Vuosi kulki kuin askeleet, jäniksen loikkia

En mä koskaan kuvitellut sen olevan helppoa; Tehdä noin isoa päätöstä muutamassa päivässä, irtisanoa asuntoa hetkeä myöhemmin, kirjoittaa työsoppari 200 kilometrin päähän kotikotoa ja siirtyä Tampereen kirjoille. Ykskaks. Taakse jäi tutut kuviot, vakiokahvilat, lukuisat muistot 23 vuoden ajalta, rakkaat ystävät ja perhe. Kouvolan tunsin kuin omat taskuni, mutta se ei enää osannut yllättää. Oli aika lähteä kohti uusia seikkailuja, haasteita ja ennen kaikkea: Itsenäistyä.

Kun istuttiin autossa kohti Tamperetta, jalat tuntuivat tunnottomilta, sydän hakkasi normaalia kovempaan ja kurkussa tuntui pala. Kelailin, että tältä se kai tuntuu, kun elämässä alkaa uusi luku. Sitä käy läpi kaikkia mahdollisia tunteita samaanaikaan läpi: Iloa ja surua, jännitystä ja innostusta.

Nyt näin kaksi kuukautta myöhemmin, en ole edelleenkään katunut hetkeäkään tätä päätöstäni. (Enkä varmasti tule koskaan katumaankaan!) Kaikki on uutta. Ihmiset puhuu hassulla murteella, ja huomaan sen välillä tarttuvan myös minuun, vaikka kuinka aina vannoin, etten aio luopua miesie murteesta, koska se on yksinkertaisesti niin söpön kuuloista. Täällä ihmiset on ihan erilaisia. Ne hymyilee ja juttelee tuntemattomillekin. Kassajonossa takana oleva maksaa seuraavan tuntemattoman asiakkaan lähemmäs 40 euron ruokaostokset, kun tämän kortti ei toimi. (Olin kassatyttönä todistamassa tämän!) Täällä voi hymyillä kaduilla vastaantulijoille ilman että minua pidettäisiin hulluna. Voin istahtaa yksin kahviloihin nautiskelemaan erikoiskahvia ja seurailla ohikulkijoita, joilla ei ole kiire mihinkään.

Vaikka minulla olisi paljon asioita, joista voisin hehkuttaa onnessani, täytyy kuitenkin todeta, ettei uusi alku ole koskaan helppo. Kun kaikki vanha ja tuttu on kaukana, sitä täytyy todellakin aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. On aika etsiä oma paikkansa tästä täysin uudesta ympäristöstä, tottua uuteen rytmiin, opetella karttaa ja tutustua lukuisiin uusiin ihmisiin. Löytää ystäviä. (Niin ja samalla ikävöidä sydämensä pohjasta niitä ihania, jotka ovat liian kaukana!) Ei ole helppoja juttuja. Osa vie aikansa, joten tässäkin tapauksessa kaikki ajallaan, on varsin näppärä ja paikkansa pitävä sanonta. On vain uskallettava olla avoin ja rohkea. Sen olen täällä oppinut. Kahden kuukauden aikana olen kasvanut ihmisenä enemmän kuin olin osannutkaan kuvitellut. Se on aina hyvä juttu. Tästä on hyvä jatkaa!

Kyllä kaikki ajallaan järjestyy, alku on vain aina se hankalin.

(Kuvat: Random otoksia kuluneilta kahdelta viikolta. Kävin mm. kirjastossa lainaamassa kirjan. Noloa myöntää, mutten muista koska olisin viimeksi lainannut mitään luettavaa, joka ei liity johonkin koulutehtävään vaan on puhtaasti viihteeksi...)