keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Tyttö ja naakkapuu

Haluan esitellä teille erään lastenkirjan, joka kosketti minua syvästi. 
Kirja löytyi kirpputorilta noin neljä vuotta sitten, ja on ollut siitä lähtien yksi tärkeimmistä kirjoista hyllyssäni. Se kuvaa täydellisesti ajatuksiani ja tunteita ajalta, jolloin olin liian pieni ymmärtämään kuolemaa.


Kirjan takakansiteksti:

"Tyttö ja naakkapuu kuvaa keskittyneesti lapsen elämän käännekohtaa, isän kuoleman aiheuttamia väistämättömiä muutoksia. Pienen tytön tunteet ja ajatukset kuljettavat hienoviritteistä kertomusta sisäisenä puheena: lapsi miettii elämänsä sattumuksia rautatieaseman isojen naakkapuiden alla äidin ostaessa matkalippuja uuteen paikkaan. Kun naakat lähtevät yhtäkkiä lentoon ja katoavat näkymättömiin, tyttö tietää, miltä puista tuntuu. Muistot isästä nousevat silmien eteen kuviksi.

Kristiina Louhen kuvissa nämä muistot lentävät, tuooksuvat ja maistuvat. Niissä hehkuu samanlainen intensiivinen voima kuin Riitta Jalosen tekstissä: pienistä hetkistä muodostuva  suuri ja ainutlaatuinen kokonaisuus. Lapsuuden taikamaailma, jossa ilo ja suru ovat yhtäaikaa läsnä."




Minä tiedän ikävän. Se on sellaista, jonka tuntee joka puolella itsessään. Eniten se tuntuu vaatteiden sisällä, mutta minä en tarkalleen tiedä missä. Joskus se sattuu kurkkuun ja korviinkin. Kurkusta tulee jotenkin paksu ja korviin pistelee niin kuin olisi pakosta juossut oikein kovaa vaikka ei olisi yhtään jaksanut.
Muistoa ei unohda, vaikka sitä ei kokoajan ajattelisikaan. Se elää minun sisälläni ja kulkee mukana. Muisto ei koskaan lopu.


Millaiset kirjat ovat koskettaneet teitä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti