Kuukaudet ovat jälleen juosseet melkoisella vauhdilla, ja ehkä ihan hyvä niin, sillä pimein vuodenaika ei taida olla oikein minua varten. Nyt ollaan onneksi jo keväässä, mutta voisin siltikin palata lyhykäisesti vielä alkuvuoteen.

Vuosi vaihtui ja toi tullessaan taas omat uudet kuvionsa. Tammi-helmikuu meni yllätyksellisesti todella nopeasti, ja siitä piti huolen yhteensä10:n viikon mittainen työharjoittelu. Muistan tammikuun alussa ajatelleeni, että mitenhän taas selviän näistä pimeistä aikaisista aamuista. Mutta nopeammin kuin huomasinkaan, oli saapunut maaliskuu. Ihanaa, vihdoinkin kevät! 

Harjoittelut antoivat taas niin paljon! Ihmisten parissa työskennellessä tulee nähtyä iloa, naurua ja toisaalta myös surua ja elämän rajallisuutta. Herkkänä koen nuo kummatkin ääripäät aika vahvasti, mutta olen oppinut, ettei sitä tarvitse hävetä. Minusta ei varmasti koskaan saa kylmänviileästi työskentelevää hoitajaa. Jos kohtaan surua, otan siitä pakosti aina osan siinä hetkessä myös itselleni. Ammattitaitoa onkin sitten osata laskea siitä tunteesta irti, kun työpäivä päättyy. Kaikkea ei nimittäin todellakaan saa kantaa mukanaan töistä kotiin!

Olen useasti miettinyt, mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi ja mikä kaikki olisikaan jäänyt oppimatta ja kokematta, jos en olisi uskaltanut rohkeasti hypätä kohti tuntematonta. Vaikka olen se sama nainen kuin muutama vuosi sitten, tuntuu, että ymmärrykseni on kasvanut lisää vielä monen monta metriä.

Vaikka alkuvuosi tuntui vilistäneen vauhdilla, sain vapaa-ajalla aikaiseksi monet suloiset kirjoneulomukset. Käsityöt ovatkin olleet minulle sellainen henkireikä, paikka rentoutua ja käydä rauhassa omia ajatuksia lävitse. Ja kyllähän sitä on hirmuisen ihanaa pukeutua omiin luomuksiinsa, kun tietää, etteivät samat kävele vastaan ainakaan ihan heti.

Maaliskuulle mahtui myös ystäväni kolmekymppiset Helsingissä! Tuli myös ensimmäistä kertaa matkustettua yöbussilla takaisin kotiin, josta totesinkin lopuksi, ettei se ole ehkä suotuisin tapa minulle, joka tulee jokseenkin helposti pahoinvoivaksi, kun ei näe vilisevää maisemaa ikkunasta. (Tilannetta ei myöskään helpottanut kuskin hurjasteleva ajotyyli tai se, että väsytti ihan mielettömästi.)

Harjoittelujen päätteeksi meillä oli ruhtinaallinen kahden viikon hiihtoloma, ja se oli kyllä todella paikallaan! Kun oli 10 viikkoa ollut henkisesti ja fyysisestikin ajoittain aika äärirajoilla, teki todella hyvää pysähtyä kunnolla ja ladata akut täyteen kevään opiskelua varten.

Täytin aprillipäivänä 30, ja se tuntuu jotenkin todella hurjalta! Vuodet juoksee vauhdilla, mutta en siltikään onneksi tunne vielä minkäänlaisia ikään liittyviä kriisejä. Ja niin haluaisinkin sen pitää!

Mitä teille kuuluu?

2018

Vuosi 2018 on tulossa pian päätökseensä, ja on jälleen aika käydä hieman läpi kulunutta vuotta. Kun selailen vuoden varrella otettuja kuvia, saan palattua hetkiin vieläkin paremmin. Vuosi tuntuu jälleen menneen kauhealla vauhdilla, mutta kuvien ansiosta sitä tajuaa jotenkin vieläkin selvemmin, kuinka paljon tähänkin vuoteen on mahtunut!

