torstai 25. lokakuuta 2018


Ja niin kesä syksyyn taittui, ja toi tullessaan jälleen lyhyessä ajassa niin paljon uutta, että vieläkin hieman sulattelen tapahtuneita. Muistan kuinka iltaa paria ennen paluuta koulumaailmaan ajattelin paniikissa, etten tule selviämään tulevasta 10 viikon harjoitteluista. Päässäni pyöri monenlaisia ajatuksia: Pelkoa, ahdistusta ja tunnetta siitä, etten varmastikaan osaa mitään.

Ensimmäiset 5 viikkoa harjoittelua oli psykiatrisella osastolla, ja toiset 5 viikkoa sisätautien osastolla. (Tällä kertaa haluan kuitenkin kertoa vain ensimmäisestä.) Muistan kuinka olin ennen harjoittelua ajatellut, ettei psykiatria ole todellakaan minun juttuni. Vaikka mielenterveydelliset asiat kiinnostivat todella paljon, olivat ajatukseni psykiatrisesta sairaalasta ja potilaista kuitenkin näin jälkikäteen ajateltuna todella vääränlaisia. Ajattelin, että se olisi varmasti se paikka, jossa paniikissa kävelisin pitkin seiniä, enkä uskaltaisi ottaa kontaktia potilaisiin. Elämä päätti kuitenkin yllättää minut positiivisesti! Vahvimpia puoliani ovat aina olleet rauhallisuus, empaattisuus ja taito kuunnella, ja kerrankin tunsin olevani oikeassa paikassa ja aidosti hyvä siinä mitä teen!

Viikot opettivat minulle niin paljon sekä elämästä että minusta itsestänikin. Huomasin, kuinka epämukavuusalue hiljalleen muuntui mukavuusalueeksi, ja kuinka epävarmuus hälveni jättäen tilalle varmuuden.

Jokainen elämämme varrelle sattunut ihminen on jollakin tapaa meille merkityksellinen, ja se on jotenkin ihanan lohdullisesti ajateltu. Joskus ihmisten merkitys omaan elämään selviää heti, mutta joskus se voi viedä vähän enemmän aikaa. Oli äärettömän hienoa tuntea olleensa itse jollekin se merkityksellinen tyyppi siinä hetkessä. Kannan mukanani varmasti vielä pitkään niitä sanoja, joita sain viimeisenä päivänä kuulla. (Onneksi kirjoitin ne itselleni ylös, jotta voin palata niihin jos/kun tulee epäilyksiä omasta osaamisesta.)

Harjoittelun jälkeen pohdin muutenkin paljon omaa elämääni, ja sen varrelle sattuneita ihmisiä ja tapahtumia, ja niiden merkityksiä. Tuntuu, että kaikesta alun pelosta ja ahdistuksesta huolimatta tämä harjoittelu oli juuri se juttu, mikä minun elämässäni piti juuri nyt tapahtua! Onneksi monen viikon harjoittelujen päätteksi oli viikon mittainen syysloma, jonka aikana on ehtinyt hyvin purkaa ajatuksiaan, ja ladata akkunsa valmiiksi jälleen opiskelua varten.



Mitä teidän syksyyn kuuluu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti