Kuukaudet ovat jälleen juosseet melkoisella vauhdilla, ja ehkä ihan hyvä niin, sillä pimein vuodenaika ei taida olla oikein minua varten. Nyt ollaan onneksi jo keväässä, mutta voisin siltikin palata lyhykäisesti vielä alkuvuoteen.

Vuosi vaihtui ja toi tullessaan taas omat uudet kuvionsa. Tammi-helmikuu meni yllätyksellisesti todella nopeasti, ja siitä piti huolen yhteensä10:n viikon mittainen työharjoittelu. Muistan tammikuun alussa ajatelleeni, että mitenhän taas selviän näistä pimeistä aikaisista aamuista. Mutta nopeammin kuin huomasinkaan, oli saapunut maaliskuu. Ihanaa, vihdoinkin kevät! 

Harjoittelut antoivat taas niin paljon! Ihmisten parissa työskennellessä tulee nähtyä iloa, naurua ja toisaalta myös surua ja elämän rajallisuutta. Herkkänä koen nuo kummatkin ääripäät aika vahvasti, mutta olen oppinut, ettei sitä tarvitse hävetä. Minusta ei varmasti koskaan saa kylmänviileästi työskentelevää hoitajaa. Jos kohtaan surua, otan siitä pakosti aina osan siinä hetkessä myös itselleni. Ammattitaitoa onkin sitten osata laskea siitä tunteesta irti, kun työpäivä päättyy. Kaikkea ei nimittäin todellakaan saa kantaa mukanaan töistä kotiin!

Olen useasti miettinyt, mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi ja mikä kaikki olisikaan jäänyt oppimatta ja kokematta, jos en olisi uskaltanut rohkeasti hypätä kohti tuntematonta. Vaikka olen se sama nainen kuin muutama vuosi sitten, tuntuu, että ymmärrykseni on kasvanut lisää vielä monen monta metriä.

Vaikka alkuvuosi tuntui vilistäneen vauhdilla, sain vapaa-ajalla aikaiseksi monet suloiset kirjoneulomukset. Käsityöt ovatkin olleet minulle sellainen henkireikä, paikka rentoutua ja käydä rauhassa omia ajatuksia lävitse. Ja kyllähän sitä on hirmuisen ihanaa pukeutua omiin luomuksiinsa, kun tietää, etteivät samat kävele vastaan ainakaan ihan heti.

Maaliskuulle mahtui myös ystäväni kolmekymppiset Helsingissä! Tuli myös ensimmäistä kertaa matkustettua yöbussilla takaisin kotiin, josta totesinkin lopuksi, ettei se ole ehkä suotuisin tapa minulle, joka tulee jokseenkin helposti pahoinvoivaksi, kun ei näe vilisevää maisemaa ikkunasta. (Tilannetta ei myöskään helpottanut kuskin hurjasteleva ajotyyli tai se, että väsytti ihan mielettömästi.)

Harjoittelujen päätteeksi meillä oli ruhtinaallinen kahden viikon hiihtoloma, ja se oli kyllä todella paikallaan! Kun oli 10 viikkoa ollut henkisesti ja fyysisestikin ajoittain aika äärirajoilla, teki todella hyvää pysähtyä kunnolla ja ladata akut täyteen kevään opiskelua varten.

Täytin aprillipäivänä 30, ja se tuntuu jotenkin todella hurjalta! Vuodet juoksee vauhdilla, mutta en siltikään onneksi tunne vielä minkäänlaisia ikään liittyviä kriisejä. Ja niin haluaisinkin sen pitää!

Mitä teille kuuluu?

2018

Vuosi 2018 on tulossa pian päätökseensä, ja on jälleen aika käydä hieman läpi kulunutta vuotta. Kun selailen vuoden varrella otettuja kuvia, saan palattua hetkiin vieläkin paremmin. Vuosi tuntuu jälleen menneen kauhealla vauhdilla, mutta kuvien ansiosta sitä tajuaa jotenkin vieläkin selvemmin, kuinka paljon tähänkin vuoteen on mahtunut!

Parhaita juttuja vuonna 2018:

• Talvi oli mahdottoman kaunis, niin luminen ja valoisa!
• Minulle järjestetyt yllätyssynttärijuhlat, joista minulla ei todellakaan ollut aavistustakaan! Asunto oli täynnä rakkaita ihmisiä, ja eihän siinä voinut kuin itkeä onnesta.
• Kesä kokonaisuudessaan oli ehdottomasti tämän vuoden kohokohta! Vaikka palasin kesällä opiskeluista töihin, jäi aikaa kaikille ihanille kesäjutuillekin. Teimme mm. porukalla reissun Pärnuun ja juhlistimme äidin 60. syntymäpäivää. Pärnu oli viehättävä ja sympaattinen paikka, joten reissu sinne ei missään nimessä jäänyt viimeiseksi! Lisäksi reissun aikana sain kauan odottamani sähköpostin: "Onneksi olkoon, sinut on hyväksytty opiskelijaksi." Mahdottoman suuri kivi putosi harteiltani. Vihdoinkin virallisesti opiskelija! 
• Kesällä aurinkoisia päiviä riitti, ja onneksi sain otettua niistä kaiken ilon irti. Tunsin pitkästä aikaa todella rentoutuneeni. Olo oli kepeä ja niin onnellinen!
• Työharjoittelut, ja niiden kautta oivaltamani asiat. Myös saamani palautteen ansiosta olen saanut varmuutta tekemiseeni.
• Syksyn sienimetsäreissut - niin rentouttavaa ja ihanaa puuhaa!
• Stressistä huolimatta kaikki saavutetut opintopisteet!
• 365-projektini (= Kuva vuoden jokaisena päivänä.) Oli päiviä, jolloin kuvia oli helppo ottaa, ja sitten oli niitä kiireisiä hetkiä, kun olisi halunnut unohtaa koko kuvaprojektin. Nyt jälkeenpäin kuitenkin kiitän itseäni tästä kaikesta vaivasta, jonka olen nähnyt, sillä kuviin on ollut mahdottoman kivaa palata!
• Uuden kännykän hankkiminen! Ihanaa, ettei enää tarvitse pelätä, että akku loppuu tärkeällä hetkellä. Ihanaa on ollut myös innostua kuvaamaan, kun saa laadukkaampia kuvia.

Mitä toivon vuodelta 2019?

• Vähemmän stressiä! (Tai ainakin sitä, että oppisin käsittelemään stressiä vieläkin paremmin.)
• Enemmän aikaa ystävien kanssa. (Tähän on todellakin tultava muutos! Olin nimittäin tänä vuonna ihan liian paljon yksin. Opiskelujen takia tämä kahden kaupungin ravaaminen tietysti nipistää tunteja vuorokaudesta, mutta aikataulut ovat lopulta kuitenkin vain järjestelykysymyksiä!)
• Enemmän aikaa harrastuksille. (Auttaa jaksamaan paremmin ja vähentää mahdollista stressiä!)
• Oivalluksia ja varmuutta työharjoitteluista. 
• Runsaasti opintopisteitä!
• Toivon, ettei ikäkriisi pääse yllättämään, vaikka täytänkin huhtikuussa 30!
• Energiaa, iloa ja onnellisuutta.
• Aikaa itsetutkiskelulle, ja itsensä kehittämiselle.
• Retkiä, seikkailuita, ja ehkäpä joku reissu?
• Elintapamuutoksia. Haluaisin mm. oppia laittamaan enemmän kasvisruokia, ja keksiä korvikkeita esim. suklaalle. (Vinkkejä otetaan vastaan!)
• Toivon, että oppisin suodattamaan somea paremmin. (Etten mm. vertailisi omaa elämääni muiden elämään.)
• Yllätyksiä, tietysti!

Vuosi 2018 oli siis kokonaisuudessaan hyvä ja todella opettavainen vuosi. Tuntuu, että tästä on nyt hyvä jatkaa kohti seuraavaa vuotta!

Millainen vuosi 2018 sinulla on ollut? Mitä toivot ensi vuodelta?

Ja niin kesä syksyyn taittui, ja toi tullessaan jälleen lyhyessä ajassa niin paljon uutta, että vieläkin hieman sulattelen tapahtuneita. Muistan kuinka iltaa paria ennen paluuta koulumaailmaan ajattelin paniikissa, etten tule selviämään tulevasta 10 viikon harjoitteluista. Päässäni pyöri monenlaisia ajatuksia: Pelkoa, ahdistusta ja tunnetta siitä, etten varmastikaan osaa mitään.

Ensimmäiset 5 viikkoa harjoittelua oli psykiatrisella osastolla, ja toiset 5 viikkoa sisätautien osastolla. (Tällä kertaa haluan kuitenkin kertoa vain ensimmäisestä.) Muistan kuinka olin ennen harjoittelua ajatellut, ettei psykiatria ole todellakaan minun juttuni. Vaikka mielenterveydelliset asiat kiinnostivat todella paljon, olivat ajatukseni psykiatrisesta sairaalasta ja potilaista kuitenkin näin jälkikäteen ajateltuna todella vääränlaisia. Ajattelin, että se olisi varmasti se paikka, jossa paniikissa kävelisin pitkin seiniä, enkä uskaltaisi ottaa kontaktia potilaisiin. Elämä päätti kuitenkin yllättää minut positiivisesti! Vahvimpia puoliani ovat aina olleet rauhallisuus, empaattisuus ja taito kuunnella, ja kerrankin tunsin olevani oikeassa paikassa ja aidosti hyvä siinä mitä teen!

Viikot opettivat minulle niin paljon sekä elämästä että minusta itsestänikin. Huomasin, kuinka epämukavuusalue hiljalleen muuntui mukavuusalueeksi, ja kuinka epävarmuus hälveni jättäen tilalle varmuuden.

Jokainen elämämme varrelle sattunut ihminen on jollakin tapaa meille merkityksellinen, ja se on jotenkin ihanan lohdullisesti ajateltu. Joskus ihmisten merkitys omaan elämään selviää heti, mutta joskus se voi viedä vähän enemmän aikaa. Oli äärettömän hienoa tuntea olleensa itse jollekin se merkityksellinen tyyppi siinä hetkessä. Kannan mukanani varmasti vielä pitkään niitä sanoja, joita sain viimeisenä päivänä kuulla. (Onneksi kirjoitin ne itselleni ylös, jotta voin palata niihin jos/kun tulee epäilyksiä omasta osaamisesta.)

Harjoittelun jälkeen pohdin muutenkin paljon omaa elämääni, ja sen varrelle sattuneita ihmisiä ja tapahtumia, ja niiden merkityksiä. Tuntuu, että kaikesta alun pelosta ja ahdistuksesta huolimatta tämä harjoittelu oli juuri se juttu, mikä minun elämässäni piti juuri nyt tapahtua! Onneksi monen viikon harjoittelujen päätteksi oli viikon mittainen syysloma, jonka aikana on ehtinyt hyvin purkaa ajatuksiaan, ja ladata akkunsa valmiiksi jälleen opiskelua varten.

Mitä teidän syksyyn kuuluu?

Tänä kesänä olen jälleen muistanut, miltä tuntuu, kun olo on keveä ja onnellinen. Vaikka kesääni on mahtunut töitä ja muutamia huonompiakin päiviä, olen tänä vuonna (pitkästä aikaa) osannut rentoutua jotenkin ihan eri tavalla kuin aiempina vuosina. Olen ottanut kaiken irti aurinkoisista vapaapäivistä, suunnannut rantaan, ja loikoillut omissa ajatuksissani ja pulahtanut välillä järven syleilyyn. Tuntuu, että olen muutenkin saanut vihdoinkin karisteltua harteiltani parin vuoden takaisen romahduksen viimeisetkin tomut, ja löytänyt itsestäni jälleen sen tutun naisen, joka joskus olin. (Ehkäpä voisinkin joku kerta kirjoittaa omasta toipumisprosessistani?)