Parhaita juttuja vuonna 2018:

• Talvi oli mahdottoman kaunis, niin luminen ja valoisa!
• Minulle järjestetyt yllätyssynttärijuhlat, joista minulla ei todellakaan ollut aavistustakaan! Asunto oli täynnä rakkaita ihmisiä, ja eihän siinä voinut kuin itkeä onnesta.
• Kesä kokonaisuudessaan oli ehdottomasti tämän vuoden kohokohta! Vaikka palasin kesällä opiskeluista töihin, jäi aikaa kaikille ihanille kesäjutuillekin. Teimme mm. porukalla reissun Pärnuun ja juhlistimme äidin 60. syntymäpäivää. Pärnu oli viehättävä ja sympaattinen paikka, joten reissu sinne ei missään nimessä jäänyt viimeiseksi! Lisäksi reissun aikana sain kauan odottamani sähköpostin: "Onneksi olkoon, sinut on hyväksytty opiskelijaksi." Mahdottoman suuri kivi putosi harteiltani. Vihdoinkin virallisesti opiskelija! 
• Kesällä aurinkoisia päiviä riitti, ja onneksi sain otettua niistä kaiken ilon irti. Tunsin pitkästä aikaa todella rentoutuneeni. Olo oli kepeä ja niin onnellinen!
• Työharjoittelut, ja niiden kautta oivaltamani asiat. Myös saamani palautteen ansiosta olen saanut varmuutta tekemiseeni.
• Syksyn sienimetsäreissut - niin rentouttavaa ja ihanaa puuhaa!
• Stressistä huolimatta kaikki saavutetut opintopisteet!
• 365-projektini (= Kuva vuoden jokaisena päivänä.) Oli päiviä, jolloin kuvia oli helppo ottaa, ja sitten oli niitä kiireisiä hetkiä, kun olisi halunnut unohtaa koko kuvaprojektin. Nyt jälkeenpäin kuitenkin kiitän itseäni tästä kaikesta vaivasta, jonka olen nähnyt, sillä kuviin on ollut mahdottoman kivaa palata!
• Uuden kännykän hankkiminen! Ihanaa, ettei enää tarvitse pelätä, että akku loppuu tärkeällä hetkellä. Ihanaa on ollut myös innostua kuvaamaan, kun saa laadukkaampia kuvia.

Mitä toivon vuodelta 2019?

• Vähemmän stressiä! (Tai ainakin sitä, että oppisin käsittelemään stressiä vieläkin paremmin.)
• Enemmän aikaa ystävien kanssa. (Tähän on todellakin tultava muutos! Olin nimittäin tänä vuonna ihan liian paljon yksin. Opiskelujen takia tämä kahden kaupungin ravaaminen tietysti nipistää tunteja vuorokaudesta, mutta aikataulut ovat lopulta kuitenkin vain järjestelykysymyksiä!)
• Enemmän aikaa harrastuksille. (Auttaa jaksamaan paremmin ja vähentää mahdollista stressiä!)
• Oivalluksia ja varmuutta työharjoitteluista. 
• Runsaasti opintopisteitä!
• Toivon, ettei ikäkriisi pääse yllättämään, vaikka täytänkin huhtikuussa 30!
• Energiaa, iloa ja onnellisuutta.
• Aikaa itsetutkiskelulle, ja itsensä kehittämiselle.
• Retkiä, seikkailuita, ja ehkäpä joku reissu?
• Elintapamuutoksia. Haluaisin mm. oppia laittamaan enemmän kasvisruokia, ja keksiä korvikkeita esim. suklaalle. (Vinkkejä otetaan vastaan!)
• Toivon, että oppisin suodattamaan somea paremmin. (Etten mm. vertailisi omaa elämääni muiden elämään.)
• Yllätyksiä, tietysti!

Vuosi 2018 oli siis kokonaisuudessaan hyvä ja todella opettavainen vuosi. Tuntuu, että tästä on nyt hyvä jatkaa kohti seuraavaa vuotta!

Millainen vuosi 2018 sinulla on ollut? Mitä toivot ensi vuodelta?

Ja niin kesä syksyyn taittui, ja toi tullessaan jälleen lyhyessä ajassa niin paljon uutta, että vieläkin hieman sulattelen tapahtuneita. Muistan kuinka iltaa paria ennen paluuta koulumaailmaan ajattelin paniikissa, etten tule selviämään tulevasta 10 viikon harjoitteluista. Päässäni pyöri monenlaisia ajatuksia: Pelkoa, ahdistusta ja tunnetta siitä, etten varmastikaan osaa mitään.

Ensimmäiset 5 viikkoa harjoittelua oli psykiatrisella osastolla, ja toiset 5 viikkoa sisätautien osastolla. (Tällä kertaa haluan kuitenkin kertoa vain ensimmäisestä.) Muistan kuinka olin ennen harjoittelua ajatellut, ettei psykiatria ole todellakaan minun juttuni. Vaikka mielenterveydelliset asiat kiinnostivat todella paljon, olivat ajatukseni psykiatrisesta sairaalasta ja potilaista kuitenkin näin jälkikäteen ajateltuna todella vääränlaisia. Ajattelin, että se olisi varmasti se paikka, jossa paniikissa kävelisin pitkin seiniä, enkä uskaltaisi ottaa kontaktia potilaisiin. Elämä päätti kuitenkin yllättää minut positiivisesti! Vahvimpia puoliani ovat aina olleet rauhallisuus, empaattisuus ja taito kuunnella, ja kerrankin tunsin olevani oikeassa paikassa ja aidosti hyvä siinä mitä teen!

Viikot opettivat minulle niin paljon sekä elämästä että minusta itsestänikin. Huomasin, kuinka epämukavuusalue hiljalleen muuntui mukavuusalueeksi, ja kuinka epävarmuus hälveni jättäen tilalle varmuuden.

Jokainen elämämme varrelle sattunut ihminen on jollakin tapaa meille merkityksellinen, ja se on jotenkin ihanan lohdullisesti ajateltu. Joskus ihmisten merkitys omaan elämään selviää heti, mutta joskus se voi viedä vähän enemmän aikaa. Oli äärettömän hienoa tuntea olleensa itse jollekin se merkityksellinen tyyppi siinä hetkessä. Kannan mukanani varmasti vielä pitkään niitä sanoja, joita sain viimeisenä päivänä kuulla. (Onneksi kirjoitin ne itselleni ylös, jotta voin palata niihin jos/kun tulee epäilyksiä omasta osaamisesta.)

Harjoittelun jälkeen pohdin muutenkin paljon omaa elämääni, ja sen varrelle sattuneita ihmisiä ja tapahtumia, ja niiden merkityksiä. Tuntuu, että kaikesta alun pelosta ja ahdistuksesta huolimatta tämä harjoittelu oli juuri se juttu, mikä minun elämässäni piti juuri nyt tapahtua! Onneksi monen viikon harjoittelujen päätteksi oli viikon mittainen syysloma, jonka aikana on ehtinyt hyvin purkaa ajatuksiaan, ja ladata akkunsa valmiiksi jälleen opiskelua varten.

Mitä teidän syksyyn kuuluu?

Tänä kesänä olen jälleen muistanut, miltä tuntuu, kun olo on keveä ja onnellinen. Vaikka kesääni on mahtunut töitä ja muutamia huonompiakin päiviä, olen tänä vuonna (pitkästä aikaa) osannut rentoutua jotenkin ihan eri tavalla kuin aiempina vuosina. Olen ottanut kaiken irti aurinkoisista vapaapäivistä, suunnannut rantaan, ja loikoillut omissa ajatuksissani ja pulahtanut välillä järven syleilyyn. Tuntuu, että olen muutenkin saanut vihdoinkin karisteltua harteiltani parin vuoden takaisen romahduksen viimeisetkin tomut, ja löytänyt itsestäni jälleen sen tutun naisen, joka joskus olin. (Ehkäpä voisinkin joku kerta kirjoittaa omasta toipumisprosessistani?)

Kesään mahtui matkustamista, parit juhlat, mökkeilyä ja monen monta mukavaa puistossa ja rannalla loikoilua. Olen syönyt hirmuisesti jäätelöä, onnistunut hankkimaan rusketusraidat ja uinut varmasti enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä! Olen myös tänä vuonna tullut muutaman askeleen verran varmemmaksi omassa kropassa. Olen nimittäin aiemmin hieman kaihtanut uimarantoja, mutta tänä vuonna olen jotenkin oivaltanut, ettei arvissa, muhkuroissa eikä muissakaan "ylimääräisissä asioissa" ole mitään hävettävää. Me kaikki ollaan omanlaisia, ja ihania juuri sellaisina!

