Kevät oli opiskelujen suhteen aika rankka, ja viimeisen tentin jälkeen tuntuikin, ettei minusta enää enempää saisi puristettua. Olo oli kuitenkin kaiken sen työn jälkeen todella onnellinen ja tyytyväinen. Hyvä minä!

Töihin palaaminen tuntui aluksi vaikealta vuoden tauon jälkeen, mutta ensimmäisen päivän jälkeen jo tuntui kuin ei olisi ollut poissa päivääkään. Tietyt asiat taitavatkin olla kuin pyörällä ajo! Kesä ei onneksi mene pelkästään töitä tehdessä, sillä kesääni mahtuu myös yli kahden viikon kesäloma! Varhain sunnuntaiaamuna suuntasimmekin matkalaukkujemme kanssa linja-autoasemalle, josta matka jatkui Helsinkiin, sieltä Tallinnaan ja sieltä edelleen Pärnuuhun. Viiden päivän reissu Pärnussa oli kyllä niin paikallaan! Oli ihanaa kävellä suloisilla pikkukujilla ja ihailla persoonallisia yksityiskohtia. Hiekkaranta, meri ja taivaalla kirkuvat pääskyset - kaikki niin kohdillaan!

Keskiviikkona palasin hotellimme kylpylästä takaisin huoneeseen, ja puhelimeen oli kilahtanut sähköposti: "Onneksi olkoon! Sinut on hyväksytty opiskelijaksi.." Viestiä lukiessa kädet alkoivat täristä, ja hymy levisi kasvoilleni. Tunsin mahdottoman suurta helpotusta. Vihdoinkin oli minun vuoroni! Vieläkin hieman vaikeaa uskoa, että minusta todella tulee syksyllä virallisesti opiskelija! Tuntuu, että loputkin palaset loksahtelevat vihdoinkin oikeille paikoilleen, ja tulevaisuudessa todellakin häämöttää uusi ammatti!

Elämä siis jälleen opetti minulle, ettei periksi tule antaa vaikka vastoinkäymisiä tulisikin. Kova työ nimittäin palkitaan aina, vaikka joskus sitä työtä voi joutua tekemään vähän enemmän kuin olisi tarpeen. Tuntuu, että elämässä olisi nyt alkamassa uusi elämänvaihe, vaikka tavallaanhan se on jo alkanut viime syksynä. Mutta onhan tämä nyt niin paljon virallisempaa kulkea nimikkeellä opiskelija, kuin selitellä olevansa polkuopiskelija avoimessa ammattikorkeakoulussa! Ihan mahtavaa!

Muistakaa luottaa unelmiinne, ja taistelkaa niiden puolesta kaikin voimin!

Sunnuntaina keinuttiin tuttuihin ja mahdottoman rakkaisiin maisemiin, Ulko-Tammioon. Kun on käynyt jossakin paikassa ihan pienestä pitäen, sitä on jotenkin kasvanut siihen paikkaan niin tiukasti kiinni, että se tuntuu kodilta. (Tiedätte varmasti mistä puhun.) 

Lähtiessä rinnassani oli tulevan syksyn uusien tuulien aiheuttama stressimöykky, mutta tiesin, että tämä paikka tarjoaa juuri oikeaa lääkettä näihin mietteisiin. Ja sitähän se oli. Oli nimittäin aikaa tuijotella kallioille hiljaa vyöryviä aaltoja, purppuraiseen horisonttiin laskeutuvaa aurinkoa ja uppoutua omiin ajatuksiin. Sai rauhassa käydä läpi kaikenlaisia tuntemuksia ja ajatuksia, ja nähdä asioiden puolet, rehellisesti, avoimesti, mutta myös toiveikkaasti.

Ja jälleen tänäkin vuonna katsoin itseäni ulkohuussin käpyjen koristamasta peilistä, ja totesin mielessäni: "Sinä pieni urhea nainen, sinusta on vielä vaikka mihin, älä luovuta! Usko itseesi, ja näytä niille!"  

Ja niinhän minä aion.



Ulko-Tammio, nähdään taas ensi kesänä! 
(Jos haluat lukea lisää tarinoita Ulko-Tammiosta, klikkaa tästä!)

"Syksy on paras taidemaalari", 
totesi eräs minulle aikoinaan puistonpenkillä. 

(En voisi olla enempää samaa mieltä!)

Syksy on punastuttanut puut,

ja sydämeni.

(Kuvissa ihana Eerika, jonka kamerasta on myös ensimmäinen kuva.)

Näillä kallioilla, kuin kävelisi maailman laitamilla. Horisontissa keinuva ääretön meri, purppuraiseksi värjäytynyt taivas ja ympärillä heinäsirkkojen ja lintujen yhteinen konsertti. Pehmoisesti keinuvat veneet, rantaa silittävät laineet. 

Näillä kallioilla, kuin sylissä olisi. Työkiireet ja stressi ovat jääneet kauas mantereelle - mieli tuntuu keveältä. Ajatukset eivät harhaile, keskityn täysillä joka hetkeen. 

Nämä kalliot, jalkojeni alla polttavat. Istun rantakivelle, lasken jalkani mereen ja annan levän kutitella jalkapohjiani. Suljen silmät, annan kevyen tuulen heilutella tukkaa ja kuuntelen kuinka maa alla hengittää.



(Rakas Ulko-Tammio, nähdään taas vuoden päästä!)

Syksy tekee minut hurjan onnelliseksi. 

Ruskalehdet rapiset kenkieni alla, aurinko pilkehtii keltaisten oksien välistä. Valo tuntuu vielä lämpöiseltä, mutta ilmassa on jo kirpeyttä, ja tuoksua omenien. Tekee mieli kääriytyä. Pukea vielä yksi kerros muiden kerrosten päälle. Uppoutua kaulahuiviin. Istua iltaa kahvilassa. Juoda lämpöistä juomaa, ja katsella ohikulkijoita. Tekee mieli kirjoittaa, askarrella ja valokuvata. Polttaa kynttilöitä, katsella leffoja ja keskittyä harrastuksiin.

Syksy saa minut inspiroitumaan ja innostumaan.

Syksy herättää luovuuteni.

Kaksi viikkoa sitten

Kun suunnitelmat eivät mene ihan nappiin, voi tilalle keksiä vielä siistimpiä juttuja. Spontaani idea nimittäin vei meidät maakuntamatkailemaan Repoveden kansallispuiston upeisiin maisemiin, ja sieltä vielä Verlaan! Pitkospuita pitkin kulkiessani tajusin, kuinka olenkaan ikävöinyt sitä fiilistä, mikä tulee metsässä kävellessä. Tuoksuja, luonnon ääniä ja upeita yksityiskohtia. Sitä fiilistä, kun unohtaa kiireen, stressin ja liikenteen melun, ja keskittyy täysillä juuri siihen hetkeen! Oi! Lopuksi kiivettiin ylväälle kalliolle, ja ihailtiin mielettömiä maisemia kera kahvin ja eväsleipien (jotka tietysti maistuivat parhaimmalle juuri tuollaisessa miljöössä)! 

Samana iltana kokoonnuttiin vielä ystävien kesken viettämään kesäiltaa. Kivuttiin jälleen perinteen mukaan Mielakan päälle, ja minut valtasi haikeus, sillä se hetki oli jotenkin vain niin kaunis. Oi kesäyöt, oi ystävät! Ja oi, miten täydellinen päivä!

Välillä sitä on vähän hukassa
mutta se on ihan okei

sillä kaikki kuitenkin aina selkenee aikanaan