torstai 20. joulukuuta 2012

En ole oikein koskaan harrastanut uudenvuodenlupauksia. Ehkäpä juuri tuo sana lupaus, on jotenkin sellainen, mitä vierastan suuresti tässä yhteydessä. Jotenkin minusta on aina tuntunut luonnollisemmalta puhua haaveista, unelmista ja tavoitteista. Lisäksi listoja suuresti harrastavana persoonana aionkin jälleen koota listan liittyen vuoden 2013 haaveisiin/unelmiin ja tavoitteisiin. (Tästä pääset lukemaan vuoden takaisia ajatuksiani)

Ensin kuitenkin täytyy palata vuoteen 2012. Millainen vuoteni tiivistetysti oikein oli?
Vuosi 2012 oli kyllä kaikenkaikkiaan melkoisten muutosten ja myllerrysten aikaa. (Lue lisää täältä) Moni tuttu ja turvallinen asia elämässäni koki muutoksia: Koulu, parisuhde ja tutut maisemat. Neljän vuoden opiskelut tulivat päätökseen: Minä valmistuin ja minulla oli vihdoinkin ammatti, muotoilija. Myös 3,5 vuoden mittainen parisuhde päättyi kesän lopulla, ja joulukuussa muutinkin jo Tampereelle. Jotenkin sitä ajatteli, ettei ilman näitä vahvoja, tuttuja ja turvallisia elämän peruspilareita pärjäisi. Kyllähän se aluksi totuttelua hieman vaatikin, mutta tässä sitä ollaan, onnellisempana kuin koskaan! Onneksi tein tämän päätöksen maisemanvaihdoksen suhteen, sillä sekuntiakaan en ole tätä katunut! Töistä kävellessäkin sitä vain tulee hymyiltyä vastaantulijoille ja ihailtua kaunista kaupunkia jouluvaloineen.

Mitä toivon vuodelta 2013?
Koska päätän vuoteni ns. uudella alulla, vuosi 2013 alkaa siis aika luonnollisesti puhtaalta pöydältä. Kun vuosi 2012 oli minulle suuri valintojen vuosi, vuoden 2013 teemana voisikin olla uudistuminen tai vaihtoehtoisesti uudet tuulet. Toivon vuodelta 2013 paljon onnellisia hetkiä ja unohtumattomia retkiä.

TO DO -lista vuodella 2013:
- Tutustu uusiin ihmisiin
- Toteuta unelmiasi
- Tutustu lisäkoulutusmahdollisuuksiin ja/tai etsi oman alan työpaikkoja
- Löydä kaupungista suosikkipaikkasi, ja vietä niissä aikaa lemppari-ihmistesi kanssa
- Tee unohtumattomia retkiä ystävien kanssa
- Kirjoita kirje / Lähetä postikortti
- Opettele kitaransoiton alkeet (Ne jäivät viime vuonna opettelematta...)
- Kokeile jotain uutta
- Ole rohkea
- Itsenäisty & kasva ihmisenä
- Murehdi vähemmän
- Löydä tasapaino itsesi kanssa
- Hymyile ja naura enemmän (Myös niille vastoinkäymisille!)
- Älä unohda luovuutta! (Kirjoita, valokuvaa, pidä koruharrastusta yllä, piirrä, askartele, yms.)
- Ja tärkein: Ole onnellinen!

Listani koostui aikalailla samankaltaisista asioista kuin viime vuoden listanikin. Mutta toisaalta; koska pidän tiettyjä asioita tärkeinä myös tulevaisuudessakin, miksipä niitä turhaan muihin vaihtelemaan?


Millaisia juttuja teillä on vuoden 2013 to do-listalla?


Ps. Pahoittelen suuresti, etten ole aikoihin saanut aikaiseksi julkaista valokuvia postauksieni yhteydessä. Lupaan kautta kiven ja kannon, että joulun jälkeen on tiedossa kuvapainoitteisia postauksia! Tiedossa on mm. Tamperepostaus (olen vain tässä odotellut, että tulisi täydellinen valokuvauskeli. Aina kun aurinko on harvoin paistanut, olen ollut tietenkin töissä..) Ideoitakin otetaan tietenkin vastaan näihin postauksiin liittyen!


Huomenna lähden töiden jälkeen kotikonnuille joulun viettoon, joten: 
Oikein ihanaa joulua kaikille lukijoille!

♥:lla Emmi

2 kommenttia:

  1. Oon jo pitkään digannu sun blogista - kuvista ja teksteistä. Huomasin, että olit pari postausta sitten laittanut linkkiä Pinterestiin, joten täytyy varmaan alkaa seuraaman blogin ohella myös sitä. Uskon, että sun pinterest kansiot tarjoaa lisää inspiroivaa kuvasatoa :) Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitoksia oikein paljon!

      Pinterest osaa kyllä olla todella koukuttava paikka! Sitä saattaa joskus havahtua ykskaks, että onkin selaillut siellä kuvia muutaman tunnin... :')

      Poista