Kesä ei suinkaan vielä ole ohi, mutta ajatukset alkavat jo varovaisesti suuntautua kohti hiljalleen hiipivää syksyä. Työharjoittelun alku lähestyy juosten, samoin viimeinen työpäivä nykyisessä työpaikassa. Sitä ennen kuitenkin vielä muutama keveä kesäpäivä, ja akut täyteen talvea varten!


Mikä teki sinun kesästä ihanan?

Kevät oli opiskelujen suhteen aika rankka, ja viimeisen tentin jälkeen tuntuikin, ettei minusta enää enempää saisi puristettua. Olo oli kuitenkin kaiken sen työn jälkeen todella onnellinen ja tyytyväinen. Hyvä minä!

Töihin palaaminen tuntui aluksi vaikealta vuoden tauon jälkeen, mutta ensimmäisen päivän jälkeen jo tuntui kuin ei olisi ollut poissa päivääkään. Tietyt asiat taitavatkin olla kuin pyörällä ajo! Kesä ei onneksi mene pelkästään töitä tehdessä, sillä kesääni mahtuu myös yli kahden viikon kesäloma! Varhain sunnuntaiaamuna suuntasimmekin matkalaukkujemme kanssa linja-autoasemalle, josta matka jatkui Helsinkiin, sieltä Tallinnaan ja sieltä edelleen Pärnuuhun. Viiden päivän reissu Pärnussa oli kyllä niin paikallaan! Oli ihanaa kävellä suloisilla pikkukujilla ja ihailla persoonallisia yksityiskohtia. Hiekkaranta, meri ja taivaalla kirkuvat pääskyset - kaikki niin kohdillaan!

Keskiviikkona palasin hotellimme kylpylästä takaisin huoneeseen, ja puhelimeen oli kilahtanut sähköposti: "Onneksi olkoon! Sinut on hyväksytty opiskelijaksi.." Viestiä lukiessa kädet alkoivat täristä, ja hymy levisi kasvoilleni. Tunsin mahdottoman suurta helpotusta. Vihdoinkin oli minun vuoroni! Vieläkin hieman vaikeaa uskoa, että minusta todella tulee syksyllä virallisesti opiskelija! Tuntuu, että loputkin palaset loksahtelevat vihdoinkin oikeille paikoilleen, ja tulevaisuudessa todellakin häämöttää uusi ammatti!

Elämä siis jälleen opetti minulle, ettei periksi tule antaa vaikka vastoinkäymisiä tulisikin. Kova työ nimittäin palkitaan aina, vaikka joskus sitä työtä voi joutua tekemään vähän enemmän kuin olisi tarpeen. Tuntuu, että elämässä olisi nyt alkamassa uusi elämänvaihe, vaikka tavallaanhan se on jo alkanut viime syksynä. Mutta onhan tämä nyt niin paljon virallisempaa kulkea nimikkeellä opiskelija, kuin selitellä olevansa polkuopiskelija avoimessa ammattikorkeakoulussa! Ihan mahtavaa!

Muistakaa luottaa unelmiinne, ja taistelkaa niiden puolesta kaikin voimin!

Ihan alkuun haluan kiittää kommenteista edelliseen merkintään! Mukavaa kuulla, että siellä ruudun toisella puolella on kaikesta huolimatta vielä lukijoita. Koulu (ja parhaillaan oleva harjoittelu) on totta tosiaan pitänyt minut todella kiireisenä, ja blogi on valitettavasti kuulunut niihin asioihin, joista olen ensimmäisenä karsinut.

Mitä pidempi tauko edelliseen merkintään on, sitä vaikeammalta aloittaminen aina jostakin syystä tuntuu. Päätin ottaa tähän merkintään "3 asiaa"- kysymykset, joiden avulla tämä aloittaminen tuntuu edes hippusen helpommalta.

3 asiaa, joista pidän… (voi, näitä on niin paljon!)
- Aamut, jolloin ei ole kiire mihinkään. 
- Rakkaan ihmisen halaus.
- Inspiroitunut olotila. (Se sellainen ihana, jolloin tuntee itsensä samaan aikaan niin kepeäksi, ja vahvaksi!)

