maanantai 3. tammikuuta 2011

2011

En ole koskaan tehnyt uudenvuoden lupausta, 
mutta tänä vuonna päätin omassa päässäni muutamia tavoitteita ja päämääriä vuodelle 2011.
(joista osaa olen toki myös aikaisempinakin vuosina pyrkinyt noudattamaan.)

01. Tutustu rohkeasti uusiin ihmisiin. Solmi muutama uusi kaveruus- tai jopa ystävyyssuhde.
02. Ole rohkea, ennakkoluuloton ja muista elää silloin tällöin hetkessä.
03. Ole ahkera; tee kouluhommat kunnialla.
04. Valokuvaa, piirrä ja kirjoita enemmän.
 05. Sano rohkeasti mitä ajattelet.
06. Älä välitä muiden mielipiteistä.
07. Stressaa vähemmän.
08. Kokeile jotakin uutta.
 09. Tee jotakin unohtumatonta ja ehkä hieman hulluakin.
10. Nauti elämästä ! Nauti pienistä asioista!
 11. Käy jollakin kurssilla / Kokeile uutta harrastusta.
12. Älä murehdi liikaa asioita, joilla ei ole oikeasti merkitystä.
13. Ole itsevarma ja tyytyväinen itseesi.
14. Listaa unelmasi ja aloita niiden toteuttaminen. 


kuvat: www.deviantart.com

1 kommentti: