sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Tämä talo on tyhjempi nyt kun sä lähdit Tampereelle etkä takaisin tullut

En ole täällä blogin puolella maininnut asuntotilanteestani aiemmin mitään. Haluan nyt kuitenkin paljastaa, että olen joulukuun alusta alkaen asunut väliaikaisesti toisen nurkissa. Mukana mulla on ollut vain iso pahvilaatikollinen vaatteita, tietokone ja korillinen hygieniatarvikkeita. (Mitä muuta voi ihminen tarvita?) Enpä olisi koskaan uskonut pärjääväni näinkään pitkää aikaa tuollaisella määrällä tavaroita, mutta loppujen lopuksi tämä on ollut yllättävänkin helppoa. Tämä väliaikainen tilanne johtui siis ihan rahallisesta tilanteestani, sillä takuuvuokrarahoja ei ollut heti kasassa kun muutin Tampereelle. (Maisemanvaihdokseni tuli niin yllättäen, etten ehtinyt säästää.) Vasta tammikuun lopulla aloin katselemaan yksiötä itselleni. Kävinkin katsomassa muutamia asuntoja, jotka eivät kuitenkaan olleet aivan sitä mitä hain: Olivat aina joko liian kalliita, liian pieniä, tai muuten vain huonossa kunnossa. Tällä viikolla kuitenkin tärppäsi: Tiistaina kävin katsomassa erästä tilavaa yksiötä Tampereen Amurista. Lähemmäs 36 neliötä, symppis keittiö, tilava eteinen, remontoitu kylpyhuone, 15min kävelymatka töihin ja ikkunasta puistonäkymä. Ihanaaa! Taisin sillä samalla sekunnilla päättää, että "tämän haluan, tämä tuntuu kodilta", ja perjantaina kirjoitettiinkin jo vuokrasopimus! Nyt on takuuvuokrat maksettu alta, ja tasan kahden viikon päästä muutankin virallisesti huonekaluineni Kouvolasta Tampereelle! En malta odottaa, että pääsen sisustamaan kotiani, ja kutsumaan ystäviäni kylään!


Tiedossa saattaa olla siis pientä hiljaisuutta blogin puolella näin muuton alla.. (Jos en nyt sitten innostu kirjoittelemaan lisää kämppä/sisustus asioista! Kiinnostaako teitä ylipäänsä lukea postauksia kotiini liittyen?)

♡: Emmi

5 kommenttia:

  1. Kiinnostaa lukea postauksia kotiisi liittyen ! :) Onnea uuteen kotiin:-)

    VastaaPoista
  2. Kiinnostaa kyllä ^^ haluun nähä sen keittiön :3

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti kiinnostaa kotiin liittyvät postaukset :) Paljon onnea uuteen kauniiseen kotiin!

    VastaaPoista
  4. Kiinnostaa, tottakai! Ja onnea uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista