Asioita, jotka ovat hymyilyttäneet viime aikoina: 

lumi! (vaikka tällä hetkellä myrskyääkin, rakastan tuota valkoista pumpulia, joka luo maailmasta niin kauniin ja tunnelmallisen! piristääkin paljon kun ei ole enää niin mustaa ja harmaata!) 

keskustan jouluvalot ja tunnelmallisuus kaupungissa!

tekstiviesti jossa luki että olen tärkeä.

iltakävelyt.

paksu kaulaliina on ollut monien aamujen pelastus.

kouluretket.

jouluaattoon on tasan kuukausi + joululahja ideat !

se kun tajuaa onnistuneensa jossakin.

viikonlopun leffailut kaveriporukalla. 

  

♥

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme (/tapaisimme)?
04. Pussaisitko minua?
05. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
06. Kuvaile minua yhdellä sanalla:
07. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
08. Oletko edelleen samaa mieltä?
09. Mikä muistuttaa sinua minusta?
10. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
11. Miten hyvin tunnet minut?
12. Koska näimme viimeksi?
13. Haluaisitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
14. Minkälaisesta musiikista tykkään?
15. Pistätkö tämän omaan blogiisi ja katsot mitä vastauksia tulee?

♥ 

ps. vastata saa myös nimettömänä ! 

arvostan suuresti jokaikistä vastausta !

Koin jonkin sortin napsahduksen, (josta koulussa on aina puhuttu)

kun vierailimme eräällä pienellä keramiikkapajalla luokkamme kanssa.

Se sijaitsi monien peltojen keskellä,

suuressa n. 100 vuotta vanhassa vaaleansinisessä koulumaisessa rakennuksessa.

Siellä persoonallinen ja sympaattinen nainen valmisti kauniita keramiikkaesineitä.

Kävellessäni tänään kauniissa lumisessa maastossa

jotenkin tajusin

että haluaisin vielä joskus perustaa ehkä oman yrityksen, 

oman työpajan,

jossa mahdollisesti tekisin käsityönä esimerkiksi keramiikkaesineitä tai muuta mitä nyt keksinkin.

Haaveilu on ihanaa !

Pieni kurkistus työn alla olevaan portfoliooni!

Koulutöitä riittää tällä hetkellä niin paljon, 

etten oikein tiedä mistä suunnasta lähtisin tätä vyyhtiä purkamaan. 

Loma, tule jo! 

Nämä ovat taas niitä päiviä kun tunnen oloni haikeaksi. 

Koulun jokavuotinen isänpäiväkortin askartelutuokio oli minulla lapsena aina yhtä haikeaa ja kipeää,  sillä luokan ainoana askartelin kortin papalle isän sijasta.

Isänpäivän kunniaksi haluan julkaista yhden lapsuuden kuvan isästäni.

(Huvittavaa, mutta pikkuveljeni näytti täysin samalta pienenä lapsena)

Kerron teille pienen salaisuuden.


Lauantai iltana kävimme viemässä isän haudalle kynttilän.
Mukana oli minä ja pikkuveli, ja meidän kummankin seurustelukumppanit.


Ympärillä oli säkkipimeää 
mutta hautausmaan kynttilämeri oli mahdottoman kaunis.


Herkistyin katsellessani isän haudalla juuri sytytettyä kynttilää;


Vajosin täysin omiin ajatuksiini.


Jotenkin tuntui hyvältä käydä siellä neljästään, 
mutta samalla taas tuntui äärettömän pahalta, kun isä ole näkemässä tätä kaikkea.

Minun käskettiin avautumaan aiheesta nimeltä:

yksi päivä elinaikaa (ja siitä mitä tekisin)

Todella hankalaa kuvitella sitä tilannetta, kun tietäisi, ettei enää näkisi huomista aamua.

Ei näkisi tuttuja naamoja koulussa, ei haistaisi pakkasta aamuisin.

Ei voisi enää nähdä tulevaa kesää, ystäviä eikä pikkuveljen miehistymistä. 

Ei voisi olla enää rakkaiden ihmisten lähellä. 

Jotenkin tämä kysymys samalla sattuu/järkyttää, että myös laittaa todella miettimään. 

Jos minulla olisi päivä elinaikaa, viettäisin sen varmasti läheisten ihmisten kanssa.

Kertoisin kaikille, kuinka heistä välitän ja mitä kukin minulle merkitsee.

Haluaisin myös kertoa monille tutuille, mitä heistä ajattelen.

 Haluaisin ehkä kirjoittaa joillekin kirjeen.

Haluaisin kertoa salaisuuksia, toiveita ja kuunnella mitä ystävillä on sanottavaa.

Haluaisin pyytää anteeksi ja saada kaikki mieltä painavat asiat puhuttua.

Haluaisin ehkä kerääntyä meren rannalle läheisten ihmisten kanssa, 

katsella kun horisontti tanssii purppuran sävyissä, 

olisi lämmin kesäyö.

 Syödä ja juoda hyvin ja nauttia siitä hetkestä.