Sekasin

Elämä heittelee joskus huolella. Ihan meitä jokaista. Se miten näistä vuoristoradan äkkipudotuksista selviydytään, on ihan ihmisestä kiinni. Toiset selviävät olankohautuksin, toiset sukeltavat vähän syvempiin vesiin. Fakta on kuitenkin se, että murheita ei voi vertailla keskenään. Ei voi määritellä sitä mitkä asiat saavat aiheuttaa murheita, ja mitkä eivät. Se mikä suruttaa toista, ei välttämättä suruta toista - ja toisin päin.  Me ihmiset olemme monimutkaisia olentoja, ja vielä monimutkaisempia ovat mielemme kiemurat.

"Joka viides suomalainen nuori kärsii jostakin mielenterveyden häiriöstä."

"Noin puolet mielenterveyden häiriöistä alkaa ennen 14 vuoden ikää ja kolme neljästä ennen 24 vuoden ikää."

"700 000 syö mielialalääkeitä."

"Opiskelijoiden yleisin lääkärikäynnin syy on mielenterveys."

Pysäyttäviä faktoja. Kohtaamme siis päivittäin ihmisiä, jotka painivat joko itse jonkin mielenterveydellisen häiriön kanssa, tai tuntevat jonkun joka kärsii niistä. Siinä missä fyysisestä sairaudesta usein näkyy merkkejä myös ulospäin, ei henkisestä sairaudesta useinkaan näe ulospäin mitään poikkeavaa. Hymy onkin usein helppo vetää kasvoille suojaksi, ettei vaan muut näkisi, mitä siellä mielessä oikeasti liikkuukaan. Jostain syystä on heikkoutta olla herkkä ja rikki. Sitä pitäisi vaan jaksaa vetää hymy kasvoilla, vaikka olisi henkisesti kuinka palasina tahansa. Höpönlöpö! Olen sitä mieltä, että vahvuutta on nimenomaan juuri se, että uskaltaa olla juuri se oma herkkä ja vähän rikkinäinen itsensä. Sitä, että uskaltaa sanoa ääneen, jos kaikki ei ole hyvin. Vahvuutta on myöntää asiat, ja uskaltaa hakea apua!

Tuntuu, että nykyisin sosiaalisessa mediassa on helppo luoda täydellinen kuva itsestään ja elämästään. Kauniita kuvia, filttereitä ja pelkkää arjen juhlaa. Todellisuudessa siellä sen kaiken alla voi kuitenkin kyteä paljon muutakin. Moni tuntuu pelkäävän "hullun leimaa", eikä siksi ehkä uskalla sanoa kenellekään jos mieli ui syvissä vesissä. Tämän #sekasin -kampanjan myötä halutaan tuoda ihmisille enemmän ilmi, kuinka yleisestä asiasta loppujen lopuksi onkaan kyse - koskettaahan tämä asia meitä jokaista, edes jollakin tasolla! Jos ei juuri sinua, niin vähintään jotain läheistäsi.

Elämä kulkee välillä vuoristoradan lailla. Täytyy kuitenkin aina muistaa, että niiden äkkipudotusten jälkeen koittaa aina niitä tasaisempia hetkiä. Se, että on käynyt joskus siellä pohjalla, osaa varmasti arvostaa enemmän sitten niitä hetkiä kun ollaan vähän tasaisemmalla pohjalla. Elämä opettaa. 

Toivon, ettei kukaan jäisi yksin synkkien ajatustensa kanssa. On okei olla joskus vähän sekasin, muttei yksin sekasin. Aina on joku (oli kyseessä sitten läheinen, tai ihan ammattihenkilö), jolle voi sanoa, että "hei nyt mulla ei ole kaikki ihan hyvin". Se ei ole noloa, eikä se ole heikkoutta! Mitä nopeammin uskaltaa hakea apua, sitä nopeammin myös paraneminen voi alkaa. 

