Eilen juhlittiin kaksivuotiasta Tampereen kahvilakerhoa. 

Museovierailuja ja lopulta herkkupöydän ääreen kerääntymistä.

Ihana ihana lauantai!

(Kirjoittelin tammikuussa fiiliksiäni kahvilakerhosta, lue tästä!)

Olin asunut Tampereella vähän yli vuoden, kun kuulin, että tännekin oltaisiin perustamassa kahvilakerhoa. Olin siinä vaiheessa jo saanut arjen pyörimään töiden osalta, joten olin valmis panostamaan vapaa-ajan juttuihin. Sain kutsun kerhoon ensimmäisten joukossa, ja olin hirmu innoissani: Uusia tuttavuuksia ja suloisia kahviloita!

Muistan, että jännitin kamalasti ensimmäistä kahvilakerhotapaamista. Ison pöydän ympärillä oli monia tuntemattomia, mutta niin sympaattisen oloisia tyttöjä. Edessäni oli herkullinen juustokakkupala vadelmakastikkeella ja kahvi pienellä maitotilkalla. Muistan hermostuneena pyöritelleeni paitani helmaa, kun tuli vuoroni esitellä itseni muille. Se meni kaikesta jännityksestä huolimatta kuitenkin hyvin. Ja jännitihän muitakin! Siinä me sitten höpistiin monta tuntia, ja jälkeenpäin ajattelin, että hitto, tää on parasta ikinä! (Hassua kuvitella, että tästä kaikesta on jo kohta kaksi vuotta!)

Olen aina ollut vähän huono tutustumaan ihmisiin. Tulen kyllä kaikkien kanssa helposti toimeen, mutta itse ystävystyminen on pidemmän ajan (ja työn) takana. Olen ns. hitaasti lämpeävää sorttia, enkä todellakaan avaudu helposti suht tuntemattomille ihmisille. Olen uusissa tilanteissa usein aluksi vähän sivustaseuraaja, ja liityn keskusteluun vasta myöhemmässä vaiheessa. Olen tullut usein jopa väärinymmärretyksi introverttiuteni ja erityisherkkyyteni ansiosta, ja siksi minua jännitikin, että mitenhän tässä nyt oikein käy! Tunsin kuitenkin heti alusta alkaen itseni todella tervetulleeksi, ja hyväksi juuri sellaisena kuin olin. Enkä todellakaan ollut porukan ainoa!

Kerhossamme on nyt 33 jäsentä. (Osan tunnenkin jo melkein 2 vuoden takaa, osaa en ole vielä tavannut.) Kaikki niin erilaisia, mutta kuitenkin niin samanhenkisiä! Istumme kahviloissa, pidämme lautapeli-iltoja ja joskus innostumme tekemään jotain todella extremeä, kuten esim. lasersotailua! Kahden vuoden varrelle on mahtunut levyraateja, kirppistelyä, piknikkejä, museovierailuja, brunsseja, joulupajoja, lukukerhoja, leffailua ja illanistujaisia. Tuntuu, että kahvilakerhosta on nykyisin tullut enemmänkin ystäväpiiri, jolle voi laittaa aina viestiä, kun tuntuu, että kaipailee seuraa! (Ja parasta on se, että siellä on aina joku joka vastaa, että "joo mä tuun!")

Tampereen kahvilakerho on ollut ehdottomasti yksi elämäni parhaimmista asioista. Se on tuonut valoa pimeisiin iltoihin, ja lämpöä pakkaspäiviin.



(Kahvilakerhojen  perustaja ja "äitihahmo" on Jemina. Tämän blogista löytyy lisätietoja aiheesta, jos kahvilakerhot kiinnostaa enemmän!)

Kun askeleet ovat keveitä

kun stressi on vain muisto

Kun aurinko maalaa kaiken oranssilla

annan tuulen heilutella hiuksia

Kun suljen silmät

nostan kasvot kohti aurinkoa

Annan itselleni aikaa hengähtää

Järven rannalla rakkaita ihmisiä siluetteina. Ilmassa tuoksu kesän, kengissä hippuisen hiekkaa. Horisontin metsiin laskeutuva aurinko. Vastarannan mustat sadepilvet, muualle matkaamassa. Aurinko hivelemässä poskia. Hymyyn kaartuvia suupieliä. Spontaani seikkailu kesäyössä. Askelia tuntemattomilla teillä. Vierailua tutulla (mutta unohdetulla) padolla, suojassa metsän vehreyden. Virtaavan veden rentouttava ääni. Pehmeä sammal jalkojen alla. Niin syvään hengittävä metsä.  

Auton radiosta soi Ultra Bra, iho nousi kananlihalle. 

Niin täydellistä.

"Minä suojelen sinua kaikelta
mitä ikinä keksitkin pelätä.
Ei ole sellaista pimeää
jota minun hento käteni ei torjuisi."

Kaamos on vihdoinkin varisemassa olkapäiltäni

askeleet tuntuvat keveiltä

kasvoille on noussut hymy, joka tuntuu sydämessä asti

pää täynnä kelin mukaisia ajatuksia

aurinkoisia

Varjot leikkivät seinämillä

ja minä nostan kasvot kohti valoa.

Kevät, tuntuu niin ihanalta nähdä sinua taas!

Kahvilakerhon ystävänpäiväjuhlat

Eilen asuntoni täyttyi ihanista kahvilakerhotytöistä, ja pöytämme notkui herkkuja. Aika juoksi kuin siivellä, ja muistan vain miettineeni, kuinka onnellinen noista tytöistä olenkaan. Onneksi lähdin tähän kerhoiluun mukaan n. vuosi sitten, sillä en enää tiedä, mitä tekisinkään ilman näitä tyttöjä, ja näitä ihania tapahtumia! 

(Muistakaa siis, että elämässä on joskus tärkeää uskaltaa hypätä rohkeasti pois mukavuusalueeltaan, sillä ainoastaan silloin voi tapahtua kaikenlaisia ihania ihmeitä!)

Kahvilakerhon viini-iltama

Kokoonnuimme lauantaina kera ihanien tyttöjen hurmaavaan asuntoon Tammelassa. Katettiin pöytä notkumaan herkkuja; juustoja, hedelmiä ja viiniä. Huoneesta toiseen raikasi nauru, ja taustalla soi musiikki. Suunnittelimme tulevia, ja minä malttamattomana en tietenkään taaskaan malttaisi yhtään odottaa!

Villatakkityttöjen joulukalenteri, luukku 1.

Kerääntyä saman katon alle

Kaivaa esiin askartelutarvikkeet sekä lukuisat ideat

Leikata ja liimailla

tehdä kaikki rakkaudella

Seurana ihanat tutut hymysuut, kahvilakerhotytöt.

Ilmassa joulumieltä,

ja joulun ihastuttavia tuoksuja. 

Taustalla hiljaa soivat joululaulut
pöydälle kerääntyvät suloiset itsetehdyt kortit

Glögiä kera jouluherkkujen

Suloisia hymyjä

Hilpeää naurua

Ihanaihanaihana sunnuntainen joulupaja!

Seuraavan luukun teille tarjoaa ihastuttava Eerika!

Elämässä tapahtuu kaikenlaisia hassuja asioita aina silloin kun sitä vähiten osaa odottaa. Oli kyseessä sitten esimerkiksi pieni oivaltamisen hetki itsestänsä suhteen, elokuvamainen hetki elämässä tai vaikkapa suurempi elämää mullistava asia. Näitä asioita kuitenkin yhdistää se, että ne hiipivät aina yhtä salakavalasti nurkan takaa, ja hyppäävät eteen sattumanvaraisesti vuorokauden aikaan tai muuhun tilanteeseen katsomatta. Se onkin sitten juuri sinusta kiinni, miten nämä asiat otat vastaan; Avosylin, ujon varovaisesti vai torjutko kenties sen kaiken?

Minulle tuo viikonloppu antoi todella paljon, enkä voinut muuta kuin ottaa sen kaiken ihanuuden avosylin vastaan!

(Kuvat 1 ja 2: Eerika , Kuvat 3 ja 4: Amanda)

Voi, kuinka helppoa olikaan olla juuri noiden ihmisten kanssa! Tunsi olevansa hyvä juuri sellaisena kuin oli. Eerikan sanoja käyttäen, me "surffataan samoilla aalloilla!" Harvoin sitä löytää noin monta samanhenkistä neitokaista, joiden seurassa voi vaan mukavasti makoilla pyjamassa keskellä olkkaria, jouluvalot tähtitaivaana, tuikkuja ympärillä ja keskustella henkeviä. Ja vieläpä ihan sellaistenkin tyttöjen, jotka tapasi ensikertaa juuri edellisenä iltana!

Ihan  m i e l e t ö n t ä!

Arvaamattakin selvää, että sunnuntaina sitä hieman itketytti, kun piti lähteä kotiin. 

Villatakkileiri

♥ 19 toisilleen tuntematonta neitokaista
♥ Jouluvaloista rakennettu tähtitaivas patjojen yllä.
♥ Suloisimmat viirit huoneiden nurkasta nurkkaan.

♥ Huone, joka oli ympäröity lukuisin patjoin ja kynttilöin.

♥ Mahdottoman hyvät ruuat. (Ja ihanan hitaat aamubrunssit!)

♥ Kävelyretket ulkosalla

♥ Suloisesti herättävä kirpeä pakkasaamu

♥ Kiireettömyys ja stressittömyys

♥ Hymyjä ja naurua

♥ Värityskirjoja

♥ Käsitöitä

♥ Seikkailut luonnossa

♥ Rauhoittava järvimaisema

♥ Lauluhetket

♥ Taustalla soiva musiikki

♥ Noi tytöt! Maailman suloisimmat ja ihanimmat villatakkitytöt!