Kesään mahtui matkustamista, parit juhlat, mökkeilyä ja monen monta mukavaa puistossa ja rannalla loikoilua. Olen syönyt hirmuisesti jäätelöä, onnistunut hankkimaan rusketusraidat ja uinut varmasti enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä! Olen myös tänä vuonna tullut muutaman askeleen verran varmemmaksi omassa kropassa. Olen nimittäin aiemmin hieman kaihtanut uimarantoja, mutta tänä vuonna olen jotenkin oivaltanut, ettei arvissa, muhkuroissa eikä muissakaan "ylimääräisissä asioissa" ole mitään hävettävää. Me kaikki ollaan omanlaisia, ja ihania juuri sellaisina!

Kesä ei suinkaan vielä ole ohi, mutta ajatukset alkavat jo varovaisesti suuntautua kohti hiljalleen hiipivää syksyä. Työharjoittelun alku lähestyy juosten, samoin viimeinen työpäivä nykyisessä työpaikassa. Sitä ennen kuitenkin vielä muutama keveä kesäpäivä, ja akut täyteen talvea varten!


Mikä teki sinun kesästä ihanan?

Kevät oli opiskelujen suhteen aika rankka, ja viimeisen tentin jälkeen tuntuikin, ettei minusta enää enempää saisi puristettua. Olo oli kuitenkin kaiken sen työn jälkeen todella onnellinen ja tyytyväinen. Hyvä minä!

Töihin palaaminen tuntui aluksi vaikealta vuoden tauon jälkeen, mutta ensimmäisen päivän jälkeen jo tuntui kuin ei olisi ollut poissa päivääkään. Tietyt asiat taitavatkin olla kuin pyörällä ajo! Kesä ei onneksi mene pelkästään töitä tehdessä, sillä kesääni mahtuu myös yli kahden viikon kesäloma! Varhain sunnuntaiaamuna suuntasimmekin matkalaukkujemme kanssa linja-autoasemalle, josta matka jatkui Helsinkiin, sieltä Tallinnaan ja sieltä edelleen Pärnuuhun. Viiden päivän reissu Pärnussa oli kyllä niin paikallaan! Oli ihanaa kävellä suloisilla pikkukujilla ja ihailla persoonallisia yksityiskohtia. Hiekkaranta, meri ja taivaalla kirkuvat pääskyset - kaikki niin kohdillaan!

Keskiviikkona palasin hotellimme kylpylästä takaisin huoneeseen, ja puhelimeen oli kilahtanut sähköposti: "Onneksi olkoon! Sinut on hyväksytty opiskelijaksi.." Viestiä lukiessa kädet alkoivat täristä, ja hymy levisi kasvoilleni. Tunsin mahdottoman suurta helpotusta. Vihdoinkin oli minun vuoroni! Vieläkin hieman vaikeaa uskoa, että minusta todella tulee syksyllä virallisesti opiskelija! Tuntuu, että loputkin palaset loksahtelevat vihdoinkin oikeille paikoilleen, ja tulevaisuudessa todellakin häämöttää uusi ammatti!

Elämä siis jälleen opetti minulle, ettei periksi tule antaa vaikka vastoinkäymisiä tulisikin. Kova työ nimittäin palkitaan aina, vaikka joskus sitä työtä voi joutua tekemään vähän enemmän kuin olisi tarpeen. Tuntuu, että elämässä olisi nyt alkamassa uusi elämänvaihe, vaikka tavallaanhan se on jo alkanut viime syksynä. Mutta onhan tämä nyt niin paljon virallisempaa kulkea nimikkeellä opiskelija, kuin selitellä olevansa polkuopiskelija avoimessa ammattikorkeakoulussa! Ihan mahtavaa!

Muistakaa luottaa unelmiinne, ja taistelkaa niiden puolesta kaikin voimin!