Niin kuin ilotkin, on murheetkin tehty jaettaviksi. (Jaettu murhe on sitä paitsi puolet kevyempi harteilla kantaa!)


Millaisia ajatuksia tämä kampanja on teissä herättänyt?

(Klikkaa kuvat isoiksi!)

Halusin vain ilmoittaa näiden kuvien kera, että olen hengissä, mutta kovinkovin kiireinen. Onneksi pian tämä noin 3 kk:n uurastus tulee päätökseensä, ja saan keskittyä täysillä alkaneeseen kesään!

Mitä teille kuuluu?

27

Hullua kuvitella, että täytän tänään jo 27-vuotta. Vastahan oli vuosi 2009, ja juhlin kaksikymppisiäni! Vuodet tuntuvat vuosi vuodelta vaan vierivän nopeammin, ja joskus sitä onkin ihan paikallaan pieni pysähtyminen. Kaivaa niitä vanhoja kuvia esiin, selailla päiväkirjan uumenista juttuja yli 10-vuoden takaa. Hekotella omille jutuilleen, ja kaikille niille hassuille tyylikokeiluilleen. Ihmetellä, että olenko minä muka todella tuossa kuvassa, ja että voi miten hassulta näytänkään!

27 vuodessa on tapahtunut paljon. Ainakin minun mittapuullani. Vaikka joidenkin mielestä tässä iässä pitäisi olla jo "se vakiduuni, oma asunto, aviomies ja muksu", en koe itseäni yhtään muita huonommaksi tai epäonnistuneemmaksi, jos en ole vielä "saavuttanut" näitä. Olen aina ollut sitä mieltä, että asiat tapahtuvat elämässä omalla painollaan, eikä niitä voi kamalasti suunnitella etukäteen. Koen, että tämä on juuri se oikea tyyli minulle, ja sehän on tärkeintä, eikö?

Mitä olen sitten oppinut tässä 27-vuoden aikana. Paljonkin! Ehkäpä olisi paikallaan koota listoja rakastavana ihmisenä 27:n kohdan lista asioista, joita olen tähän ikään mennessä oppinut:

1. On tärkeää panostaa asioihin, jotka tekevät onnelliseksi! (Järjestä siis kiireenkin keskellä aikaa esim. rakkaille harrastuksille, sillä ne saavat sinut jaksamaan!)

2. Joskus on uskallettava pois mukavuusalueeltaan. Silloin oppii näkemään omat rajansa selvemmin ja toisaalta myös ne mahdollisuudet, jotka ovat tämän "uskallus" -nimisen oven takana!

3. Asioilla on aina tapana järjestyä! 

4. On turhaa pelätä epäonnistumisia. Se on unelmien jahtaamisessa väistämätöntä! Epäonnistumiset ovat juuri sitä varten, että yrität vielä kerran, ja vielä vähän paremmin! Niin kauan, että onnistut. Epäonnistumiset nimittäin kasvattavat sinua juuri oikeaan suuntaan, oli unelmasi mikä tahansa!

5. Elämän pienistä iloista nauttiminen on todella tärkeää! Se pitää mielen positiivisena ja leikkisänä.

6. Elämässä on tärkeää muistaa aina välillä pysähtyä.

7. Opiskelu ei koskaan ole turhaa (tai liian myöhäistä)! Mitä enemmän opiskelee, sitä helpompaa on oppiminen.  Muista myös se, ettei kaikkea voi osata heti, joten malttia malttia!

8. Spontaanit ideat ovat useimmiten parhaimpia! Oli sitten kyseessä spontaani yöseikkailu, tai vaikkapa spontaani reissu toiselle puolelle Suomea.

9. Loput ovat aina uusia alkuja. Ihan kaikessa!

10. Oli kyseessä mikä tahansa uusi asia, voi sen ensimmäisen askeleen ottaminen olla usein epävarmaa ja pelottavaakin. Mutta sen kun on uskaltanut ottaa, on seuraava askel jo paljon helpompi!

