Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaamos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaamos. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. marraskuuta 2016

Sade ropisee ikkunoihin, tuuli piiskaa mustia alastomia puita ja kaduilla vaeltaa ihmisiä pipoihin ja kaulahuiveihinsa piiloutuneina. Katseet kulkevat asfaltin tasossa, kuten myös ajatuksetkin. On marraskuu, ja maailma tuntuu todella ankealta. 

Saapunut pimeys voi olla monelle surullinen "loukku", jos ei osaa löytää siitä kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita se tullessaan tarjoaa. Siksi haluan jälleen jakaa teille pari hyvää vinkkiä tämän ankeuden karkoittamiseen:

♥ Käännä ankea pimeys kauneudeksi: Ripusta ihania jouluvaloja ja polttele kynttilöitä!
♥ Ulkoile. (Lähde vaikka iltasella ihailemaan keskustan jouluvaloja!)
Anna itsellesi aikaa levätä. (Netflix on pullollaan hyvä sarjoja ja leffoja!)
Hemmottele itseäsi! (Piristä itseäsi esim. kampaamokäynnillä? Tai hierojalla? Osta ihana uusi suihkusaippua, tai tee vaikkapa kasvonaamio keittiöstä löytyvillä aineksilla?)


Harrastukset (Tee jotain sellaista mistä pidät, ja mistä tunnet saavasi energiaa arkeen. Oli se sitten hikijumppaa, tai rauhallista villasukkien neulontaa hyvää sarjaa katsellessa.)
Piristä itseäsi väreillä. 
♥ Askartele! (Pinterest on pullollaan toinen toistaan ihanampia ideoita!)
♥ Syö hyvin. (Tähän aikaan vuodesta tekee mieli aina enemmän herkkuja, mutta pidemmän päälle niiden mutustaminen ei tee hyvää mielelle, eikä keholle. Herkut silloin tällöin ovat kuitenkin erittäin suotavia!)
♥ Silittele, pusuttele, rapsuttele ja halaile. (Oli kyseessä sitten rakas lemmikki tai kumppani!)
♥ Yritä ylläpitää jonkinlaista vuorokausirytmiä.  Kun vuorokauden ympäri tuntuu olevan pimeää, voi keholla olla vaikeus ymmärtää milloin pitäisi nukkua ja milloin ei. Ympäröi siis itsesi päivisin valolla, ja vetäydy illalla hämärään. (Melatoniinista on myös apua!)
♥ Vietä aikaa ystävien kanssa.


♥ Käy kahviloissa, kirpputoreilla, elokuvissa, teatterissa ja museoissa. 
♥ Järjestä illanistujaiset kaveriporukalla! (Miten olisi esim. lautapeli-ilta, joulukorttipaja tai vaikkapa leffamaratooni?)
♥ Pidä koti siistinä! (Töistä on ihanaa palata, kun kotona ei ole odottamassa toinen "työmaa".)
♥ Lämpimien juomien aika on nyt! Nautiskele siis kaakaota, teetä, glögiä yms! (ps. lisää kahviisi kardemummaa, kanelia tai vaniljasokeria, ja nauti!)
♥ Tuo iloa muiden päiviin. (Ja näin saat sitä myös itsekin! Hymyile ja tervehdi sitä naapurin mummua, toivota lähikaupan myyjälle hyvää työpäivää tai yllätä ystävä vaikkapa ihastuttavalla postikortilla!)
♥ Kuuntele musiikkia! (Millaisia biisejä olisi "ankeuden karkoittaja" -soittolistallasi?) 


♥ Innostu lumesta kuin lapsi! (Kuka sanoi, ettei aikuisena voisi muka laskea pulkkamäkeä tai rakentaa lumesta linnoja ja hahmoja?)
♥ Yritä ankeudesta huolimatta pitää ajatukset positiivisina. Pidä vaikka listaa päivittäin asioista, joista olit tänään onnellinen.
♥ Katso youtubesta hölmöjä eläinvideoita. 
♥ Leivo ja kokkaa!
♥ Lue ja/tai kirjoita.
♥ Selaile kuvia kuluneelta vuodelta, ja palaa muistoissasi esim. niihin ihaniin päättymättömiin kesäiltoihin ystävien kanssa. (Kurkista myös mahdollista to do -listaa vuodelle 2016, onko vielä monia asioita tekemättä?)


Millaisia asioita itse lisäisit listalle?

tiistai 17. marraskuuta 2015

Kaamoksesta



Syksy on ollut erikoisen pitkä, ja mahdottoman kaunis. Nyt on kuitenkin taas se aika vuodesta, kun viimeisetkin ruskat ovat riisuuntuneet puista, ja jäljellä on vain mustat rungot oksineen. On sateista, usvaista ja harmaata. Niin marraskuista.

Parin viimeisen vuoden aikana kaamos on tuntunut ottavan minusta vallan aina vaan tiukemmin ja tiukemmin. Tähän aikaan vuodesta pimeä tuntuu saapuvan joka päivä aiemmin, eikä valoisa hetkikään tunnu kestävän kuin muutaman tunnin. (Jonka tietysti useimmiten missaan.) Lisäksi aamuisin ei meinaa saada itseään ylös, ja väsymys on aina yhtä suuri, oli sitten nukkunut 5 tai yli 9 tuntia. Olo on veltto, ja suklaatakin tekee vain kokoajan mieli. Sitä haluaa vain kääriytyä sohvan syleilyyn, juoda kuppi kuumaa ja tuijotella lempparisarjaa. (Ja olla poistumatta kotoa muualle kuin ruokakauppaan.) Ja tämä olotila tietysti jatkuu niin kauan, kunnes aurinko saapuu hieman keväämmällä taas meitä hemmottelemaan. Kuulostaako tutulta?

Tässä pari vinkkiä kaamoksen selättämiseen (joista olen ainakin itse saanut jonkinmoista helpotusta pahimpiin kaamoksen aiheuttamiin oireisiin):
  • Ulkoile.
  • Nuku tarpeeksi. (Myös päiväunet, jos siltä tuntuu.)
  • Muista hemmotella itseäsi arjen keskellä! (Miten olisi esim. kasvonaamio, hieronta tai vaikkapa kampaajakäynti?)
  • Löydä kauneutta hämärtyvistä illoista: Polta kynttilöitä ja joulu/kaamosvaloja!
  • Kuuntele musiikkia. (Tee kaamokselle oma piristävä soittolista!)
  • Lue.
  • Kirjoita kirje, tai lähetä postikortti. (Jokainen tietää, kuinka paljon sellaisen saaminen piristää!)
  • Katsele elokuvia ja sarjoja. (Tai käy elokuvissa tai teatterissa!)
  • Käperry vilttiin (tai kainaloon!)
  • Halaile ja pusuttele! 
  • Järjestä lautapeli-, askartelu- ja/tai elokuvailtoja kaveriporukalla.
  • Tee käsitöitä, askartele, piirrä, maalaa.
  • Leivo tai kokkaa, ja kutsu ystävä kylään!
  • Kiinnitä enemmän huomiota siihen mitä syöt, sillä se vaikuttaa jaksamiseen. (Hanki myös tarvittaessa vitamiineja, esim. d ja c.)
  • Vietä aikaa ystävien seurassa.
  • Naura ja hymyile.
  • Pidä listaa asioista, jotka tekivät sinut tänään onnelliseksi. 
  • Järjestä aina silloin tällöin pientä luksusta arjen keskelle. (Esim. laita ruokaa, ja kata pöytä kauniisti.)
  • Älä verhoa itseäsi täysin mustaan. (Väriläiskät piristävät kummasti harmaata arkea: Oli sitten kyse vaikkapa pelkistä kirkkaanpunaisista sukista, tai vaikkapa vihreistä isoista korviksista!)
  • Osta kukkia.
  • Lisää kahviisi ripaus vaniljasokeria tai kanelia!
  • Hanki kirkasvalolamppu, ja käytä sitä aamuisin.
  • Älä vaadi itseltäsi liikoja.
  • Kävele iltasella rauhassa keskustan läpi, ja ihaile kaikkia niitä kauniita jouluvaloja. 
  • Piirtele lumisiin pintoihin. (Ja piristä samalla esim. jonkun työmatkaa!)
  • Tee lumiukko tai lumilyhty! 
  • Käy pulkkamäessä!
  • Tämä vuodenaika on lämpimien juomien aikaa. Juo lempiteetäsi, tai herkuttele kaakaolla (jossa tietysti päällä kermavaahtoa!).
  • Järjestä aikaa itsellesi. (Ja tee silloin jotain sellaista, mikä tekee sinut onnelliseksi!)

Millaisia kaamoksen karkottajia teillä olisi suositella?


Psst. Minä ainakin hemmottelin itseäni tänään mm. pienellä hiustenleikkuulla. Tarkkasilmäisimmät (tai instagramissa minua seuraavat) saattoivatkin sen jo tuosta suttuisesta kännykkäkuvasta huomata!