tiistai 1. tammikuuta 2013


Aprillilapsi vuosimallia 89. 
Hän rakastaa pieniä suuria asioita ympärillään.
Hän tarkastelee ympäristöä kuin taideteosta.
Rakastaa täydestä sydämestä.
Elää tunteella.




Kuka?
Emmi Mäki / 1989 / Tampere

Mistä tulee ja mitä tekee: Kouvolassa asunut syntymästä (1.4.1989) marraskuun 2012 loppuun asti. Muutti joulukuussa 2012 Tampereelle. Valmistui Kymenlaaksn ammattikorkeakoulusta muotoilijaksi keväällä 2012.

Harrastukset: Valokuvaus, kirjoittaminen, luovuuus, haaveilu, lumilautailu, fiilistely, herkistely, hupsuttelu, ikkunapaikat, itsekseen hymyily, kahvilat, keskustelu, kiehnäys, mielikuvittelu, mietiskely, päämäärätön oleskelu, runot, selkään piirtäminen, taivaanrannan maalaus, tarkkailu, jääkaappirunous, ylianalysoiminen..

Luonteeltani olen: Ujo ja hiljainen pohdiskelija. Herkkä ja tunteellinen. Luotettava. Ujon kuoren alla asuu kuitenkin ajoittain varsin hilpeä ja vilkaskin persoona. Positiivinen ja ajattelevainen. Täynnä elämää. Rauhallinen. Hellyydenkipeä. Runosielu. Osaa olla ajoittain todella tempperamenttinen. Salaperäinen. Aidosti oma itsensä.

Rakastan: kahviloita, hetkiä, mahanpohjatunteita, elokuvamaisia hetkiä elämässä, ystäviä, valokuvia, sanoja, tunteita, taidetta, hämärää, kynttilöitä, tunnelmaa, valokuvausta, herkkyyttä, katseita, salaperäisyyttä, kirjoittamista, hellyyttä, ihon tuoksua, luontoa, vierekkäin/sylikkäin nukkumista, hymyä, sydämen voltteilua, tunnekuohuja, solisluita, varjoja, luomia, pisamia, ihon pehmeyttä, junamatkoja, ikkunapaikkoja, kuiskauksia, tekstiviestejä, öisiä keskusteluja, elokuvia, kylmiä väreitä, aitoutta, ihmisten tarkkailua, omiin ajatuksiin uppoutumista, uusiin ihmisiin tutustumista, runoutta, musiikin aikaansaamia tunnetiloja, kahviloiden kulmapöytiä, kauniita sanoja, viikonloppu aamuja, kuvien leikkaamista lehdistä, auringonnousua sekä laskua, sinua, lintuja, kesäöitä, kevät aamuja, nurmikolla makaamista, rakkautta, niska/kaula pusuja, luottamusta, koskettamista, silittelyä, selkään piirtämistä, listojen kirjoittamista, aamuöitä, kitaran soittoa, haaveilua, lyriikoita, tunteellisuutta, käpertymistä, merta, tähtitaivasta, öistä kaupunkia, spontaaneita ideoita, onnistumisen tunnetta, salaisuuksia, kahvia, teetä, hyvää seuraa, halauksia jotka poistaa tuhat murhetta, paljain jaloin kävelyä, kiharia hiuksia, kevään tuoksua, ikävöimistä/kaipaamista, muistoja, kissoja, juustokakkua, aamu-usvaa, juna-asemia, musiikkia, koruja, ihastumista, toisen saamista onnelliseksi, humaltumista, hiusten kanssa leikkimistä, sängyllä makaamista vierekkäin, värejä, luovuutta, laiturilla istumista, taivaanrannan maalaamista, kangaskasseja, muistilappuja, tyhjää kaupunkia myöhään illalla/aikaisin aamulla, sitä kun joku ihminen saa kehossa aikaseksi suuuria tunnesfäärejä.

Mistä kirjoitan: Olen kirjoittanut livejournalia (nettipäiväkirjaa) vuodesta 2005 lähtien, ja sen tekstit ovat olleet todella henkilökohtaisia ja suureksi osaksi vain ystävien luettavissa. On siis ollut jonkinlainen haaste (ainakin aluksi) kirjoittaa täällä, ja olla kertomatta ja paljastamatta liikaa! Olen kuitenkin halunnut olla alusta asti rehellinen ja aito, ja antaa itsestäni enemmän kuin vain pelkän ns. pintaraapaisun. (Olen halunnut myös tuoda vastapainoa pinnallisiin muotiblogeihin.)

Blogissa kerron pieniä tai suurempia pätkiä elämästäni; siitä mitä näen, koen ja tunnen ympärilläni. Ihmisistä, taiteesta, tavoista, arvoista, luovuudesta, vuodenajoista, hetkistä, luonnon kauneudesta, musiikista, arjesta, juhlasta, muodista, ilmiöistä, pienistä suurista asioista YMS. (Ehdotuksia otetaan vastaan!)

Blogini sisältöä voisi kuvailla seuraavilla sanoilla:
  • Valokuvia/valokuvaus/hetkien taltioiminen (Valokuvausta olen harrastanut vuodesta 2005 lähtien)
  • Tapahtumat/retket/seikkailut/hetket
  • Elämää täynnä
  • Fiilistely
  • Inspiroituminen, diy-projektit, korut
  • Muotoilu/design
  • Koti/sisustaminen
  • Tunteet/ajatukset 

Pyrin tuomaan vastapainoa lukuisille pinnallisille blogeille kirjoittamalla mm. niistä asioista, jotka todella merkkaavat. Allekirjoittanut nauttiikin elämän pienistä asioista, fiilistelee aamuisin hyvän musiikin tahdissa ja taltioi tärkeitä hetkiä kamerallaan.


Yhteydenotot: kikatus-('at')hotmail.com



lauantai 29. joulukuuta 2012




Joulu meni taas tapansa mukaan melkoisella vauhdilla! Muutamien vapaapäivien ansiosta olo on kuitenkin nyt todella levännyt ja onnellinen. Joulussa onkin parasta kiireettömyys/rauhallisuus, tunnelmallisuus ja aika perheen/läheisten kanssa. Ja tietenkään unohtamatta mahdottoman hyviä ruokia! (joista voikin jälleen kiittää äityliä)





 

Pikkuveli

Käytiin juhlistamassa hyvän ystäväni 21 v synttäreitä joulupäivänä!



Otettiin pikaisesti perhepotretti keskellä lumisadetta!

Enää on muutama päivä jäljellä tätä vuotta. Tehkää siis jotain todella ikimuistoista ja unohtumatonta! Aloittakaa seuraava vuosi hyvillä mielin, puhtaalta pöydältä. Tehkää se to do -lista, ja aloittakaa sen toteuttaminen heti ensimmäisestä päivästä alkaen! Tehkää vuodesta 2013 vielä aiempaakin parempi!

Ihanaa ja seikkailun täytteistä Uutta vuotta kaikille lukijoille!

♥:lla Emmi

torstai 20. joulukuuta 2012

En ole oikein koskaan harrastanut uudenvuodenlupauksia. Ehkäpä juuri tuo sana lupaus, on jotenkin sellainen, mitä vierastan suuresti tässä yhteydessä. Jotenkin minusta on aina tuntunut luonnollisemmalta puhua haaveista, unelmista ja tavoitteista. Lisäksi listoja suuresti harrastavana persoonana aionkin jälleen koota listan liittyen vuoden 2013 haaveisiin/unelmiin ja tavoitteisiin. (Tästä pääset lukemaan vuoden takaisia ajatuksiani)

Ensin kuitenkin täytyy palata vuoteen 2012. Millainen vuoteni tiivistetysti oikein oli?
Vuosi 2012 oli kyllä kaikenkaikkiaan melkoisten muutosten ja myllerrysten aikaa. (Lue lisää täältä) Moni tuttu ja turvallinen asia elämässäni koki muutoksia: Koulu, parisuhde ja tutut maisemat. Neljän vuoden opiskelut tulivat päätökseen: Minä valmistuin ja minulla oli vihdoinkin ammatti, muotoilija. Myös 3,5 vuoden mittainen parisuhde päättyi kesän lopulla, ja joulukuussa muutinkin jo Tampereelle. Jotenkin sitä ajatteli, ettei ilman näitä vahvoja, tuttuja ja turvallisia elämän peruspilareita pärjäisi. Kyllähän se aluksi totuttelua hieman vaatikin, mutta tässä sitä ollaan, onnellisempana kuin koskaan! Onneksi tein tämän päätöksen maisemanvaihdoksen suhteen, sillä sekuntiakaan en ole tätä katunut! Töistä kävellessäkin sitä vain tulee hymyiltyä vastaantulijoille ja ihailtua kaunista kaupunkia jouluvaloineen.

Mitä toivon vuodelta 2013?
Koska päätän vuoteni ns. uudella alulla, vuosi 2013 alkaa siis aika luonnollisesti puhtaalta pöydältä. Kun vuosi 2012 oli minulle suuri valintojen vuosi, vuoden 2013 teemana voisikin olla uudistuminen tai vaihtoehtoisesti uudet tuulet. Toivon vuodelta 2013 paljon onnellisia hetkiä ja unohtumattomia retkiä.