11. Jos et ole tyytyväinen johonkin osa-alueeseen elämässäsi, tee muutos! Joskus tiettyjen ovien on sulkeuduttava, jotta voi avata uusia.

12. Ja ehkäpä edelliseenkin liittyen; uskalla olla rohkea! Joskus ne hulluimmat päähänpistot voivat olla elämäsi parhaimpia.

13. Terve itsekkyys on joskus paikallaan. Kuuntele kehoasi, ja lepää esimerkiksi aina silloin kuin siltä tuntuu. On ihan okei sanoa asioille joskus ei!

14. Mieltä painavista asioista on aina hyvä puhua jonkun kanssa. Yksin kannettu taakka voi nimittäin helposti paisua liian raskaaksi. Lisäksi pelkässä omassa päässä asioiden pyörittely ei ole hyväksi, sillä monet asiat voivat jopa vääristyä. On siis hyvää saada asioihin erilaisia näkökulmia. Ja onhan asioiden jakamisella sekin hyvä puoli, että taakat usein puolittuvat, eivätkä tunnu enää läheskään yhtä raskailta!

15. Parhaimmat päätökset ovat aina tehty fiilispohjalta/sydämellä, luota siis intuitioosi!

16. Tartu tilaisuuksiin!

17. Positiivinen asenne auttaa jaksamaan.

18. Jotkut asiat vaativat paljon töitä ja ponnistelua, mutta silloin kannattaa aina muistella, miksi siihen ryhtyi, ja miksi se on sinulle niin tärkeää. Uurastus palkitaan aina!

19. Hyvien ihmissuhteiden tärkeyttä ei kai koskaan voisi korostaa liikaa! Kun ympärilläsi on tukiverkosto, elämän kolhut eivät moukaroi niin ilkeästi.

20. Kun on itselleen lempeämpi (vähemmän kriittisempi), oppii arvostamaan itseään ja taitojaan. On eri asia olla nöyrä, kuin täynnä itseään.

21. Jokainen elämäsi varrelle sattuva ihminen opettaa sinulle jotain. (Mieti, mitä haluat itse opettaa muille.)

22. Meillä kaikilla tulee se hetki eteen, kun se nurmikko aidan toisella puolella näyttää vihreämmältä. Silloin täytyy kuitenkin muistaa, ettei kaikki ole aina sitä miltä näyttää. (Älä siis esim. vertaile omaa elämääsi jonkun "instagram täydellisyyden" elämään, sillä ethän tiedä loppujen lopuksi puoliakaan siitä!)

23. Itsetutkiskelu on aina paikallaan! Kun löytää itsestään uusia piirteitä, tuntee olonsa itsevarmemmaksi.

24. Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista. Ja hyvä niin. Pohjamudissa ei pidemmän päälle tietysti ole mukavaa rämpiä, mutta ilman näitä erilaiset ilot ja onnet eivät tuntuisi niin ihanilta. Elämän vuoristorata opettaa. 

25. Kerää ympärillesi ihmisiä, jotka saavat sinut tuntemaan hyväksi juuri sellaisena kuin olet. Kuka kaipaa lähelleen ihmisiä, joiden seurassa tuntee olevansa huono?

26. Käyttäydy muita kohtaan samalla tavalla kuin haluaisit, että itseäsikin kohtaan käyttäydyttäisiin. Sillä pääsee jo hurjan pitkälle! Muista, että se mitä annat, sitä myös saat.

27. Älä koskaan anna muiden määritellä, millainen sinun pitäisi olla. Ole juuri sinä!

(Onnittelut, jos jaksoit lukea tänne asti! Viime vuonna kirjoitin listan asioista, joihin halusin panostaa 26-vuotiaana. Lue lista tästä!)

Eilen juhlittiin kaksivuotiasta Tampereen kahvilakerhoa. 

Museovierailuja ja lopulta herkkupöydän ääreen kerääntymistä.

Ihana ihana lauantai!

(Kirjoittelin tammikuussa fiiliksiäni kahvilakerhosta, lue tästä!)