3 asiaa, joista en pidä…
- Aikaiset herätykset ihan liian lyhyiden yöunien päätteeksi.
- Sovituista asioista luistaminen, luottamuksen pettäminen.
- Vain omaa napaansa tuijottavista ihmisistä.

3 asiaa, jotka osaan…
- Olen hyvä tarkkailemaan maailmaa.
- To do -listat
- Osaan myös tehdä aikas hyviä juustokakkuja!

3 asiaa, joita en osaa…
- Esiintyminen / Huomion keskipisteenä oleminen.
- Olla stressaamatta uusia tilanteita.
- Laittaa hiuksiani nätisti / Tehdä kivoja kampauksia.

3 asiaa, jotka haluaisin osata…
- Stressata vähemmän.
- Olla itselleni lempeämpi.
- Olla vähemmän akward.

3 asiaa, joista stressaan…
(Tähän voisi kai sanoa, että: "Paljon, ja kaikkea!")
- Kiirettä + liian suurta työmäärää.
- Yleisesti ottaen stressaan kaikkia uusia juttuja, esim. bussimatkaa, jos en ole koskaan kyseisellä linjalla kulkenut.
- Stressaan myös ennakkoon kaikkia naurettavia asioita. (Luon mm. päässäni hölmöjä kauhuskenaarioita eri asioista, esim. siitä, mitä kaikkea kamalaa voisikaan yhdellä hammaslääkärikäynnillä käydä..)

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan…
- Aikatauluttomuus
- Läheisten seura
- "Minä aika" (eli oma puuhastelu, oli se sitten esim. kirjoittaminen, käsityöt tai netflix.)

3 asiaa, joista puhun usein…
- Sää (Hyvällä kelillä jaksan toistella auringonpaisteen ihanuutta useaankin otteeseen..)
- Ruoka 
- Omat fiilikset, miltä musta tuntuu jne.

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle…
- Kotihousut/yökkärin.
- Mitä tahansa, missä tunnen oloni mukavaksi ja hyväksi.
- Aurinkolasit!

3 asiaa, joita en pue päälleni…
- Lyhyet hameet.
- Suuri kaula-aukkoiset vaatteet.
- Mitään pinkkiä.

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia…
- Ystäviä
- Lisää huonekasveja ja täydellisen keltaiset koristetyynyt!
- Paljon lisää opintopisteitä!

3 asiaa, joista unelmoin…
- Valmistumisesta.
- Onnellisuudesta, niin omasta kuin muidenkin.
- Tulevaisuudesta

3 asiaa, joita pelkään…
- Sitä, että läheisille käy jotain.
- Sitä, että kadotan itseni (tai järkeni).
- Menettämistä/irti päästämistä.

3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa…
- Toivon suoriutuvani hyvin nykyisestä harjoittelustani, ja saavani mielenkiintoiset harjoittelupaikat myös loppuvuodelle!
- Toivon saavani nämä ensimmäisen vuoden opinnot kunnialla päätökseen, ja jatkaa varmempana kohti tulevia!
- Toivon kesälle kaikkia kivoja retkiä!

Jos minulle olisi vuosi sitten kerrottu, mitä kaikkea syksy ja loppuvuosi tulisikaan tuomaan tullessaan, en olisi varmasti osannut uskoa sanaakaan. Vuoden 2017 viimeisiä päiviä viedään, ja olo on tämän kaiken myllerryksen jäljiltä todella kiitollinen! Ensimmäinen lukukausi on nyt suoritettuna, ja vihdoinkin tuntuu, että elämä on oikeilla raiteillaan. Unelmat, joiden perään pitkään hamuilin, tuntuvat olevan nyt tässä, aivan minun edessäni.

(Olen kuitenkin useasti kuluneen vuoden aikana miettinyt tätä blogia, ja sen tulevaisuutta. Päivitystahtini on hidastunut todella paljon vuosien varrella, ja usein mietinkin, että lukeeko näitä höpinöitäni enää kukaan? Kirjoittaminen on rakas harrastus, mutta ajoittain on vaikeaa pukea kaikkia näitä ajatuksia sanoiksi täällä blogin puolella.)

