Kaksi viikkoa sitten

Kun suunnitelmat eivät mene ihan nappiin, voi tilalle keksiä vielä siistimpiä juttuja. Spontaani idea nimittäin vei meidät maakuntamatkailemaan Repoveden kansallispuiston upeisiin maisemiin, ja sieltä vielä Verlaan! Pitkospuita pitkin kulkiessani tajusin, kuinka olenkaan ikävöinyt sitä fiilistä, mikä tulee metsässä kävellessä. Tuoksuja, luonnon ääniä ja upeita yksityiskohtia. Sitä fiilistä, kun unohtaa kiireen, stressin ja liikenteen melun, ja keskittyy täysillä juuri siihen hetkeen! Oi! Lopuksi kiivettiin ylväälle kalliolle, ja ihailtiin mielettömiä maisemia kera kahvin ja eväsleipien (jotka tietysti maistuivat parhaimmalle juuri tuollaisessa miljöössä)! 

Samana iltana kokoonnuttiin vielä ystävien kesken viettämään kesäiltaa. Kivuttiin jälleen perinteen mukaan Mielakan päälle, ja minut valtasi haikeus, sillä se hetki oli jotenkin vain niin kaunis. Oi kesäyöt, oi ystävät! Ja oi, miten täydellinen päivä!

Kun askeleet ovat keveitä

kun stressi on vain muisto

Kun aurinko maalaa kaiken oranssilla

annan tuulen heilutella hiuksia

Kun suljen silmät

nostan kasvot kohti aurinkoa

Annan itselleni aikaa hengähtää

Järven rannalla rakkaita ihmisiä siluetteina. Ilmassa tuoksu kesän, kengissä hippuisen hiekkaa. Horisontin metsiin laskeutuva aurinko. Vastarannan mustat sadepilvet, muualle matkaamassa. Aurinko hivelemässä poskia. Hymyyn kaartuvia suupieliä. Spontaani seikkailu kesäyössä. Askelia tuntemattomilla teillä. Vierailua tutulla (mutta unohdetulla) padolla, suojassa metsän vehreyden. Virtaavan veden rentouttava ääni. Pehmeä sammal jalkojen alla. Niin syvään hengittävä metsä.  

Auton radiosta soi Ultra Bra, iho nousi kananlihalle. 

Niin täydellistä.

"Minä suojelen sinua kaikelta
mitä ikinä keksitkin pelätä.
Ei ole sellaista pimeää
jota minun hento käteni ei torjuisi."

Sunnuntaiseikkailulla

Sunnuntai on oiva seikkailupäivä. Käytiin Eerikan kanssa moikkaamassa karua, mutta omalla tapaa niin kaunista vanhaa tulitikkutehdasta. Seinillä koreilevat kuvat ovat kuin vaihtuva taidegalleria, jota jaksaa aina vain tutkailla, ihailla ja joskus hieman ihmetelläkin. Uudestaan ja uudestaan. 

Suurista ikkunoista oli satanut sisään runsaasti vettä, joka oli nyt pakkasen myötä jäätynyt massiiviseksi luisteluradaksi. (Mietinkin siinä liukastellessani, että olisiko sittenkin ollut fiksumpaa tulla luistimilla..) 

Päätimme vielä retken päätteeksi palkita itsemme lämpöisellä juomalla (viima tuntui luissa ja ytimissä asti) ja todella herkullisella suklaakakkupalalla.