torstai 19. marraskuuta 2015

Tukkahöpinöitä



Kuten jo aiemmin mainitsin, luovuin oranssista tukastani kaksi kuukautta sitten. Päädyin palaamaan lähemmäs omaa luonnollista sävyäni, sillä koin, että silloiset hiukset eivät enää aiheuttaneet minulle iloa, vaan lähinnä stressiä ainaisista värjäilysessioista. Omaan väriin palaaminen tuntui juuri oikealta päätökseltä, sillä se toi juuri sitä toivomaani uudistusta tähän kuontalooni. Siltikin jäin vielä haaveilemaan, että entä jos muuttaisin malliakin tässä samalla? "Otsahiukseni" oli kasvaneet jo lähes saman mittaiseksi muiden hiuksieni kanssa, joten luonnollisesti sitä alkoi siinä vaiheessa haaveilemaan muutoksesta. 

Tiistaina päätin kipittää tukkataikurini käsittelyyn, ja poistuin sieltä kera söpön otsiksen. Päivä, jos toinenkin meni omaa peilikuvaa kummastellessa, mutta jo tänään tämä on tuntunut niin omalta jutulta! Juuri sopivan söpö ja tyttömäinen! Ja kylläpä voi olla pienestä asiasta kiinni, että fiilis kohenee huimasti. Hiljaa hiipivä ikäkriisinikin sai helpotusta, sillä en nimittäin enää tunne näyttäväni siltä, että täyttäisin seuraavaksi 27v!


4 kommenttia: