Muistan vieläkin niin elävästi sen ensimmäisen villatakkileirin (lue tästä ja tästä), jonne menoa niin kovasti jännitin. Oli vuosi 2014, ja meitä oli leirillä yhteensä 19. Viikonlopun aikana opin valtavasti itsestäni. Tajusin, että tämä kaikki on jotain sellaista, mitä tulen kantamaan sydämessäni vielä tulevaisuudessakin! 

Viime viikonloppuna oli jo kolmannen leirin vuoro, ja tällä kertaa meitä oli yhteensä 26. Edelleen ripustimme ne tunnelmalliset jouluvalot ja viirit tähtitaivaaksi, rakensimme patjoista pehmoisen meren ja peitoista majan jonne piiloutua makoilemaan. Tuttu ja turvallinen tutustumiskierros, askartelutuokiot ja yhteiset ruokahetket. Seikkailut myöhään illalla, värityskirjoihin uppoutuminen ja hervottomat naurukimarat. Näistä oli leiri tänäkin vuonna tehty.

Ja kuten aiempinakin vuosina, myös tänä vuonna leiri oli ehdottomasti yksi vuoden kohokohdista. 
Kiitos tytöt, teitte tästä taas niin ihanan viikonlopun! Toivottavasti nähdään taas ensi vuonna!

(Kaksi viimeistä kuvaa on ottanut ihastuttava Eerika!)

Kesä juoksi kilvan rinnallani. Kesäkuu saapui aivan yllättäen, väsyneen kevään päätteeksi. Pian olikin sitten jo kauan odotettu heinäkuu lomineen. Päivät riensivät, ja minä riensin mukana.

Eilen havahduin elokuun viimeiseen päivään.

Syksy alkaa olla jo ihan nurkan takana. Aikaiset aamut tuoksuvat omenapuille, ja päivisin aurinko muistuttaa lämmöllään vielä kesästä. Pian puut pukeutuvat ruskaan, ja minä kahlailen lehtien seassa hymyssä suin!

Suosikki vuodenaikani!

Kesällä tuli huomaamatta pidettyä taukoa blogimaailmasta. Nautin hetkistä, olin tässä ja nyt. En miettinyt, että miltä tämä kaikki näyttäisi kuvissa, tai miten tämän kaiken pukisin sanoiksi. Minä vain olin, läsnä hetkissä. Se teki hyvää. Nyt tuntuu kuitenkin taas hyvältä palata kirjoittelemaan!

Olen todella innoissani syksystä! Villatakkileiri III on ihan nurkan takana! (Tarkalleen 8 yötä!) Lisäksi olemme nyt viime päivinä eläneet pahvilaatikoiden keskellä, mikä tarkoittaa sitä, että muutamme muutaman viikon päästä! (Uusi ihana koti tulee kyllä varmasti esittelyyn kunhan kaikki on valmista!)

Mitä teille kuuluu? 

Onko siellä ruudun toisella puolella enää edes ketään?

Villatakkileirillä

Olen niin onnellinen. Niin onnellinen näistä tytöistä, tästä leiristä ja tästä voimaantumisesta! 

Oi villatakkileiri! 

Makoiltiin jälleen patjameressä, yllämme jouluvaloja ja viirejä. Rakensimme majan, jonka alla tuntui satumaiselta. Yöllä seikkailtiin säkkipimeydessä peltojen reunamilla ja katseltiin tähtiä. Aamut oli kauniita ja syksyn tuoksuisia. Seistiin laiturilla, ja ihailtiin vastarannan ruskaa, mikä näytti mahdottoman upealta sinistä järveä vasten. 

Syötiin hyvin, väriteltiin monta tuntia värityskirjoja ja askarreltiin puuhelmistä koruja ja avaimenperiä. Naurettiin posket kipeiksi, ja otettiin höpsöjä selfieitä. Kuunneltiin musiikkia, ja iho meni kananlihalle ukulelen soitosta ja laulusta, niin kaunista! Ei voinut kuin sulkea silmänsä, hymyillä ja hyräillä mukana.

Kiitos tytöt!
Kiitos, että teitte leiristä niin täydellisen, jälleen kerran!

(Kuvat 1,3 ja 7 ovat Amandan kamerasta. Viimein kuva on Eerikalta.)

(Viime vuoden leiristä (mikä oli muuten ensimmäinen laatuaan!) voit lukea tästä, ja tästä!)

Vuosi sitten olin maailman ihanimmalla leirillä villatakkityttöjen kanssa. Huomenna koittaa jälleen päivä, jota olen oikeastaan jo viime leiriltä asti odottanut, nimittäin villatakkileiri nro. 2. Tiedossa on jälleen tunnelmallisia iltoja, patjameri, jouluvaloja katossa, hyvää ruokaa, pyjamajoogaa, askarteluhetkiä (jonka järjestän!) ja seikkailua ulkosalla. Vielä pitäisi malttaa mennä töihin illaksi, ja huomisaamuksi, mutta onneksi huomenna tähän aikaan olemme jo melkein matkalla! 

Elämässä tapahtuu kaikenlaisia hassuja asioita aina silloin kun sitä vähiten osaa odottaa. Oli kyseessä sitten esimerkiksi pieni oivaltamisen hetki itsestänsä suhteen, elokuvamainen hetki elämässä tai vaikkapa suurempi elämää mullistava asia. Näitä asioita kuitenkin yhdistää se, että ne hiipivät aina yhtä salakavalasti nurkan takaa, ja hyppäävät eteen sattumanvaraisesti vuorokauden aikaan tai muuhun tilanteeseen katsomatta. Se onkin sitten juuri sinusta kiinni, miten nämä asiat otat vastaan; Avosylin, ujon varovaisesti vai torjutko kenties sen kaiken?

Minulle tuo viikonloppu antoi todella paljon, enkä voinut muuta kuin ottaa sen kaiken ihanuuden avosylin vastaan!

(Kuvat 1 ja 2: Eerika , Kuvat 3 ja 4: Amanda)

Voi, kuinka helppoa olikaan olla juuri noiden ihmisten kanssa! Tunsi olevansa hyvä juuri sellaisena kuin oli. Eerikan sanoja käyttäen, me "surffataan samoilla aalloilla!" Harvoin sitä löytää noin monta samanhenkistä neitokaista, joiden seurassa voi vaan mukavasti makoilla pyjamassa keskellä olkkaria, jouluvalot tähtitaivaana, tuikkuja ympärillä ja keskustella henkeviä. Ja vieläpä ihan sellaistenkin tyttöjen, jotka tapasi ensikertaa juuri edellisenä iltana!

Ihan  m i e l e t ö n t ä!

Arvaamattakin selvää, että sunnuntaina sitä hieman itketytti, kun piti lähteä kotiin. 

Villatakkileiri

♥ 19 toisilleen tuntematonta neitokaista
♥ Jouluvaloista rakennettu tähtitaivas patjojen yllä.
♥ Suloisimmat viirit huoneiden nurkasta nurkkaan.

♥ Huone, joka oli ympäröity lukuisin patjoin ja kynttilöin.

♥ Mahdottoman hyvät ruuat. (Ja ihanan hitaat aamubrunssit!)

♥ Kävelyretket ulkosalla

♥ Suloisesti herättävä kirpeä pakkasaamu

♥ Kiireettömyys ja stressittömyys

♥ Hymyjä ja naurua

♥ Värityskirjoja

♥ Käsitöitä

♥ Seikkailut luonnossa

♥ Rauhoittava järvimaisema

♥ Lauluhetket

♥ Taustalla soiva musiikki

♥ Noi tytöt! Maailman suloisimmat ja ihanimmat villatakkitytöt!