sitten, kun löydän jotain sellaista, johon osaan osallistua. Jotkut ihmiset ajattelevatkin minusta tämän ensivaikutelman perusteella, että olen jotenkin kylmä, etäinen tai että minua ei kiinnosta tutustua, vaikka tosiassa tilanne voikin olla täysin päinvastainen. Moni ei tunnu ymmärtävän, että sosiaalisuuttakin on todella paljon erilaista. Myös se, että osaa olla hiljaa ja kuunnella, on sosiaalisuutta. Tämän takia joku voikin kokea ystävystymisen kanssani vähän vaikeaksi ja hitaaksi. Olen kuitenkin ystävystymisestä oppinut sen, että kun kohdalleni sattuu ihminen, joka on samalla aaltopituudella kanssani, tunnen heti, että voin olla täysin oma itseni, ilman että se herättäisi toisessa minkäänlaista kummastusta tai kysymyksiä. Ystävän kanssa voi vaikkapa istua kahdestaan hiljaa puiston nurmikolla, ja olla ahdistumatta siitä puhumattomuudesta. Nauttia siitä hiljaisuudesta, ja olla vain. Ystävä on sellainen, jonka kanssa juttu tuntuu jatkuvan aina siitä mihin se viimeksi jäi, vaikka välissä olisi vaikka vuodenkin mittainen tauko. Ystävä on se, johon voi luottaa, ja jonka tietää olevan siinä vierellä, oli sitten kyse iloista tai suruista.



Ulkopuolisuuden tunteesta
Ulkopuolisuuden tunne on vahvin epävarmuuden tuoja. Olen aina ollut pohdiskelija, ja tästä syystä olen koko ikäni tutkiskellut myös mm. mieleni syövereitä. Muistan aina mm. yläasteelta sen, kuinka halusin vain rohkeasti kulkea omia polkujani. Olla aidosti juuri minä. Minua ei kiinnostanut maistaa tupakkaa, tai juoda alkoholia kuten muut, koska se ei ollut sitä mitä itse halusin. En ole koskaan ollut sellainen, joka alistuisi sosiaalisen paineen alla tekemään jotain sellaista mikä ei ole minua. Mielummin olin se vähemmän suosittu ja ulkopuolinen (mutta oma itseni), kuin suosittu, joka yrittää olla jotain mitä ei todellisuudessa todellakaan edes ole. 

Kuten ystävystymiseen liittyen jo aiemmin mainitsin, olen uudessa porukassa aina se hieman etäinen tarkkailijatyyppi. Se voi myös joskus laukaista minussa ulkopuolisuuden tunteen. Joskus se voi olla pientä ja ohimenevää, joskus se on niinkin ylitsepääsemätöntä, että mielummin vain poistun tilanteesta. Olen useinkin ollut tilanteessa, jossa minut on huomaamatta jätetty ulkopuolelle. Kun ei ole alusta alkaen sosiaalinen höpöttelijä, tietyt ihmiset luokittelevat minut automaattisesti tietyllä tavalla, eivätkä välttämättä ymmärrä, että sen kuoren alla voisi olla paljon muutakin. 

Tämä ulkopuolisuuden tunne on sellainen, jonka kanssa minulla on vieläkin todella paljon työstettävää.

Asioiden syvällisestä käsittelystä
Olen pienestä pitäen ollut rauhallinen pohdiskelijaluonne. Pohdiskelen paljon sellaisiakin asioita, joita jotkut eivät edes tajua, että voisi pohdiskella. Minusta on ihanaa ja rentouttavaakin tarkkailla ihmisiä. Mietin, että mistähän he ovat tulossa, minne menossa? Mitähän heille kuuluu, ja että mistähän he haaveilevat? Ovatko he onnellisia? Mietin miksi tuntemattoman vastaantulijan silmissä on niin paljon surua, ja miksi toisella kihisevää raivoa? Sitten on silmiä, joista näkee onnen, ja sitä miettii, että mitähän ihanaa heille on juuri tapahtunut.

Olen aina pohdiskellut elämäni varrella tapahtuneita asioita todella syvällisesti. Ihan jokaista tapahtumaa. Syitä ja seurauksia. Sitä pohtii mitä on oppinut, ja että mihin haluaa jatkossa elämässään panostaa. Olen aina uskonut siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Joskus sitä vain täytyy uskaltautua ulos mukavuusalueeltaan! Pohdiskelun ansiosta näen myös negatiivisissa asioissa ne aurinkoisetkin puolet. En ehkä heti, mutta viimeistäänkin vuosien päästä.


Onko siellä ruudun toisella puolella erityisherkkiä? Millaisia ajatuksia teissä heräsi? Kenties samaistumisia, vai täysin jotain erilaista?

15 kommenttia:

  1. Aloin lukaista tätä ihan vain pikaisesti mutta olikin alettava lukea tarkkaan kun hui että samastuinkin näihin yllättävän paljon! Ehkä itsekin olen ainakin jollain tasolla erityisherkkä, en ollut aiemmin tullutkaan ajatelleeksi, pitääpä lukea enemmän siitä. Samastuin varsinkin noihin kohtiin missä kirjoitit lokeroimisesta, asioiden ja ihmisten tarkkailusta ja ulkopuolisuuden tunteesta. Itsekin tarvitsen sen oman tilan ja small-talk, hyhhyhh. Vitsit miten hankalaa ystävystyminen on mullekin, varsinkin nyt ihan uudessa kaupungissa on ollut :/ Hienoa että sinä olet löytänyt ystäviä ja oppinut itsellesi ominaisen ystävystymisen tavan, ehkä minäkin vielä ajan kuluessa. Tämä teksti oli todella mukava lukea, tiedostin asioita itsestänikin uudella tavalla. Tosi hienoa että olet oppinut tuntemaan itsesi noin hyvin! :) Tsemppiä sulle ulkopuolisuuden tunteen kanssa työstämiseen, tiedän että se on haasteellista :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos samaistuit paljon näihin, niin suosittelen kyllä lämpimästi tutustumaan aiheeseen lisää! c--: Tiedä vaikka lukiessasi esim. aiheeseen liittyvää kirjaa kokisit vielä samanlaisen " tämä kirjahan kertoo minusta" - fiiliksen kuin minä aikoinaan!

      Ja mitä ystävystymiseen tulee, olen usein huomannut, että ystävyyssuhteet voivat alkaa aika yllättävistäkin tilanteista. Onko kaupungissasi muuten Kahvilakerhoa? Jos on, suosittelen pikapikaa liittymään! c:

      Poista
    2. Pitääkin alkaa etsimään luettavaa aiheesta :) Ei ainakaan minun tietääkseni ole tuollaista, mutta pitääpä selvittää olisiko täällä jotain muuta vastaavaa toimintaa. Kiitos vinkeistä :)

      Poista
    3. Eikun nyt kun aloin selvittämään niin löysin että täälläkin on aloitteleva Kahvilakerho :D Pääsin jo ryhmään ja siellä vaikuttaa olevan tosi mukavia tyyppejä. Elikkä jälleen iso kiitos vinkistä :D

      Poista
  2. Oi, muistan kun kirjoitit HSP:sta ja vinkkasit Satrin kirjasta, jonka olin juuri samoihin aikoihin löytänyt itsekin. Itse pystyn samaistumaan kaikkeen mitä kirjoitat piirteistäsi ja muusta - kun on hitaasti lämpiävä sosiaalisissa tilanteissa, joutuu helposti ulkopuolelle. Ja tuo kuormittuminen! Itse sairastuin masennukseen kolme vuotta sitten ja vieläkin kasaan itselleni reppuun kaikki mahdolliset asiat. Tähän päälle vielä yksinäisyys, oman tilan tarve vs. läheisyyden tarve, ristiriitatilanteiden pakoilu, jatkuva stressi ja katastrofiajattelu sekä asioiden vatvominen... Minulle on mainittu eritysherkkyyden mahdollisuudesta, mutta lukiessani kirjoituksiasi tuntuu vahvasti samalta! HSP-piirteet hieman vaikeuttavat parantumista (tai no, aika paljon: ei yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tuntua saa pois ihan noin vain, vaikka haluaisikin). Mukavaa kuitenkin lukea siun ajatuksista ja kokemuksista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii paljon voimia tuon masennuksen kanssa painimiseen! Vaikka erityisherkkyyttä voi pitää hienona piirteenä, voi siitä helposti seurata jotain tällaista.. :c Anna aikaa itsellesi!

      Poista
  3. Samaistun monelta osin noihin kertomiisi asioihin, vaikken itse olisi osannut kirjoittaa sitä yhtä hyvin ulos. Mitä sinun kirjoituksista huomaa niin olet paljon värikkäämpi, moniuloitteisempi, syvempi ja kiinnostavampi ihminen kuin mikään nimitys voi kertoa. Eikä minulla ole sinusta muuta kuin kirjoituksesi.

    Luulen, että sinussa on paljon muutakin mitä et täällä ole itsestäsi kertonut. Maailmasi vaikuttaa sen verran syvälliseltä ettei siihen varmaan voikaan päästä sisälle ihan noinvain.