Päivät ovat juosseet mieletöntä vauhtia, ja samalla tahdilla on myös täyttynyt kalenterinikin. Ensimmäiset tentit ovat jo suoritettuna, ja vaikka edessä on vielä monen monta opintopistettä, tuntuu, että olen siltikin kokoajan askeleen lähempänä unelmaani! Nämä uudet opiskelukuviot ovat tehneet mielellekin niin hyvää! Elämääni on tullut kourallinen uusia tyyppejä, joiden kanssa olemme muodostaneet oman koulujengimme. Sitä on lisäksi oppinut paljon uutta itsestään, kun on rohkeasti astunut pois mukavuusalueeltaan, ja päässyt ylittämään itsensä. 

Paluu vanhaan kotikaupunkiin ei ole kuitenkaan ollut helppo. Vuodet ovat vierineet, ja kaveriporukat ovat muuttuneet. Arkisin kuljenkin oikeastaan vain kodin ja koulun väliä, ja muistelen niitä aikoja, kun ystäväporukkani ei ollut vielä muuttanut täältä muualle. Usein kaipaankin niitä hetkiä kahviloiden hämärissä nurkkapöydissä, kun puhuttiin sydämen kyllyydestä, ja välillä kehiteltiin kaikenlaisia hauskoja tarinoita ulkona kulkevista ihmisistä, ja naurettiin niin paljon, että mahaan sattui! Kaupunki muistuttelee menneistä, ja välillä havahdun hymyileväni hauskoille muistoille vuosien takaa. Voi niitä aurinkoisia kesäiltoja kenkäkukkulalla, ja sitä yhtä hassua kesäistä aamuyötä, kun kuljin paljain jaloin baarista kotiin, ja vastaan tuli iloisesti tervehtivä posteljooni! Elämän varrella on tapahtunut paljon, ja tänne palatessa on myös huomannut tunnistavansa niitä ns. kipupisteitä, joita on nyt ollut aikaa käydä mielessään läpi. Joskus sitä pitää mennä kauas, jotta voi nähdä asiat uudessa valossa!



Miten teidän syksy on mennyt?

(Kuvat viime kuun syysseikkailulta.)

Elämässä on tapahtunut sellaisella ryminällä taas asioita, että taitaa olla ihan paikallaan tehdä pienoinen yhteenveto tänne bloginkin puolelle: Minä nimittäin olen tällä hetkellä toisella paikkakunnalla, ja opiskelemassa!

Mistä kaikki lähti? No ihan siitä, että kevään yhteishaun huonot tulokset saivat minut ensireaktionsa jälkeen kokoamaan itseni uudelleen ja taistelemaan kahta kauheammin. Sattumalta kuulin Avoimen ammattikorkeakoulun polkuopinnoista, ja yhtäkkiä olinkin jo ilmoittautunut kahdeksan ensimmäisen (ja nopeimman) joukossa linjalle, johon en siis alunperin kevään yhteishaussa tullut valituksi. Vuoden mittainen opintovapaa töistä, matkustamista kahden kaupungin välillä ja runsaasti kaikkea uutta ja niin kiinnostavaa!

Viime viikolla oli ensimmäinen koulupäivä, ja tunsin pienoista nostalgiaa, sillä tämä koulu sattuu olemaan samainen rakennus, josta valmistuin muotoilijaksi vuonna 2012. Tällä kertaa tosin astelin sisään varmemmin askelin, ja tietäen, mitä todella elämältä haluan. Vaikka tämä vuosi tulee varmasti olemaan mm. rahallisesti todella tiukka, on tämä vaiva varmasti sen kaiken arvoista!


Onko syksy tuonut teidän elämään jotain uutta?

Sunnuntaina keinuttiin tuttuihin ja mahdottoman rakkaisiin maisemiin, Ulko-Tammioon. Kun on käynyt jossakin paikassa ihan pienestä pitäen, sitä on jotenkin kasvanut siihen paikkaan niin tiukasti kiinni, että se tuntuu kodilta. (Tiedätte varmasti mistä puhun.) 