TO DO -lista vuodella 2013:
- Tutustu uusiin ihmisiin
- Toteuta unelmiasi
- Tutustu lisäkoulutusmahdollisuuksiin ja/tai etsi oman alan työpaikkoja
- Löydä kaupungista suosikkipaikkasi, ja vietä niissä aikaa lemppari-ihmistesi kanssa
- Tee unohtumattomia retkiä ystävien kanssa
- Kirjoita kirje / Lähetä postikortti
- Opettele kitaransoiton alkeet (Ne jäivät viime vuonna opettelematta...)
- Kokeile jotain uutta
- Ole rohkea
- Itsenäisty & kasva ihmisenä
- Murehdi vähemmän
- Löydä tasapaino itsesi kanssa
- Hymyile ja naura enemmän (Myös niille vastoinkäymisille!)
- Älä unohda luovuutta! (Kirjoita, valokuvaa, pidä koruharrastusta yllä, piirrä, askartele, yms.)
- Ja tärkein: Ole onnellinen!

Listani koostui aikalailla samankaltaisista asioista kuin viime vuoden listanikin. Mutta toisaalta; koska pidän tiettyjä asioita tärkeinä myös tulevaisuudessakin, miksipä niitä turhaan muihin vaihtelemaan?


Millaisia juttuja teillä on vuoden 2013 to do-listalla?


Ps. Pahoittelen suuresti, etten ole aikoihin saanut aikaiseksi julkaista valokuvia postauksieni yhteydessä. Lupaan kautta kiven ja kannon, että joulun jälkeen on tiedossa kuvapainoitteisia postauksia! Tiedossa on mm. Tamperepostaus (olen vain tässä odotellut, että tulisi täydellinen valokuvauskeli. Aina kun aurinko on harvoin paistanut, olen ollut tietenkin töissä..) Ideoitakin otetaan tietenkin vastaan näihin postauksiin liittyen!


Huomenna lähden töiden jälkeen kotikonnuille joulun viettoon, joten: 
Oikein ihanaa joulua kaikille lukijoille!

♥:lla Emmi

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kaksi viikkoa tamperelaisuutta takana. Tämä kaupunki on kyllä iso rakkaus! 


Käytiin Veeran kanssa viikseilemässä ennen Scandinavian music groupin keikkaa!
SMG!




perjantai 14. joulukuuta 2012

Jouluaattoon on tänään tasan 10 yötä. Jotenkin sitä tänäkin vuonna havahtui siihen, kuinka yllättäen joulu onkaan taas täällä, vaikka sitä onkin joka puolella toitotettu jo syksystä lähtien. Joululahjakriisi meinaa iskeä pahemman kerran, kun todella tajuaa, kuinka vähän enää onkaan aikaa saada loput lahjat ostettua. Ennen olen ollut aina hyvissä ajoin liikkeellä lahjojen suhteen, jotta välttäisin tämän stressin, mutta luonnollisesti ajatukseni ovat olleet hieman muualla kaiken tämän maisemanvaihdoksen takia.. Onneksi lahjaideat ovat jo suurinpiirtein selvillä, eikä minulta siis vaadita muuta kuin päätöksiä sekä pientä shoppailukierrosta kaupungilla.



Kaikki varmasti muistaa miltä joulu tuntui kun oli lapsi. Sitä odotti vähintäänkin siitä lähtien kun avasi suklaakalenterin ensimmäisen luukun, ja kun selaili ensimmäisiä lelukuvastoja ja ympyröi sieltä suosikkinsa. Jouluaattoa odotti aina niin innokkaasti, ettei meinannut saada unta edeltävänä yönä. Aattokin tuntui aina matelevan hitaasti, eikä olisi millään malttanut odottaa joulupukin tuloon asti..

Tietyt asiat ovat muuttuneet sen myötä kun on aikuistunut. Joulu ei tunnu enää samalla tavalla joululta kuin lapsena. Se ei kuitenkaan ole paha asia. Nykyisin sitä arvostaa aina vain enemmän sitä rauhallista ja tunnelmallista luksusaikaa perheen parissa. Samat jouluperinteet ovat seuranneet lapsuudesta lähtien, mutta ne ovat toki hieman muuttaneet muotoaan.



Joulu ei ole mitään ilman näitä asioita:
  • Joulusauna
  • Kynttilät ja jouluvalot
  • Glögi
  • Luminen maisema
  • Tunnelmallisuus ja rauhallisuus
  • Joulukoristeet ja yksityiskohdat
  • Riisipuuro (Ja mantelin metsästys!)
  • Hautausmaalla vierailu, isän haudalle kynttilä. 
  • Jouluohjelmat tv:stä
  • Jouluruoat ja herkut
  • Tuoksut (Kaneli, glögi, joulupiparit, kynttilät, ruoat... yms)
  • Perhe, suku, ystävät
  • Joululahjat

Inspiroiduin joulusta niinkin paljon, että tein Pinterestiin siitä oman kansion

Millaisia jouluperinteitä teillä on?