lauantai 16. joulukuuta 2017



Jos minulle olisi vuosi sitten kerrottu, mitä kaikkea syksy ja loppuvuosi tulisikaan tuomaan tullessaan, en olisi varmasti osannut uskoa sanaakaan. Vuoden 2017 viimeisiä päiviä viedään, ja olo on tämän kaiken myllerryksen jäljiltä todella kiitollinen! Ensimmäinen lukukausi on nyt suoritettuna, ja vihdoinkin tuntuu, että elämä on oikeilla raiteillaan. Unelmat, joiden perään pitkään hamuilin, tuntuvat olevan nyt tässä, aivan minun edessäni.


(Olen kuitenkin useasti kuluneen vuoden aikana miettinyt tätä blogia, ja sen tulevaisuutta. Päivitystahtini on hidastunut todella paljon vuosien varrella, ja usein mietinkin, että lukeeko näitä höpinöitäni enää kukaan? Kirjoittaminen on rakas harrastus, mutta ajoittain on vaikeaa pukea kaikkia näitä ajatuksia sanoiksi täällä blogin puolella.)

13 kommenttia:

  1. Kiva kuulla susta pitkästä aikaa ja tosi ilonen oon että oot viihtynnyt opiskelupaikassa kun oot tehnyt niin paljon töitä sen eteen etkä oo luovuttanut vaikka onkin tullut vastoinkäymisiä.

    Mitä ikinä teetkään blogin kanssa niin toivon että jatkat kirjotusta jollain tapaa. Sä kuitenkin kirjoitat kivasti.

    Rauhallista joulua ja onnellista uuttavuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihanaa kuulla! (:
      Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2018!

      Poista
  2. No voisitko kirjoittaa esim. noista myllerryksistä joista vihjailet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten olen kirjoituksissani maininnut, myllerrykset koskevat ihan niinkin arkista asiaa kuin opiskeluani toisella paikkakunnalla.. :')

      Poista
    2. Ehkä vielä joskus kirjoitan siitä enemmän! (:

      Poista
  3. Kyllä täällä lukijoita olisi, mutta ymmärrän myös, että aina ei vain ehdi tai pysty kirjoittamaan. Kiva kuulla, että sulla menee hyvin! Lämpöä jouluun ja vieläkin parempaa uutta vuotta!

    -Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! c: Ihanaa joulua ja pian alkavaa uutta vuotta!

      Poista
  4. Luen!! Aina kun vain uusia postauksia tipahtelee :)

    VastaaPoista
  5. Täälläkin luetaan!

    VastaaPoista