Erityisherkkyydestä

Kirjoittelin n. 1,5-vuotta sitten erityisherkkyydestä, ja sitä kautta myös itseni löytämisestä. Olin ennen tämän erityisherkkä -termin löytämistä aika hukassa itseni kanssa. Oli paljon asioita, joita pidin luonteelleni ominaisina, mutta moni niistä tuntui herättävän jopa kummastusta muissa ihmisissä. Olin sen takia todella epävarma itsestäni, ja tunsin olevani omituinen ja vähän hukassa. En tuntenut kuuluvani oikein mihinkään tiettyyn "lokeroon", vaikka usein minut sysättiinkin muiden toimesta mm. "vaikutat vähän ujolta ja hiljaiselta" -lokeroon ihan ensivaikutelmani perusteella. Sitten sitä hiljalleen uskoi sen itsekin, ja aloin kuvailla itseäni noilla samoilla sanoilla, vaikka sisimmässäni tiesin olevani paljon paljon muutakin! Kun löysin tämän erityisherkkyys -termin, tunsin suurta helpotusta. Tunsin vihdoinkin tulleeni ns. kotiin! Olen oppinut todella paljon itsestäni, ja tullut myös itsevarmemmaksi. Tuntuu, että vihdoinkin solmut ovat auenneet ja hyväksyn (ja ymmärrän) itseni sellaisena kuin olen.

Haluan tässä välissä painottaa, ettei erityisherkkyys ole mikään tarkka "lokero". Kaikki erityisherkät eivät ole siis kopioitaan toisistaan. Vaikka yhdistäviä piirteitä on toki paljon, löytyy erityisherkistä esim. introverttien lisäksi myös ekstroverttejakin! (Jos tämä erityisherkkyys on aiheena tuntematon, suosittelen tutustumaan esim. tähän sivustoon.) 

Mitä kaikkea erityisherkkyys on sitten minulle opettanut?

Luonteestani
Varmasti tärkein mitä olen tämän termin myötä oppinut, on se, että olen oppinut hyväksymään itseni ja kaikki hassut luonteeni koukerot. Olen hyvä ja riittävä juuri tällaisena. 

Oman tilan tärkeydestä
Oma aika on ollut minulle aina todella tärkeää. Saan parhaiten ladattua akkuni, kun saan olla silloin tällöin omassa "kuplassani", ja tehdä minulle tärkeitä asioita. (Ja haluan painottaa, ettei kyse siis ole mistään ihmiskammosta!) Olen oppinut, että jaksan paljon paremmin, jos akkuni ovat tarpeeksi ladatut. Parhaita ovat hitaat aamut, jolloin voi vain uppoutua omiin juttuihin (kuten vaikka nyt tähän kirjoittamiseen), juoda kahvia lempparikahvikupista ja fiilistellä musiikkia ja sitä kiireettömyyttä.

Aistiherkkyydestä ja empatiasta
Olen aina ollut luonteeltani tietyllä tapaa tarkkailija. Katselen ympäristöä, ja ihailen sen pieniäkin yksityiskohtia. Rakastan varjojen kuviointeja seinillä, auringon maalaamia raitoja, kimmeltävää glitterimäistä pakkaslunta ja vesipisarahelmiä nurmikoilla. Rakastan ensimmäistä kevään vivahdetta tuulessa, ja sitä miten syksyllä ensimmäiset pakkasaamut tuoksuu omenille. Tietyn leipomon tuoreen leivän tuoksu saa minut palaamaan aikaan, jolloin olin pieni lapsi, ja asuttiin rivitalossa. Myös kadulla vastaan tulevien ihmisten hajuvedet saattavat muistuttaa minua ystävistäni, joilla on ollut joskus sama tuoksu. Minulla on myös todella tarkka kuulo, ja sen ansiosta säikähtelen todella helposti ja toisaalta myös kuormitun jos joudun olemaan kauan suuressa melussa. (Lisäksi en pysty kunnolla keskittymään hälinässä, ja siksi laitankin esim. radion pois päältä, kun parkkeeraan auton.)

