Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikonloppu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikonloppu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. marraskuuta 2015







Lauantai näytti mm. tältä. Pöytä oli täynnä askartelutarvikkeita. Oli jouluista pahvia, suloisia kuviopapereita ja ihania nyörejä. Oli liimapuikkoja, saksia, ja lukuisia kyniä. Oli luovuudenpuuskia, ja hetkiä jolloin inspiraatiota piti hieman etsiä Pinterestistä. (Ja sieltähän sitä löytyi!) Keittiöstä leijaili glögin ja joulutorttujen hurmaava tuoksu, ja olohuoneessa soi hiljaa jouluisia lauluja. 

Oli hyvä olla vain. Ympärillä jouluvaloja, kynttilöitä ja ihanat kahvilakerhotytöt.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Villatakkileirillä


















Olen niin onnellinen. Niin onnellinen näistä tytöistä, tästä leiristä ja tästä voimaantumisesta! 
Oi villatakkileiri! 

Makoiltiin jälleen patjameressä, yllämme jouluvaloja ja viirejä. Rakensimme majan, jonka alla tuntui satumaiselta. Yöllä seikkailtiin säkkipimeydessä peltojen reunamilla ja katseltiin tähtiä. Aamut oli kauniita ja syksyn tuoksuisia. Seistiin laiturilla, ja ihailtiin vastarannan ruskaa, mikä näytti mahdottoman upealta sinistä järveä vasten. 

Syötiin hyvin, väriteltiin monta tuntia värityskirjoja ja askarreltiin puuhelmistä koruja ja avaimenperiä. Naurettiin posket kipeiksi, ja otettiin höpsöjä selfieitä. Kuunneltiin musiikkia, ja iho meni kananlihalle ukulelen soitosta ja laulusta, niin kaunista! Ei voinut kuin sulkea silmänsä, hymyillä ja hyräillä mukana.

Kiitos tytöt!
Kiitos, että teitte leiristä niin täydellisen, jälleen kerran!


(Kuvat 1,3 ja 7 ovat Amandan kamerasta. Viimein kuva on Eerikalta.)

(Viime vuoden leiristä (mikä oli muuten ensimmäinen laatuaan!) voit lukea tästä, ja tästä!)

torstai 15. tammikuuta 2015

Kahvilakerhon viini-iltama






Kokoonnuimme lauantaina kera ihanien tyttöjen hurmaavaan asuntoon Tammelassa. Katettiin pöytä notkumaan herkkuja; juustoja, hedelmiä ja viiniä. Huoneesta toiseen raikasi nauru, ja taustalla soi musiikki. Suunnittelimme tulevia, ja minä malttamattomana en tietenkään taaskaan malttaisi yhtään odottaa!



maanantai 4. elokuuta 2014

Kerran kesässä sen käsittää, vois vaikka tyynten vetten päällä kävellä

















Viikonlopun saldona mm. rutkasti uusia pisamia, rusketusrajat (vihdoin), ja kallioilla poltetut varpaat. Seikkailua saaren uumenissa, varovaisia askelia säkkipimeässä tunnelissa ja ilon kiljahduksia tyrskyjen keskeltä. Sileää kalliota kilometritolkulla, ruohikossa sirittävät sirkat ja peilityyneen häviävä horisontti..

Näihin kuviin, näihin fiiliksiin on kovinkovin haikeaa loma päättää. Vuoden päästä, tulen Ulko-Tammio uudelleen luoksesi, ja kerron jälleen kuulumiseni, ja sen, mitä olen taas vuodessa oppinut! Vuoden päästä katson itseäni siitä samasta tutusta ulkohuussin peilistä, kuin monia monia vuosia sitten, ja tarkastelen jokaista uutta pisamaa ja merkkiä ihollani. 

Tälle saarelle olen 25:n vuoden aikana kertonut monet ilot, surut ja salaisuudet. Olen istunut monia tunteja rantakallioilla, tuijottaen hypnoottisesti keinuvaa merta. Kuunnellut paratiisiääniä, ja uppoutunut omiin ajatuksiin. Unohtanut stressin, kiireen ja työt. 

Tämä paikka on minulle kuin toinen koti. 

Sydämestäni tulee aina löytymään paikka, jossa on tilaa merelle, sillä onhan rakkaus merta kohtaan yhtä ääretön, kuin meri itsessään.

maanantai 30. kesäkuuta 2014








(Kurkatkaa tän naisen blogia!)




Viikonloppu oli kovinkovin hyvä. Oli rakkaita ihmisiä, hyvää ruokaa ja mahdottoman upeita lupiineja vasten auringonlaskua. Pelailtiin krokettia, grillailtiin ja kivuttiin pitkästä aikaa Kouvolan korkeimpaan kohtaan, ja muisteltiin hetkiä vuosien takaa. Aurinko laski mailleen, ja maalasi kaiken purppuralla. Haikeus hiipi, kun sunnuntaina kavuttiin bussiin rakas kisulainen sylissä ja vilkutettiin taakse jäävälle Kouvolalle. Nyt olemme jälleen Tampereella, ja puolet lomastani on vielä edessä. Vaikka on kylmää ja sateista, mieltä lämmittää nämä kuvat ja hetket! (Onneksi toinen puolisko lomastani on vasta heinäkuun lopulla, sillä eihän näillä keleillä pisamia ja rusketusta ole oikein ehtinyt tai pystynyt keräilemään.)

sunnuntai 24. marraskuuta 2013







Onnea oli saada pitkän työputken päätteeksi ihanuusviikonloppu, jolloin autollinen rakkaita saapui kaukaa vieraakseni ihan koko viikonlopuksi! Oli naurua, mahdottoman hyviä ruokia ja lautapelien pelailua baarikahvilan hämyssä.

Näitä lisää!

♡: Emmi