torstai 6. heinäkuuta 2017

Ja niinhän se aika vuodesta taas koitti, kun some täyttyi onnellisista "Mä pääsin kouluun!" -ilmoituksista. (Olen toki todella onnellinen teidän kaikkien puolesta, jotka saivat iloisia uutisia!) Mutta sitten on se todella suuri joukko ihmisiä, joille tämä ajankohta ei ollutkaan se iloisin. (Minä mukaan lukien, tänäkin vuonna.)

Tiedon saapuessa kävin laajaa tunneskaalaa läpi koko sen illan, ja oikeastaan vielä seuraavat päivätkin. Aluksi oli itkua, pettymystä ja mitättömyyden tunnetta. Sitten seurasi suuri ahdistus ja epätoivo. (Mitä jos en pääse koskaan kouluun? Mitä jos minusta ei ole mihinkään?) Seuraavina päivinä onneksi nämä ajatukset hiljalleen hälvenivät, ja näin hentoista valoa tunnelin toisessa päässä. Kyllä minunkin vuoroni vielä koittaa!
Edeltäneet päivät ovat opettaneet jälleen paljon. Olen oppinut, että on todella ok käydä läpi se laaja tunneskaala, itkeä ne itkut, mutta sitten kuitenkin muistaa nousta ylös, ja valmistautua uuteen yritykseen. Sillä eihän tämä ole maailmanloppu! Vielä tulee uusia mahdollisuuksia, ja kyllä, vielä joskus sinä olet yksi niistä onnellisista, jotka päivittävät someen nämä iloiset uutiset! (Usko pois!)

Ilman koulupaikkaa jääneet, muistakaa, että:
- ette ole missään nimessä tyhmiä, huonoja tai epäonnistujia.
- ette ole yksin. Suurin osa hakijoista ei pääse haluamaansa kouluun.
- tämä tilanne ei määrittele loppuelämäänne.
- maailma ei kaadu tähän!
- ensi vuonna on jälleen uusi mahdollisuus!

Tsemppiä muillekin kohtalotovereille!


2 kommenttia: