keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Koti



Kotini ikkunasta on näkymä puistoon. Päivisin kuulen lasten naurua liikenteen melun sijasta. Puistoa ympäröivät talot kohoavat ylväinä kohti pilvetöntä taivasta. Niiden persoonalliset yksityiskohdat saavat minut inspiroituneeksi. Kerrostaloni rappukäytävässä seinät ovat paikoitellen punaiset, ja ovet keltaiset. Hellyyttävän retroa, ajattelen, kun loikin pitkin loivia rappusia hymyssä suin. Ovessani lukee vielä vieras sukunimi, vaikkakin kaikki sen samaisen oven takana tuntuukin jo niin tutulta, kuin olisin ollut täällä ennenkin! Pysähdyn useasti keittiöni ikkunaan ja jään vain tuijottelemaan ulos. Lintuja lentelee taivaalla, auringon lämpö puskee ikkunan läpi iholle asti ja katolta tippuu vettä. On jälleen kevät!


Pitkään odotettu (ja jännitetty) muuttoni tapahtui maanantaina. Laskin pikaisesti, että tämä oli kolmas muuttoni. Tai jos oikein tarkkoja ollaan, niin neljäs osoitteenmuutokseni. Koko omaisuuteni mahtui yhteen isoon valkoiseen pakettiautoon. Sen purkamisessa oli apuna muutama reipas apulainen, joille tarjosin urakan päätteeksi kaikuvassa asunnossani kahvit ja vastapaistetut riisipiirakat. Kaiken sen kaaoksen keskellä tuntui jo niin kodilta!



Kalusteet ovat löytäneet hiljalleen paikkansa. Enää on vain muutamia laatikoita purkamatta. (Mistä lähtien olen omistanut näin paljon tavaraa?)  Radiosta kaikuva musiikki saa minut keskeyttämään purkamispuuhat hetkeksi ja jammailemaan keskellä olkkaria. Nostan kädet ilmaan, annan musiikin ottaa minusta vallan ja hymyn levitä kasvoilleni. Kuinka hyvällä tuulella ihminen voikaan olla?


En malta odottaa, että pääsen kutsumaan ystäviäni kylään!

Mukavaa viikkoa kaikille!

♡: Emmi

Kuvat: Kännykällä, koska en ole ehtinyt panostamaan kunnon kuviin. Niitä on kuitenkin tiedossa myöhemmin!


7 kommenttia:

  1. Aaaaaw, ihanan näköinen kämppä! Oot tosi nätti ja jäin kattomaan noita ihania kuvia kehyksissä pöydällä...

    VastaaPoista
  2. OAA oon niin kateellinen noista keittiönkaapeista, varsinkin noista yläkaapeista! Oh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mie ihastuin noihin kaappeihin heti ensisilmäyksellä... :')

      Poista
  3. Vastaukset
    1. hihii kiitti c: Vielä se vaatii melkoista säätöä, että kehtaa ottaa lisää kuvia..

      Poista
  4. Ihana blogi!

    Olisi kiva jos seuraisit blogiani
    http://marttuchu.blogspot.fi/

    VastaaPoista