Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. elokuuta 2017


Elämässä on tapahtunut sellaisella ryminällä taas asioita, että taitaa olla ihan paikallaan tehdä pienoinen yhteenveto tänne bloginkin puolelle: Minä nimittäin olen tällä hetkellä toisella paikkakunnalla, ja opiskelemassa!



Mistä kaikki lähti? No ihan siitä, että kevään yhteishaun huonot tulokset saivat minut ensireaktionsa jälkeen kokoamaan itseni uudelleen ja taistelemaan kahta kauheammin. Sattumalta kuulin Avoimen ammattikorkeakoulun polkuopinnoista, ja yhtäkkiä olinkin jo ilmoittautunut kahdeksan ensimmäisen (ja nopeimman) joukossa linjalle, johon en siis alunperin kevään yhteishaussa tullut valituksi. Vuoden mittainen opintovapaa töistä, matkustamista kahden kaupungin välillä ja runsaasti kaikkea uutta ja niin kiinnostavaa!



Viime viikolla oli ensimmäinen koulupäivä, ja tunsin pienoista nostalgiaa, sillä tämä koulu sattuu olemaan samainen rakennus, josta valmistuin muotoilijaksi vuonna 2012. Tällä kertaa tosin astelin sisään varmemmin askelin, ja tietäen, mitä todella elämältä haluan. Vaikka tämä vuosi tulee varmasti olemaan mm. rahallisesti todella tiukka, on tämä vaiva varmasti sen kaiken arvoista!


Onko syksy tuonut teidän elämään jotain uutta?

keskiviikko 28. syyskuuta 2016



"Syksy on paras taidemaalari", 
totesi eräs minulle aikoinaan puistonpenkillä. 

(En voisi olla enempää samaa mieltä!)











Syksy on punastuttanut puut,
ja sydämeni.


(Kuvissa ihana Eerika, jonka kamerasta on myös ensimmäinen kuva.)

torstai 1. syyskuuta 2016


Kesä juoksi kilvan rinnallani. Kesäkuu saapui aivan yllättäen, väsyneen kevään päätteeksi. Pian olikin sitten jo kauan odotettu heinäkuu lomineen. Päivät riensivät, ja minä riensin mukana.

Eilen havahduin elokuun viimeiseen päivään.

Syksy alkaa olla jo ihan nurkan takana. Aikaiset aamut tuoksuvat omenapuille, ja päivisin aurinko muistuttaa lämmöllään vielä kesästä. Pian puut pukeutuvat ruskaan, ja minä kahlailen lehtien seassa hymyssä suin!

Suosikki vuodenaikani!


Kesällä tuli huomaamatta pidettyä taukoa blogimaailmasta. Nautin hetkistä, olin tässä ja nyt. En miettinyt, että miltä tämä kaikki näyttäisi kuvissa, tai miten tämän kaiken pukisin sanoiksi. Minä vain olin, läsnä hetkissä. Se teki hyvää. Nyt tuntuu kuitenkin taas hyvältä palata kirjoittelemaan!

Olen todella innoissani syksystä! Villatakkileiri III on ihan nurkan takana! (Tarkalleen 8 yötä!) Lisäksi olemme nyt viime päivinä eläneet pahvilaatikoiden keskellä, mikä tarkoittaa sitä, että muutamme muutaman viikon päästä! (Uusi ihana koti tulee kyllä varmasti esittelyyn kunhan kaikki on valmista!)





Mitä teille kuuluu? 
Onko siellä ruudun toisella puolella enää edes ketään?



tiistai 17. marraskuuta 2015

Kaamoksesta



Syksy on ollut erikoisen pitkä, ja mahdottoman kaunis. Nyt on kuitenkin taas se aika vuodesta, kun viimeisetkin ruskat ovat riisuuntuneet puista, ja jäljellä on vain mustat rungot oksineen. On sateista, usvaista ja harmaata. Niin marraskuista.