Lähtiessä rinnassani oli tulevan syksyn uusien tuulien aiheuttama stressimöykky, mutta tiesin, että tämä paikka tarjoaa juuri oikeaa lääkettä näihin mietteisiin. Ja sitähän se oli. Oli nimittäin aikaa tuijotella kallioille hiljaa vyöryviä aaltoja, purppuraiseen horisonttiin laskeutuvaa aurinkoa ja uppoutua omiin ajatuksiin. Sai rauhassa käydä läpi kaikenlaisia tuntemuksia ja ajatuksia, ja nähdä asioiden puolet, rehellisesti, avoimesti, mutta myös toiveikkaasti.

Ja jälleen tänäkin vuonna katsoin itseäni ulkohuussin käpyjen koristamasta peilistä, ja totesin mielessäni: "Sinä pieni urhea nainen, sinusta on vielä vaikka mihin, älä luovuta! Usko itseesi, ja näytä niille!"  

Ja niinhän minä aion.



Ulko-Tammio, nähdään taas ensi kesänä! 
(Jos haluat lukea lisää tarinoita Ulko-Tammiosta, klikkaa tästä!)

DIY tiipii kissalle

Olen jo pitkään haaveillut kissan tiipiistä olohuoneen nurkassa, ja nyt minulle tuli siihen oiva tilaisuus keittiön verhojen päivityksen yhteydessä! Netistä löytyy rutkasti erilaisia ohjeita tiipiin rakennukseen, niin aikuisille, lapsille kuin eläimillekin. Selailin ohjeita, yhdistelin ideoita ja lopulta sain luotua tiipiin rakkaalle kissaystävälleni. 

Tarvikkeet:
- Kangas (Vanha keittiön verho.)
- Ohut tyyny (Ylimääräiseksi jäänyt terassikalustepehmuste löytyi äidiltä.)
- Kepit (K-Rauta, 15mm paksuisia ja 120cm pitkiä pyörölistoja 4kpl)
- Sakset, mittanauha, nyöri ja nuppineuloja/hakaneuloja.

Jos innostuit tästä ideasta, suosittelen tutustumaan mm. youtubesta löytyviin "diy cat teepee" -videoihin! Tiipiitä löytyy laidasta laitaan; on todella viimeisteltyjä prinsessatiipiitä, ja toisaalta myös ihanan rentoja loikoilumajoja! Noloa myöntää, mutta en valitettavasti pysty kirjoittamaan tarkkoja ohjeita mittoineen juuri tämän tiipiin rakennukseen, koska tein tämän tosiaan eri ideoita yhdistellen, ja suureksi osaksi vain kokeillen esim. miltä kangas näyttäisi erilaisilla tavoilla kiinnitettynä. Toki kysymyksiä saa esittää, ja niihin yritän parhaani mukaan vastailla!

Ja niinhän se aika vuodesta taas koitti, kun some täyttyi onnellisista "Mä pääsin kouluun!" -ilmoituksista. (Olen toki todella onnellinen teidän kaikkien puolesta, jotka saivat iloisia uutisia!) Mutta sitten on se todella suuri joukko ihmisiä, joille tämä ajankohta ei ollutkaan se iloisin. (Minä mukaan lukien, tänäkin vuonna.)

Tiedon saapuessa kävin laajaa tunneskaalaa läpi koko sen illan, ja oikeastaan vielä seuraavat päivätkin. Aluksi oli itkua, pettymystä ja mitättömyyden tunnetta. Sitten seurasi suuri ahdistus ja epätoivo. (Mitä jos en pääse koskaan kouluun? Mitä jos minusta ei ole mihinkään?) Seuraavina päivinä onneksi nämä ajatukset hiljalleen hälvenivät, ja näin hentoista valoa tunnelin toisessa päässä. Kyllä minunkin vuoroni vielä koittaa!

Edeltäneet päivät ovat opettaneet jälleen paljon. Olen oppinut, että on todella ok käydä läpi se laaja tunneskaala, itkeä ne itkut, mutta sitten kuitenkin muistaa nousta ylös, ja valmistautua uuteen yritykseen. Sillä eihän tämä ole maailmanloppu! Vielä tulee uusia mahdollisuuksia, ja kyllä, vielä joskus sinä olet yksi niistä onnellisista, jotka päivittävät someen nämä iloiset uutiset! (Usko pois!)