Olen myös todella empatiakykyinen ihminen. Aistin todella helposti muiden mielentilat, ja otan aina huomaamattani murheista osan harteilleni. Toisen suru saa minunkin sydämeni särkymään, ja toisaalta myös toisen onni saa minutkin säteilemään. Koen erilaiset ristiriitatilanteet todella kuormittavina, enkä saa mielenrauhaa, ennen kuin jokin asia on selvitetty. Myös muiden ihmisten väliset ristiriidat painavat mieltä. Ikävät sanat jäävät kaikumaan päähäni pitkäksi aikaa, ja menee tovi, ennen kuin saan ne sieltä häädettyä. Lisäksi otan asiat usein liiankin henkilökohtaisesti. 

Aistiherkkyys ja empatiakyky ovat ehkä vahvimpia piirteitäni. Niiden vaikutuksesta olen juuri sellainen kuin olen. Olen oppinut käyttämään niitä myös vahvuuksinani, esim. luovuutenikin kumpuaa mm. tätä kautta.

Kuormittumisesta ja itsensä kuuntelemisen tärkeydestä
Koska kehoni tuntuu kokoajan käyvän ns. "ylikierroksilla", se kuormittuu helposti. Esimerkiksi stressi, kiire ja lyhyet yöunet vaikuttavat minuun todella vahvasti, ja palautumiseen menee usein todella kauan. Kiire ja stressi laukaisevat minussa vielä todella helposti riittämättömyyden tunteen, joka tuntuu painavalta harteilla. Olen oppinut, että itsensä kuunteleminen on todella tärkeää. On opittava joskus sanomaan asioille "ei", ja levättävä silloin kun siltä tuntuu. Ei aina tarvitse jaksaa olla se superihminen! Sitäpaitsi sitä jaksaakin paljon paremmin, kun on keho ja mieli tasapainossa!

Ystävystymisestä
Olen oikeastaan aina ollut vähän sellainen yksinäinen susi, tai musta lammas. Jos muistelen lapsuuttani, muistan aina mieluummin leikkineeni yhden tai kahden hyvän ystävän kanssa, kuin isossa porukassa. Minulla onkin oikeastaan aina ollut vain muutama hyvä ystävä, ja loput sitten sellaisia hyvän päivän tuttuja/kavereita. Joillakin on todella liukuva raja ystävien ja kavereiden välillä, mutta minulla se raja on todella selvä. Olen aina ollut tarkka ystävieni suhteen, ja siksi olenkin laskenut lähelleni vain sellaisia tyyppejä, joiden kanssa olen kokenut jo oikeastaan alusta alkaen tietynlaisen yhteyden. (Sitä on vaikea selittää!)

En ole koskaan ollut oikein sellaista smalltalk -tyyppiä. Rakastan enemmän keskusteluja, jotka vievät syvemmälle. Olen muutenkin uudessa porukassa aina se "ujo ja hiljainen", joka tarkkailee muita. Lämpenen hitaasti ja siksi uskaltaudun keskusteluun vasta sitten, kun löydän jotain sellaista, johon osaan osallistua. Jotkut ihmiset ajattelevatkin minusta tämän ensivaikutelman perusteella, että olen jotenkin kylmä, etäinen tai että minua ei kiinnosta tutustua, vaikka tosiassa tilanne voikin olla täysin päinvastainen. Moni ei tunnu ymmärtävän, että sosiaalisuuttakin on todella paljon erilaista. Myös se, että osaa olla hiljaa ja kuunnella, on sosiaalisuutta. Tämän takia joku voikin kokea ystävystymisen kanssani vähän vaikeaksi ja hitaaksi. Olen kuitenkin ystävystymisestä oppinut sen, että kun kohdalleni sattuu ihminen, joka on samalla aaltopituudella kanssani, tunnen heti, että voin olla täysin oma itseni, ilman että se herättäisi toisessa minkäänlaista kummastusta tai kysymyksiä. Ystävän kanssa voi vaikkapa istua kahdestaan hiljaa puiston nurmikolla, ja olla ahdistumatta siitä puhumattomuudesta. Nauttia siitä hiljaisuudesta, ja olla vain. Ystävä on sellainen, jonka kanssa juttu tuntuu jatkuvan aina siitä mihin se viimeksi jäi, vaikka välissä olisi vaikka vuodenkin mittainen tauko. Ystävä on se, johon voi luottaa, ja jonka tietää olevan siinä vierellä, oli sitten kyse iloista tai suruista.

