Elokuun lämpöiset päivät, pulahdus järven syleilyyn, auringon tuoma hymy kasvoilla. Keveä mieli ja ajatukset, kuin taivaalla kirkuvat pääskyset tai taivaanrannassa lipuva ohut harsomainen pilvi. Nurmikolla vihertyneet jalanpohjat, poskiin ilmestyneet pisamat. Rusketusrajat olkapäillä, hetkiä kameran muistikortilla.

Ilmassa voi jo haistaa aavistuksen syksystä. Eikä se harmita lainkaan. Hämärtyvät illat kaappaavat tunnelmaansa kuin lämmin halaus. Tai rakas ystävä! Kynttilöitä, villatakkeja. Lämpöisiä sävyjä, haikeita kesäiltoja. Inspiroitumista, innostumista.

Voi kuinka rakastankaan tätä vuodenaikaa!

Kaksi viikkoa sitten

Kun suunnitelmat eivät mene ihan nappiin, voi tilalle keksiä vielä siistimpiä juttuja. Spontaani idea nimittäin vei meidät maakuntamatkailemaan Repoveden kansallispuiston upeisiin maisemiin, ja sieltä vielä Verlaan! Pitkospuita pitkin kulkiessani tajusin, kuinka olenkaan ikävöinyt sitä fiilistä, mikä tulee metsässä kävellessä. Tuoksuja, luonnon ääniä ja upeita yksityiskohtia. Sitä fiilistä, kun unohtaa kiireen, stressin ja liikenteen melun, ja keskittyy täysillä juuri siihen hetkeen! Oi! Lopuksi kiivettiin ylväälle kalliolle, ja ihailtiin mielettömiä maisemia kera kahvin ja eväsleipien (jotka tietysti maistuivat parhaimmalle juuri tuollaisessa miljöössä)! 

Samana iltana kokoonnuttiin vielä ystävien kesken viettämään kesäiltaa. Kivuttiin jälleen perinteen mukaan Mielakan päälle, ja minut valtasi haikeus, sillä se hetki oli jotenkin vain niin kaunis. Oi kesäyöt, oi ystävät! Ja oi, miten täydellinen päivä!

Sun vastaukset löytyy, ne hetken antaa odottaa

Halusin pyyhkiä aiemman postauksen rivit, ja kirjoittaa ne uudestaan. 

Viime päivinä minulla on nimittäin ollut sellainen ihana, onnellinen ja luottavainen fiilis siitä, 

että tulevasta syksystä tulee hyvä, lempeä ja inspiroiva! 

Minä haluan..

.. seikkailla kesäyössä.

.. upottaa jalkani rantahiekkaan, ja ihailla laineita.

.. soutaa tyynillä vesillä keskellä yötä.

.. pysähtyä kuuntelemaan kun maa allamme hengittää.

.. avata mielen kiemurat.

.. hypätä rohkeasti tuntemattomaan.

.. löytää paikkani tästä maailmasta.

Kun saa äidin viikonlopuksi kylään, tietää, että päivät täyttyvät onnellisista hymyistä, naurusta, pitkistä kävelyhetkistä ympäri kaupunkia ja herkutteluhetkistä. Aurinko helli, ja Tampere antoi parastaan. Siinä unohtui stressi ja väsymys ihan hetkessä, ja tilalle tuli vain onnellisen hömppä ilme! (Tämä kuva on tältä päivältä, kun seikkailtiin Pyynikinharjulla. Syötiin myös lopuksi munkit, tietysti!) 

Äiti on paras! ❤