maanantai 20. lokakuuta 2014


Elämässä tapahtuu kaikenlaisia hassuja asioita aina silloin kun sitä vähiten osaa odottaa. Oli kyseessä sitten esimerkiksi pieni oivaltamisen hetki itsestänsä suhteen, elokuvamainen hetki elämässä tai vaikkapa suurempi elämää mullistava asia. Näitä asioita kuitenkin yhdistää se, että ne hiipivät aina yhtä salakavalasti nurkan takaa, ja hyppäävät eteen sattumanvaraisesti vuorokauden aikaan tai muuhun tilanteeseen katsomatta. Se onkin sitten juuri sinusta kiinni, miten nämä asiat otat vastaan; Avosylin, ujon varovaisesti vai torjutko kenties sen kaiken?

Minulle tuo viikonloppu antoi todella paljon, enkä voinut muuta kuin ottaa sen kaiken ihanuuden avosylin vastaan!



(Kuvat 1 ja 2: Eerika , Kuvat 3 ja 4: Amanda)

Voi, kuinka helppoa olikaan olla juuri noiden ihmisten kanssa! Tunsi olevansa hyvä juuri sellaisena kuin oli. Eerikan sanoja käyttäen, me "surffataan samoilla aalloilla!" Harvoin sitä löytää noin monta samanhenkistä neitokaista, joiden seurassa voi vaan mukavasti makoilla pyjamassa keskellä olkkaria, jouluvalot tähtitaivaana, tuikkuja ympärillä ja keskustella henkeviä. Ja vieläpä ihan sellaistenkin tyttöjen, jotka tapasi ensikertaa juuri edellisenä iltana!


Ihan  m i e l e t ö n t ä!


Arvaamattakin selvää, että sunnuntaina sitä hieman itketytti, kun piti lähteä kotiin. 


2 kommenttia:

  1. Pääseekö tuollaiselle seuraavalle leirille mukaan kuka vaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me villatakkileiriläiset kuulumme facebookissa Jeminan (http://loydankyllaperille.blogspot.fi) perustamaan ryhmään, "villatakkitytöt elämäkuntoon 2014", ja siellä se idea leiristä oikeastaan syntyi. Meistä monet kuuluvat jo omilla paikkakunnillaan kahvilakerhoihin, joten tämä on jonkinlainen kahvilakerhon villatakkityttöjen hyvinvointiryhmä! c--: Jeminalta kannattaa kysyä rohkeasti lisää jos kiinnostaa liittyä mukaan!

      Poista