"Syksy on paras taidemaalari", 
totesi eräs minulle aikoinaan puistonpenkillä. 

(En voisi olla enempää samaa mieltä!)

Syksy on punastuttanut puut,

ja sydämeni.

(Kuvissa ihana Eerika, jonka kamerasta on myös ensimmäinen kuva.)

Eilen juhlittiin kaksivuotiasta Tampereen kahvilakerhoa. 

Museovierailuja ja lopulta herkkupöydän ääreen kerääntymistä.

Ihana ihana lauantai!

(Kirjoittelin tammikuussa fiiliksiäni kahvilakerhosta, lue tästä!)

Olin asunut Tampereella vähän yli vuoden, kun kuulin, että tännekin oltaisiin perustamassa kahvilakerhoa. Olin siinä vaiheessa jo saanut arjen pyörimään töiden osalta, joten olin valmis panostamaan vapaa-ajan juttuihin. Sain kutsun kerhoon ensimmäisten joukossa, ja olin hirmu innoissani: Uusia tuttavuuksia ja suloisia kahviloita!

Muistan, että jännitin kamalasti ensimmäistä kahvilakerhotapaamista. Ison pöydän ympärillä oli monia tuntemattomia, mutta niin sympaattisen oloisia tyttöjä. Edessäni oli herkullinen juustokakkupala vadelmakastikkeella ja kahvi pienellä maitotilkalla. Muistan hermostuneena pyöritelleeni paitani helmaa, kun tuli vuoroni esitellä itseni muille. Se meni kaikesta jännityksestä huolimatta kuitenkin hyvin. Ja jännitihän muitakin! Siinä me sitten höpistiin monta tuntia, ja jälkeenpäin ajattelin, että hitto, tää on parasta ikinä! (Hassua kuvitella, että tästä kaikesta on jo kohta kaksi vuotta!)

Olen aina ollut vähän huono tutustumaan ihmisiin. Tulen kyllä kaikkien kanssa helposti toimeen, mutta itse ystävystyminen on pidemmän ajan (ja työn) takana. Olen ns. hitaasti lämpeävää sorttia, enkä todellakaan avaudu helposti suht tuntemattomille ihmisille. Olen uusissa tilanteissa usein aluksi vähän sivustaseuraaja, ja liityn keskusteluun vasta myöhemmässä vaiheessa. Olen tullut usein jopa väärinymmärretyksi introverttiuteni ja erityisherkkyyteni ansiosta, ja siksi minua jännitikin, että mitenhän tässä nyt oikein käy! Tunsin kuitenkin heti alusta alkaen itseni todella tervetulleeksi, ja hyväksi juuri sellaisena kuin olin. Enkä todellakaan ollut porukan ainoa!

Kerhossamme on nyt 33 jäsentä. (Osan tunnenkin jo melkein 2 vuoden takaa, osaa en ole vielä tavannut.) Kaikki niin erilaisia, mutta kuitenkin niin samanhenkisiä! Istumme kahviloissa, pidämme lautapeli-iltoja ja joskus innostumme tekemään jotain todella extremeä, kuten esim. lasersotailua! Kahden vuoden varrelle on mahtunut levyraateja, kirppistelyä, piknikkejä, museovierailuja, brunsseja, joulupajoja, lukukerhoja, leffailua ja illanistujaisia. Tuntuu, että kahvilakerhosta on nykyisin tullut enemmänkin ystäväpiiri, jolle voi laittaa aina viestiä, kun tuntuu, että kaipailee seuraa! (Ja parasta on se, että siellä on aina joku joka vastaa, että "joo mä tuun!")

Tampereen kahvilakerho on ollut ehdottomasti yksi elämäni parhaimmista asioista. Se on tuonut valoa pimeisiin iltoihin, ja lämpöä pakkaspäiviin.



(Kahvilakerhojen  perustaja ja "äitihahmo" on Jemina. Tämän blogista löytyy lisätietoja aiheesta, jos kahvilakerhot kiinnostaa enemmän!)

Sunnuntaiseikkailulla

Sunnuntai on oiva seikkailupäivä. Käytiin Eerikan kanssa moikkaamassa karua, mutta omalla tapaa niin kaunista vanhaa tulitikkutehdasta. Seinillä koreilevat kuvat ovat kuin vaihtuva taidegalleria, jota jaksaa aina vain tutkailla, ihailla ja joskus hieman ihmetelläkin. Uudestaan ja uudestaan. 

Suurista ikkunoista oli satanut sisään runsaasti vettä, joka oli nyt pakkasen myötä jäätynyt massiiviseksi luisteluradaksi. (Mietinkin siinä liukastellessani, että olisiko sittenkin ollut fiksumpaa tulla luistimilla..) 

Päätimme vielä retken päätteeksi palkita itsemme lämpöisellä juomalla (viima tuntui luissa ja ytimissä asti) ja todella herkullisella suklaakakkupalalla.

Syksy on ehdottomasti parasta aikaa kaikenlaisille retkille ja seikkailuille. 

Ja tuo vanha tulitikkutehdas, se se osaa joka kerta yllättää! Viikoittain vaihtuvat graffitit saavat paikan näyttämään aina niin erilaiselta, uudelta ja mielenkiintoiselta. 

Oletteko te vierailleet tuolla?

(Tällä kertaa kuvasaldo jäi aiempia kertoja pienemmäksi, joten kurkatkaahan aiempia postauksia tulitikkutehdasvierailuilta tästä, tästä ja tästä!)

Voi kahvilakerho ja tytöt, 

ootte parhautta!

T:

Koti alkaa totta tosiaan jo näyttämään ja tuntumaan kodilta. On sinun asioita, ja minun asioita, ja voi miten hyvin ne sopivatkaan yhteen! Sinä ja sinun peliharrastuksesi, ja minä ja minun kameraharrastukseni.

Ulkona paistaa aurinko, ja kelailen, että vähän yli viikon päästä olen jälleen vuoden vanhempi, 25v. 

♡: Emmi

Käytiin Emilian kanssa valokuvausreissulla vanhalla tulitikkutehtaalla. Naureskeltiin sitä, kuinka samiksilta näytettiinkään; Emilia punaisessa takissaan, sininen reppu selässä, ja minä sinisessä takissa, punainen reppu selässä! Ja kameroita tietenkään unohtamatta!

Tuo tulitikkutehdas on muuten melkoisen hieno paikka! Se tuntuu elävän ihan omaa elämäänsä, sillä jokaikinen kerta kun siellä käy, se tuntuu uudelta. Seinien maalaukset ovat erilaisia, ja asiat siirtävät paikkojaan. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun vastaan ei tullut muita seikkailijoita. (Ehkäpä se johtui siitä, ettei kukaan muu hullu ole 10 jälkeen arkiaamuna ulkoilemassa vanhan tehtaan raunioissa..) 

Pakkanen nipisteli poskia, ja lopulta jouduttiin lähtemään kohmeisina pois tehtaalta, vaikka muutama paikka jäikin taas näkemättä. Retki päättyi ihanaan Pannu & Huoneelle, jossa herkuttelimme kaakaon ja tuoreiden korvapuustien kera. Kellokin taisi tuossa kohtaa olla vasta 12, mutta juuri tuollainen "lounas" oli sopiva siihen hetkeen.

Ihanaihanaihana vapaapäivä!

♡: Emmi

PS. Vastailkaahan jookos tuohon aiempaan postaukseen. Olen hirmu utelias!