Parin viimeisen vuoden aikana kaamos on tuntunut ottavan minusta vallan aina vaan tiukemmin ja tiukemmin. Tähän aikaan vuodesta pimeä tuntuu saapuvan joka päivä aiemmin, eikä valoisa hetkikään tunnu kestävän kuin muutaman tunnin. (Jonka tietysti useimmiten missaan.) Lisäksi aamuisin ei meinaa saada itseään ylös, ja väsymys on aina yhtä suuri, oli sitten nukkunut 5 tai yli 9 tuntia. Olo on veltto, ja suklaatakin tekee vain kokoajan mieli. Sitä haluaa vain kääriytyä sohvan syleilyyn, juoda kuppi kuumaa ja tuijotella lempparisarjaa. (Ja olla poistumatta kotoa muualle kuin ruokakauppaan.) Ja tämä olotila tietysti jatkuu niin kauan, kunnes aurinko saapuu hieman keväämmällä taas meitä hemmottelemaan. Kuulostaako tutulta?

Tässä pari vinkkiä kaamoksen selättämiseen (joista olen ainakin itse saanut jonkinmoista helpotusta pahimpiin kaamoksen aiheuttamiin oireisiin):
  • Ulkoile.
  • Nuku tarpeeksi. (Myös päiväunet, jos siltä tuntuu.)
  • Muista hemmotella itseäsi arjen keskellä! (Miten olisi esim. kasvonaamio, hieronta tai vaikkapa kampaajakäynti?)
  • Löydä kauneutta hämärtyvistä illoista: Polta kynttilöitä ja joulu/kaamosvaloja!
  • Kuuntele musiikkia. (Tee kaamokselle oma piristävä soittolista!)
  • Lue.
  • Kirjoita kirje, tai lähetä postikortti. (Jokainen tietää, kuinka paljon sellaisen saaminen piristää!)
  • Katsele elokuvia ja sarjoja. (Tai käy elokuvissa tai teatterissa!)
  • Käperry vilttiin (tai kainaloon!)
  • Halaile ja pusuttele! 
  • Järjestä lautapeli-, askartelu- ja/tai elokuvailtoja kaveriporukalla.
  • Tee käsitöitä, askartele, piirrä, maalaa.
  • Leivo tai kokkaa, ja kutsu ystävä kylään!
  • Kiinnitä enemmän huomiota siihen mitä syöt, sillä se vaikuttaa jaksamiseen. (Hanki myös tarvittaessa vitamiineja, esim. d ja c.)
  • Vietä aikaa ystävien seurassa.
  • Naura ja hymyile.
  • Pidä listaa asioista, jotka tekivät sinut tänään onnelliseksi. 
  • Järjestä aina silloin tällöin pientä luksusta arjen keskelle. (Esim. laita ruokaa, ja kata pöytä kauniisti.)
  • Älä verhoa itseäsi täysin mustaan. (Väriläiskät piristävät kummasti harmaata arkea: Oli sitten kyse vaikkapa pelkistä kirkkaanpunaisista sukista, tai vaikkapa vihreistä isoista korviksista!)
  • Osta kukkia.
  • Lisää kahviisi ripaus vaniljasokeria tai kanelia!
  • Hanki kirkasvalolamppu, ja käytä sitä aamuisin.
  • Älä vaadi itseltäsi liikoja.
  • Kävele iltasella rauhassa keskustan läpi, ja ihaile kaikkia niitä kauniita jouluvaloja. 
  • Piirtele lumisiin pintoihin. (Ja piristä samalla esim. jonkun työmatkaa!)
  • Tee lumiukko tai lumilyhty! 
  • Käy pulkkamäessä!
  • Tämä vuodenaika on lämpimien juomien aikaa. Juo lempiteetäsi, tai herkuttele kaakaolla (jossa tietysti päällä kermavaahtoa!).
  • Järjestä aikaa itsellesi. (Ja tee silloin jotain sellaista, mikä tekee sinut onnelliseksi!)

Millaisia kaamoksen karkottajia teillä olisi suositella?


Psst. Minä ainakin hemmottelin itseäni tänään mm. pienellä hiustenleikkuulla. Tarkkasilmäisimmät (tai instagramissa minua seuraavat) saattoivatkin sen jo tuosta suttuisesta kännykkäkuvasta huomata!

maanantai 19. lokakuuta 2015

Villatakkileirillä


















Olen niin onnellinen. Niin onnellinen näistä tytöistä, tästä leiristä ja tästä voimaantumisesta! 
Oi villatakkileiri! 

Makoiltiin jälleen patjameressä, yllämme jouluvaloja ja viirejä. Rakensimme majan, jonka alla tuntui satumaiselta. Yöllä seikkailtiin säkkipimeydessä peltojen reunamilla ja katseltiin tähtiä. Aamut oli kauniita ja syksyn tuoksuisia. Seistiin laiturilla, ja ihailtiin vastarannan ruskaa, mikä näytti mahdottoman upealta sinistä järveä vasten. 