Ulkopuolisuuden tunteesta
Ulkopuolisuuden tunne on vahvin epävarmuuden tuoja. Olen aina ollut pohdiskelija, ja tästä syystä olen koko ikäni tutkiskellut myös mm. mieleni syövereitä. Muistan aina mm. yläasteelta sen, kuinka halusin vain rohkeasti kulkea omia polkujani. Olla aidosti juuri minä. Minua ei kiinnostanut maistaa tupakkaa, tai juoda alkoholia kuten muut, koska se ei ollut sitä mitä itse halusin. En ole koskaan ollut sellainen, joka alistuisi sosiaalisen paineen alla tekemään jotain sellaista mikä ei ole minua. Mielummin olin se vähemmän suosittu ja ulkopuolinen (mutta oma itseni), kuin suosittu, joka yrittää olla jotain mitä ei todellisuudessa todellakaan edes ole. 

Kuten ystävystymiseen liittyen jo aiemmin mainitsin, olen uudessa porukassa aina se hieman etäinen tarkkailijatyyppi. Se voi myös joskus laukaista minussa ulkopuolisuuden tunteen. Joskus se voi olla pientä ja ohimenevää, joskus se on niinkin ylitsepääsemätöntä, että mielummin vain poistun tilanteesta. Olen useinkin ollut tilanteessa, jossa minut on huomaamatta jätetty ulkopuolelle. Kun ei ole alusta alkaen sosiaalinen höpöttelijä, tietyt ihmiset luokittelevat minut automaattisesti tietyllä tavalla, eivätkä välttämättä ymmärrä, että sen kuoren alla voisi olla paljon muutakin. 

Tämä ulkopuolisuuden tunne on sellainen, jonka kanssa minulla on vieläkin todella paljon työstettävää.

Asioiden syvällisestä käsittelystä
Olen pienestä pitäen ollut rauhallinen pohdiskelijaluonne. Pohdiskelen paljon sellaisiakin asioita, joita jotkut eivät edes tajua, että voisi pohdiskella. Minusta on ihanaa ja rentouttavaakin tarkkailla ihmisiä. Mietin, että mistähän he ovat tulossa, minne menossa? Mitähän heille kuuluu, ja että mistähän he haaveilevat? Ovatko he onnellisia? Mietin miksi tuntemattoman vastaantulijan silmissä on niin paljon surua, ja miksi toisella kihisevää raivoa? Sitten on silmiä, joista näkee onnen, ja sitä miettii, että mitähän ihanaa heille on juuri tapahtunut.

Olen aina pohdiskellut elämäni varrella tapahtuneita asioita todella syvällisesti. Ihan jokaista tapahtumaa. Syitä ja seurauksia. Sitä pohtii mitä on oppinut, ja että mihin haluaa jatkossa elämässään panostaa. Olen aina uskonut siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Joskus sitä vain täytyy uskaltautua ulos mukavuusalueeltaan! Pohdiskelun ansiosta näen myös negatiivisissa asioissa ne aurinkoisetkin puolet. En ehkä heti, mutta viimeistäänkin vuosien päästä.


Onko siellä ruudun toisella puolella erityisherkkiä? Millaisia ajatuksia teissä heräsi? Kenties samaistumisia, vai täysin jotain erilaista?