Ilman koulupaikkaa jääneet, muistakaa, että:
- ette ole missään nimessä tyhmiä, huonoja tai epäonnistujia.
- ette ole yksin. Suurin osa hakijoista ei pääse haluamaansa kouluun.
- tämä tilanne ei määrittele loppuelämäänne.
- maailma ei kaadu tähän!
- ensi vuonna on jälleen uusi mahdollisuus!

Tsemppiä muillekin kohtalotovereille!

Tällä hetkellä tuntuu, kuin elämäni keinuisi laineilla; Kepeästi, mutta määrätietoisesti. Olen uskaltanut hypätä uusiin kuvioihin, ja nyt odotan mihin suuntaan elämä minua vie. Huomenna aloitan uudessa (mutta samalla vanhassa) työpaikassa, ja samalla odotan millaisia uutisia yhteishaun tulokset tuovat kuun lopulla.

Kevään aikana on muutenkin tapahtunut paljon, ja olen elänyt vahvasti sen jokaisessa hetkessä. On ollut jännitystä, stressiä ja pettymyksiä, mutta toisaalta myös onnistumisia, iloa, onnea ja kiitollisuutta. 

Miten teidän kesä on lähtenyt käyntiin?

Kahdeksanvuotias

Blogini täytti tässä kuussa jo 8 vuotta! (Huh miten aika juoksee!) Kun palaan blogin perustamisvuoteen 2009, niin olihan se melkoisen suuri muutosten vuosi! Olin juuri (vuoden 2008 lopulla) muutanut pois kotoa ja aloittanut ammattikorkeakoulussa muotoilun linjalla. Elämään tuli kovalla vauhdilla uusia asioita, ja minä otin ne kaikki innolla vastaan. Blogi oli minulle paikka, johon purin ajatuksiani, ja toisaalta myös ikuistin elämääni kuvien muodossa. (Onhan noita vanhimpia tekstejä nyt todella nostalgista lukea pitkän tauon jälkeen.. En kuitenkaan halua piilottaa niitä, vaikka moni niistä näyttääkin silmääni tällä hetkellä todella nololta. Mutta sehän on vain elämää, eikö?)

Kahdeksan vuoden aikana olen kasvanut, ja blogikin sen mukana. Sivusto on hakenut muotoaan, ja nimikin on muuttunut matkan varrella enemmän oman tuntuiseksi. Myös aiheet, kirjoittamistyyli ja kirjoittamistahti ovat vaihdelleet elämäntilanteiden ja kiinnostuksen mukaan. Toivon, että blogi on jatkossakin minulle paikka, johon voin purkaa ajatuksiani, luovuuttani ja kuulumisiani kuvien kera.

Teitä lukijoita on siellä Bloggerin mukaan 173 (ihanaa, että olette matkassa mukana!), ja olisikin todella ihanaa vähän kuulla ketä siellä ruudun toisella puolella on! 

Helmikuussa kevät alkoi hiipiä sydämeeni

Aurinko on maalaillut useana päivänä pilkkuja ja raitoja asunnon seiniin, ja olen pysähtynyt ihailemaan niitä. Välillä on tuntunut huhtikuulta, niin keväältä. Ajatukset ovat tuntuneet pehmeiltä ja lämpöisiltä. Aurinko on saanut myös inspiraation heräilemään minussa. Olen haaveillut kukkasista ja parvekkeen sisustamisesta, sekä varovasti ihastunut keltaiseen! (Ne jotka minut tuntevat, tietävät, että olen aina inhonnut keltaista..)

Helmikuussa parasta oli ehdottomasti reissu ystävän luo Tornioon. Järjestin muutaman muun kanssa elämäni ensimmäiset babyshowerit. Oli pöydällinen herkkuja, hemmottelua ja kassillinen lahjoja ihanalle äidille ja vauvalle. 

Välimatkat ovat opettaneet minulle, että noista pienistä ihanista hetkistä täytyy ottaa kaikki irti. Sitä on myös oppinut, ettei kilometrit muuta sitä mitä sydämessään tuntee. Ystävyys säilyy, vaikka välissä olisi kuinka paljon kilometreja!