Syötiin hyvin, väriteltiin monta tuntia värityskirjoja ja askarreltiin puuhelmistä koruja ja avaimenperiä. Naurettiin posket kipeiksi, ja otettiin höpsöjä selfieitä. Kuunneltiin musiikkia, ja iho meni kananlihalle ukulelen soitosta ja laulusta, niin kaunista! Ei voinut kuin sulkea silmänsä, hymyillä ja hyräillä mukana.

Kiitos tytöt!
Kiitos, että teitte leiristä niin täydellisen, jälleen kerran!


(Kuvat 1,3 ja 7 ovat Amandan kamerasta. Viimein kuva on Eerikalta.)

(Viime vuoden leiristä (mikä oli muuten ensimmäinen laatuaan!) voit lukea tästä, ja tästä!)

torstai 1. lokakuuta 2015





Syksy tekee minut hurjan onnelliseksi. 


Ruskalehdet rapiset kenkieni alla, aurinko pilkehtii keltaisten oksien välistä. Valo tuntuu vielä lämpöiseltä, mutta ilmassa on jo kirpeyttä, ja tuoksua omenien. Tekee mieli kääriytyä. Pukea vielä yksi kerros muiden kerrosten päälle. Uppoutua kaulahuiviin. Istua iltaa kahvilassa. Juoda lämpöistä juomaa, ja katsella ohikulkijoita. Tekee mieli kirjoittaa, askarrella ja valokuvata. Polttaa kynttilöitä, katsella leffoja ja keskittyä harrastuksiin.


Syksy saa minut inspiroitumaan ja innostumaan.
Syksy herättää luovuuteni.


keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Syyskuussa olen..


♥ Nauttinut hämärtyvistä illoista. (Ja ostanut lyhdyn, ja vielä vähän lisää kynttilöitä! Ripustin myös söpöt origamimaiset koristevalot roikkumaan jo paikalleen!)


♥ Rentoutunut lapsuuden metsissä sieniä keräillen.


♥ Viettänyt aikaa rakkaiden kanssa. 
♥ Kokoontunut uskomattoman upeiden tähtien alle, keskelle pimeitä metsiä. Oli nuotio, tuoksu syksyn, vaahtokarkkeja, viiniä ja musiikkia. (Ja niin mahdottoman hyvä olla juuri siinä!)


♥ Matkustanut Mikkeliin juhlimaan tunnelmallisia syyshäitä.
 Ihaillut auton ikkunasta auringossa hehkuvaa ruskaa, ja järven heijastumia.




♥ Herkutellut hotellin aamiaisella!


♥ Ihaillut auringon maalaamia katuja, ja hymyillyt pienille yksityiskohdille.
♥ Muistanut tehdä vapaapäivinä juuri niitä asioita, jotka tekevät onnelliseksi.
♥ Saanut kirjeen, jonka ansiosta vähän jo jännittää! (Mutta hyvällä tavalla!)



Miten teidän syyskuu on mennyt?

keskiviikko 16. syyskuuta 2015



Tänään sanoin heipat punaiselle tukalle. (Kiitos näistä n. 4 vuodesta!)

Nyt tuntuu hyvältä. Tutulta ja turvalliselta. 
Juuri minulta.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

tiistai 1. syyskuuta 2015

Heihei kesä, tervetuloa ihastuttava syksy!



Tässä muutama syy rakastaa syksyä:

 Kynttilät
 Hämärtyvien iltojen tunnelma
 Kirpeät (ja omenalle tuoksuvat) syysaamut
 Sateen ropina (Siihen ääneen on niin ihana nukahtaa!)
 Inspiroituminen, luovuuspuuskat, uudistautumisfiilis
 Kirjat (Mulle saa suositella jotain kivaa luettavaa!)
 Villatakit, villasukat, kaulahuivit, viitat, hatut
 Viltti + leffa + lämmin juotava
 Värityskirjoihin uppoutuminen
 Syysretket ja -seikkailut
 Kerrospukeutuminen
 Luonnon väriloisto
 Villatakkileiri vol. 2!


Mitä asioita sinä rakastat syksyssä?