Halusin vielä muutamalla kuvalla palata parin viikon takaisin valmistujaisjuhliini.

Maailma on sun

Juhannus oli..

..järvimaisemaa

..täyteen pakattuja autoja

..kuumuutta

..aurinkoa

..telttailua

..vaahtokarkkien paistoa nuotiolla

..kitaran & huilun soittoa (ja huh, siitä seuranneita kylmiä väreitä!)

..pitkin rantaa raikuvaa laulua

..fiilistelyä

..hyräilyä ja musiikin tahdissa keinumista

..tanssia (unohtamatta tietenkään harakkatanssia!)

..hiekkaa varpaiden välissä

..uimista

..grillailua

..rusketusrajoja

..hymyä ja naurua

..hyvää seuraa

..uusia ihmisiä

Palatessamme järvimaisemista eilen iltapäivällä, päätimme lähteä vielä illalla samalla porukalla ajelemaan lähikuntiin ja tutustumaan kyläbubeihin. 

Olipa kyllä kaikin puolin huippu viikonloppu, näitä lisää! 

Kiitos tyypit!

Sinä olet upea

Tiedämme varmasti kaikki ne sellaiset päivät, jolloin peilistä katsoo aivan joku muu kuin sinä ja tuntuu, ettei haluaisi lähteä ollenkaan ihmisten ilmoille. Tukka on kamala, yön aikana naamalle on ilmestynyt pari ällöttävää finniä eikä vaatteetkaan tunnu istuvan päälle. Tämän pitkän listan lisäksi takaraivossasi kolkuttelee inha pirulainen; huono itsetunto. Tuijotat peilistä kaikkia mahdollisia epäkohtia vartalossasi, eikä mikään tunnu auttavan. Ihmisten ilmoille lähteminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, ja ahdistut jo etukäteen siitä, että kaikki muut tulevat varmasti huomaavat nämä samat kamalat asiat ja tuijottavat sinua järkyttyneenä.
Kuulostaako tutulta?

Tuollaisina hetkinä tulisi ystävien olla ympärilläsi. Faktahan on nimittäin se, että nämä negatiiviset ajatukset omasta ulkonäöstä ovat ns. oman mielen kepposia ja vääristymiä. Siinä samalla kun tämä negatiivisuuspirulainen löytää negatiivisia asioita toinen toisensa perään, peittyvät ne upeimmat näiden alle, etkä edes enää huomaa niitä.

Ystävät tietävät parhaiten. Mietipä vaikka ketä tahansa ystävääsi ja hänen ulkonäköään. Eikö mieleesi keräännykkin heti tämän tietyn ihmisen parhaimmat puolet? Kyllä.

Entä osaatko nimetä tämän saman ihmisen ulkonäön huonoja puolia? Ainakaan itseltäni se ei onnistu.

Jos et näe negatiivisia asioita muissa ihmisissä, miksi hekään näkisivät niitä sinussa? Jos et ole varma, mitkä ovat parhaimmat piirteesi, kysy niitä joltakin! Ulkopuolisen silmin asiat ovat realistisempia, eikä niissä ole oman mielen kepposien aiheuttamia lisiä mukana. Ainakin omalla kohdallani olen oppinut pitämään tietyistä piirteistäni juurikin siitä syystä, että olen kuullut niistä ystäviltäni kehuja. 

Kun siis seuraavan kerran tämä negatiivisuuspirulainen tuntuu ottavan vallan sinusta..
...muista, että sinä olet upea juuri sellaisena kuin olet. Kaikki piirteesi tekevät sinusta juuri sen mikä olet. 
..muista, että ihmisten erilaisuus on äärettömän kaunista.
..seiso peilin edessä niin kauan, kunnes löydät itsestäsi vähintään 5 parasta ulkonäöllistä piirrettä. Kirjaa ne tarvittaessa ylös päivämäärien kera. Muista kirjoittaa ylös myös ystäviltä saatuja kohteliaisuuksia. Niitä lukemalla muistat miten upea oletkaan.

Ja ihan puhtaasta mielenkiinnosta haluankin kysyä teiltä: Mitkä ovat parhaimmat ulkonäölliset piirteenne? Entä millaisiin asioihin kiinnitätte ensimmäisenä huomiota tuntemattomissa ihmisissä?


(Kuvat: Pinterest.com)

Nuuhkin tuomet / Taivutan kaulaa / Edessäsi nauran / Kevyesti nousee askel

Juhlat muuttuvat vuosien varrella. Muistan varmasti aina sen tunteen kun kyyneleitä pidätellen lauloimme ala-asteen kevätjuhlassa varsin tutuksi tulleen laulun:

"On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa. 
Nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa.
Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin.
Teille laulamme nyt näkemiin.

Turvallista matkaa me toivotamme näin.
On aika purjeet nostaa ylöspäin.
Turvallista matkaa aalloilla elämän kanssa hyvän ystävän."


Tuosta laulusta sen aina tiesi. On taas joku etappi elämässä saavutettu, ja nokka käännetään kohti uusia seikkailuja. Todistukset annettiin käteen suklaalevyn kera. Kotiin käveltiin haikeana ja mieli keveänä. Voi niitä aikoja! 


Kyamkista valmistuminen meni hieman ns. ohitseni. Se johtuu varmasti siitä, etten osallistunut koulun järjestämään juhlatilaisuuteen (koska pidin juhlat viikkoa myöhemmin). Lauantai aamuna en oikeastaan ollut vieläkään tajunnut mitä juhlitaan, vaikka olimme äidin kanssa edellisenä iltana hääräilleet keittiössä useita tunteja valmistaen ruokia ja herkkua juhlien seisovaan pöytään. Kun ensimmäiset vieraat saapuivat lauantaina kukkien kera halaamaan ja onnittelemaan, se tapahtui: Tajusin, että neljän vuoden opiskelut ovat nyt totta tosiaan päätöksessä, ja minulla on vihdoinkin ammatti. Todistuksessani lukee: "On oikeutettu käyttämään tutkintonimikettä: Muotoilija". Voin olla siitä pirun ylpeä, äidin sanoja lainaten.

Lauantai meni kaikin puolin loistavasti. Kelit suosivat ja istuimmekin oikeastaan koko iltapäivän ja illan terassilla nautiskellen virvokkeita ja hyviä ruokia. Ympärillä oli ystäviä, joiden kanssa naurettiin taas posket kipeinä. Yöllä kävelimme baariin kevein askelin. Kuinka rakastankaan kesäöitä!

Äidille äärettömän suuri kiitos kaikesta nähdystä vaivasta! Tuntuu, etten voi edes tarpeeksi kiittää.. Oli taas niin viimeisen päälle tehdyt ruuat ja herkut! Äiti ♥

Paras kakku ikinä! Valkosuklaamoussekakku, jossa oli raparperiraitoja ja mansikoita. NAM!

Tässä vaiheessa iltaa oltiinki jo vaihdettu sitten vähän rennompaa vaatetta ylle.

En todellakaan osannut odottaa tällaista lahjavuorta! Sain mm. kukkia, rahaa, punaviinin, pressopannun, sushilahjakortin, Flirt -kannun ja "Piirretään iloisia ihmisiä" -kirjan. Yksi mieleisimmistä lahjoista jäi nyt pois kuvasta: Sain äidiltä lahjaksi ompelukoneen! Nyt pääsen ompelemaan kaikenlaisia juttuja pitkästä aikaa, jipii!

Kamerassani ei juuri ollut muita kuvia juhlista. Nyt siis odottelen vielä mm. Anssin kameran kuvia, joissa varmasti näkyy myös enempi ihmisiä. 

Ja sitten muihin aiheisiin.

Olen pitkään haaveillut maximekosta, tai lähinnä siitä tunteesta, joka syntyy kun helmat hulmuavat kevyesti kesätuulessa. Tänään löysin mieleisen hameen, joka tosin on vyötäröltä hieman liian suuri. Ongelma korjaantui onneksi vyöllä! Nyt vaan venailemaan aurinkoisia päiviä, jolloin pääsen helmat hulmuten kesärientoihin! 

Lauantain sana: Onnenkyyneleet

Lauantaina olimme Kuopiossa häissä. Ne eivät olleet mitkä tahansa häät, vaan juhlat, joita olin malttamattomana odottanut siitä hetkestä lähtien, kun niistä ensimmäistä kertaa kuulin. Hyvä ystäväni, Minttu, kertoi tulevista häistä ruskalehtien keskellä. Vaikka pariskunta oli ollut jo jonkun aikaa kihloissa, tuli tämä ihana uutinen silti täysin puun takaa, positiivisella tavalla. Tiedättekö sen tunteen, kun menee aivan sanattomaksi sisällä myllertävästä onnellisuuden tunteesta? Se on hassu tunne.

Voitte varmaan myös kuvitella, kuinka hankalaa mun oli syksystä asti pitää tätä mieletöntä hääuutista salassa muilta! (Aviopari oli siis pyytänyt meitä Anssin kanssa kuvaamaan heidän viralliset hääkuvat ja tietenkin ikuistamaan myös itse juhlia.)

Kuukaudet vierivät onneksi melkoisella vauhdilla ja kesäkuu saapui nopeammin kuin uskoinkaan. Saavuimme perjantain ja lauantain välisenä yönä Kuopioon. Majoituimme 4 ihanan ihmisen kanssa tulevan avioparin kämpille, "kommuuniin" (pari yöpyi muualla häiden ajan). Hääaamu oli täynnä hulinaa. Joimme aamukahvia yhdessä keittiössä ja laittauduimme valmiiksi häitä varten. Meistä kai kukaan ei vielä ollut kunnolla edes tajunnut, mitä päivän aikana tulisi tapahtumaan. Kun saavuimme hääpaikalle porukalla, ja tekemään vielä viime hetken valmisteluja, se alkoi todella hahmottumaan. Kaikki oli niin kaunista! Katetut pöydät koristeineen, lahjapöytä, kukkaset... Niin tulevan avioparin näköisiä! Ja kun Minttu puki hääpukunsa ylle, me tytöt herkistyimme välittömästi. Kuinka kaunis morsian olikaan! 

Kuvasimme juhlapaikalla ensimmäiset viralliset hääkuvat, mutta koska keli oli liiankin aurinkoinen (kyllä!), päätimme jatkaa kuvaamista myöhemmin. (Jaoimme Anssin kanssa juhlien valokuvauksen seuraavanlaisesti: Anssi kuvasi viralliset hääkuvat ja minä toimin tällöin assistenttina. Lisäksi ikuistin juhlien tunnelmaa, yksityiskohtia ja vieraita.)

Kun ajoimme kirkolle, pihassa oli odottamassa jo monia autoja. Ihmiset ympärillä säteilivät onnellisuutta ympärilleen. Ei voinut kuin hymyillä, vaikka itikat söivätkin jalkojamme.

Riistaveden kirkko

Kirkkojen ovien avauduttua Minttu asteli yksin urkujen soidessa kohti alttaria. Onnenkyyneliä oli mahdoton tässä vaiheessa pidätellä. Lisäksi papin sanat olivat todella liikuttavia. Yritin tämän kaiken tunnemylläkän keskellä saada ikuistettua näitä unohtumattomia hetkiä kuviksi.

Kun pari oli vihitty, he astelivat kirkon ovista keskelle saippuakuplamerta. Onnenkyyneliä ja hymyä oli havaittavissa joka puolella. Tuore aviopari asteli somaan keltaiseen kuplaansa, jonka takalasin sydämessä luki "Rakkauskupla kestäköön!".

Juhlapaikalla ilta jatkui rennosti laaditun ohjelman parissa. Alkumaljat, ruokailu, kahvittelu, liikuttavia puheita ja unohtamatta tietenkään perinteisiä morsiuskimpun ja sukkanauhan heittoa. Taustalla soi kokoajan avioparin tyylistä musiikkia.

Oli liikuttavinta katsella tuoretta avioparia: Heistä huokuu ääretön rakkaus. Sellainen, jota on saduissa, ja josta kaikki salaa haaveilevat.

Myöhemmin myös loistava Wellu Rowaltz tuli esiintymään, ja me tytöt rokkasimme tanssilattiaa. Onnenkyyneliltä ei tietenkään voinut illallakaan välttyä: Wellu sai meidät tytöt viimeistään "With or without you" -biisin kohdalla itkemään onnesta. Meitä oli tanssilattialla monta tyttöä, tanssimme hitaita isossa halausrykelmässä ja kaikkien poskille virtasi onnenkyyneliä. Mieletön fiilis!

 Wellu Rowaltz ja Minttu 

Team Herkkikset & Punapäät! :') (Salla, Henna, Moona ja minä)

Sunnuntaina olo oli raukea ja onnellinen. Jaloissa oli satoja kutisevia hyttysen puremia, mutta ne eivät haitanneet. Onnistuneet juhlat jaksavat hymyilyttää vielä varmasti todella pitkään.

Minttu ja Mikko, kiitos vielä unohtumattomista juhlista! Te ootte ihanin, suloisin ja mielettömin pari!