torstai 25. lokakuuta 2012

Taivas on kirkas ja napakka

Havahduin äskettäin siitä faktasta, että aletaan viedä viimeisiä viikkoja tältä vuodelta. Jotenkin hullua, miten nopeasti aika onkaan alkanut juosta. Tuntuu, että vastahan oli kesä erilaisine seikkailuineen ja retkineen.. Syksy tuntui saapuneen vain sormia napsauttamalla, ja menevän samalla vauhdilla myös ohitse. Miksi ruska, tuo hurjan kaunis aika, on ohi niin hetkessä?


En ole oikein koskaan kokenut kaamoksen masentavan, mutta nyt voin ensimmäistä kertaa myöntää tuntevani sen ottavan minusta otetta. Rakastan pimeitä ja tunnelmallisia syysiltoja, mutta samalla huomaan kuinka tämä pimeys imee minusta suuret määrät energiaa. Aikaiset aamuherätykset tuntuvat aina yhtä kuolemalta, koska eihän sellaisessa pimeydessä saa edes silmiä auki! Lämmin "turvapaikka" peiton alla ja ihana unimaailma vaikuttavat aina niin paljon paremmilta paikoilta sillä hetkellä. Aamuisin ei auta muu kuin nousta heti herätyskellon soidessa (torkuttaminen ei toimi minulla), kääriytyä villapaitaan, laittaa kaikki mahdolliset valot päälle ja keittää iso kuppi mustaa kahvia. Jos tämä kaikki ei herätä, sitä toivoo, että viimeistäänkin työmatkalla kirpeä syysilma tekisi tehtävänsä..

Tänään oli ensimmäinen pakkasaamu. Auringonsäteet hyväilivät viereisten mäntyjen latvoja ja värjäsivät niiden rungot oransseiksi. Sinisellä taivaalla lipui vain muutamia hentoja pilviä. Peiton alla oli lämmin, vaikka huoneessa tuntui muuten olevan vähän liiankin kylmä. Rakastan hitaita aamuja. Päiviä, jolloin ei ole sovittu mitään sen suurempaa (paitsi tänään on iltavuoro). Voi rauhassa nauttia aamukahvia, tuijotella ulos ikkunasta ja uppoutua omiin ajatuksiinsa. Ulkona ihmiset kiirehtivät töihin, ovat kääriytyneitä kaulahuiveihinsa ja jotkut taas hytisevät aamutakeissaan parvekkeillaan tupakalla. Minä kuulun niihin, jotka tarkkailevat muita, hyräilevät musiikin tahdissa, juovat kahvia tietokoneen ääressä ja hymyilevät auringonpaisteelle (jos sellaista siis ylipäänsä on).

Syksy saa minut aina jotenkin todella inspiroituneeksi kaikesta mahdollisesta. Sitä haluaisi samaan aikaan hakea kouluun, liittyä jollekin hauskalle kurssille, matkustella, vaihtaa maisemaa, tehdä jotain uutta, valokuvata, kirjoittaa, askarrella ja sisustaa kämppää... Lista on loputon! Voi syksy, mitä saatkaan minussa aikaan!

Ja lopuksi naamakuva, joka ei liity millään tavalla tähän postaukseen..

9 kommenttia:

  1. moimoi:) sul on kiva blogi nii mul ois sulle tollanen tunnustushommeli :)))
    http://snazzynails.blogspot.fi/2012/10/fulfill-my-heart-with-love.html
    ps sulla on ihan törkeen hienon väriset hiusset D:!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon! (:
      Olenkin itseasiassa aikoinaan vastaillut moiseen, joten katsotaan jos saisin jossakin vaiheessa aikaiseksi tehdä uuden..

      Poista
  2. Ihana postaus :)
    Ooi ku oot kaunis ja ihan mahdottoman ihanat hiukset sulla!
    Miks musta tuntuu et syksy vilahti ohi salamannopeesti ja kohta on jo semmonen supertalvi.. D:

    VastaaPoista
  3. Onpa tunnelmallinen postaus. Syksy on jännästi samaan aikaan inspiroivaa ja ahdistavaa aikaa... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä on toki puolensa.. Mutta se ahdistavuuskin voi myös osittain olla inspiroivaa! (:

      Poista
  4. Tässä pikku ylläri:
    http://ninalaitiala.blogspot.fi/2012/10/liebster-award.html
    :)

    VastaaPoista
  5. oot kyl tosi semmonen rempse ja ihana ihminen :) hihi.. Olis niin kiva tuntea sut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uteliasuuteni heräsi, kukahan mahdat olla?
      Tykkään tutustua uusiin ihmisiin c:

      Poista