    Olisi kiinnostava lukea enemmänkin siitä, miten olet itsetuntoasi onnistunut parantamaan ja oppinut hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet, siitäkin huolimatta, että ympäristöllä on mielipide kaikkeen mitä meidän tulee olla ja käyttäytyä jotta saisi oikeuden elää jonkun muun kuin omaansa elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla samaistumisfiiliksistä!

      Erityisherkillä sanotaan olevan rikas ja värikäs sisäinen mielen maailma, ja sen koen pitävän myös omalla kohdalla paikkansa. En sosiaalisesti ole ehkä lahjakkaimmasta päästä, mutta tuonkin tätä "mielenrikkautta" ilmi juuri tämän kirjoittamisen ja muiden luovien harrastusten kautta. Mukavaa kuulla, että se on siis jotenkin tullut näistä esille!

      Ja mitä itsetuntoon tulee, on siinäkin vielä kovasti työstettävää. Voisinkin joskus kirjoitella aiheesta, kun taas sopiva inspiraatio nappaa minut otteeseensa.

      Poista
  4. Samaistun kyllä moniin mainitsemiisi asioihin, mutta en halua nimetä itseäni erityisherkäksi. Monet käyttävät tuota termiä, kun haluavat erityiskohtelua tai lisähuomiota, enkä halua ajatella itseäni sellaiseksi. Erityismulkkuus on kuitenkin erotettavissa erityisherkkyydestä, ja sinä kuulut ehdottomasti jälkimmäiseen. Ollaan mieheni kanssa seurattu sinun blogia jo aikasen pitkään, ja jossain vaiheessa huomattiin sinun olevan meidän lähikaupassa töissä. Pelkän blogin ja "kauneimman kassaneidin perusteella" valittujen jonojen perusteella jo huomaa, että sinusta huokuu herkkkyys.
    Ulkopuolisuuden tunne on erityisen vahvana täällä, mutta olen hyväksynyt sen. En vaan ikinä tule sopimaan joukkoon, mutta onneksi kotona on yksi hupsu, joka ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ainakin haluan nimittää itseäni erityisherkäksi, mutta en siksi, että saisin erityiskohtelua tai lisähuomiota, vaan ihan vain siksi, että se kuvastaa minua niin hyvin. Lisäksi ne, jotka aiheesta enemmän tietävät, ymmärtävät ehkä helpommin mieleni hupsuja koukeroita. Lisäksi rakastan keskustella näistä jutuista samanhenkisten ihmisten kanssa! c: Ymmärrän kuitenkin mitä tarkoitat tuolla, että jotkut hakevat tällä termillä erityishuomiota! Ainahan niitä löytyy. :l

      Hassua, että olette bonganneet minut töistä! Saa moikata ensikerralla, vaikka menenkin siitä hyvin varmasti jäihin! :')

      Poista
  5. Voih, osasitpa kirjoittaa hyvin aiheesta. Samoja tuntemuksia täälläkin, sanoo eräs toinen erityisherkkä. On mahtavaa löytää ihmisiä, jotka ovat tehneet matkan itseensä, löytäneet erityisherkkyyden. Silloin tavallaan ymmärtää, että hei, ehkä en olekaan ainoa joka tuntee näin. Nyt tuli jälleen sellainen tunne. Tsemppiä tuon ulkopuolisuuden tunteen kanssa! Tiedän, miten kamalaa se voi olla. Itsekin käyn jatkuvasti läpi ulkopuolisuuden tunteen tuomia ajatuksia. Niitä kun lähtee sitten pohdiskelemaan läpikotaisin... Siitä saa hyvän oravanpyörän aikaan.

    Ps. Vaikutat ihanalta ihmiseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "On mahtavaa löytää ihmisiä, jotka ovat tehneet matkan itseensä, löytäneet erityisherkkyyden. Silloin tavallaan ymmärtää, että hei, ehkä en olekaan ainoa joka tuntee näin." En voisi olla enempää samaa mieltä!!

      ps. Niin vaikutat sinäkin! Ja tsemppiä sinullekin tuon ulkopuolisuuden tunteen kanssa!

      Poista
  6. Tää teksti on kamalan kaunis. Kertoo susta ja avaa sun ajatusmaailmaa. Oon aina ajatellut että olet tosi kiinnostava ihminen, ja ajattelen edelleen niin. Ehkä jaetaan ajatuksia joskus kahvikupin äärellä, kissakahvilassa tai jossain muualla.

    Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos kamalasti! Mukavaa, että ajattelet noin. c:
      Niin, ja ehkäpä kohtaamme joskus kahvikupposen äärellä!

      Poista