maanantai 30. kesäkuuta 2014








(Kurkatkaa tän naisen blogia!)




Viikonloppu oli kovinkovin hyvä. Oli rakkaita ihmisiä, hyvää ruokaa ja mahdottoman upeita lupiineja vasten auringonlaskua. Pelailtiin krokettia, grillailtiin ja kivuttiin pitkästä aikaa Kouvolan korkeimpaan kohtaan, ja muisteltiin hetkiä vuosien takaa. Aurinko laski mailleen, ja maalasi kaiken purppuralla. Haikeus hiipi, kun sunnuntaina kavuttiin bussiin rakas kisulainen sylissä ja vilkutettiin taakse jäävälle Kouvolalle. Nyt olemme jälleen Tampereella, ja puolet lomastani on vielä edessä. Vaikka on kylmää ja sateista, mieltä lämmittää nämä kuvat ja hetket! (Onneksi toinen puolisko lomastani on vasta heinäkuun lopulla, sillä eihän näillä keleillä pisamia ja rusketusta ole oikein ehtinyt tai pystynyt keräilemään.)

Ai miksi viihdyn kameran toisella puolella?

Inspiroiduin Henriikan postauksesta, ja päätin itsekin kaivella näitä hirmuisen "onnistuneita" otoksia itsestäni.. Tietysti noille tulee itsekseen hekoteltua melkoisesti, mutta usein samalla myös poistelen nuo otokset hyvin nopeasti säästääkseni tilaa kovalevyltä. (Ja ehkä myös siksi, ettei kukaan vahingossakaan näkisi kuinka dorkalta ihminen voikaan näyttää..) Olen oikeastaan mm. noiden valokuvien kautta vasta oppinut ymmärtämään sen, miksi moni ihminen on sanonut minun olevan hirmuisen ilmeikäs ihminen..

Mutta tässä teille muutama hirmuisen hurmaava otos tietokoneeni roskiksesta dyykattuna, olkaathyvät!


Tässä irvistin ihan tarkoituksella, mutta ei sillä hetkellä pitänyt sitä kuvaa ottaa!


Tuo silmät puolitangossa on aikalailla mun bravuuri! Siihen usein yhdistyy vielä se, että suukin on auki. Hurmaavaa!



En koskaan opi sulkemaan suutani. Kesken kuvausten ei puhuta!


Toivottavasti piristi teidän(kin) päivää! Haaste heitetty myös sinne ruudun toiselle puolelle!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014















Kesäloma, olet vihdoinkin täällä! Mutta, tulin tietysti heti ensimmäisenä lomapäiväni flunssaan.. Ai mikä tuuri? Niin, ja kesäiset kelit, minne katositte? Tulkaa heti takaisin, on kova ikävä!

(Kuvat: Sattuneesta syystä en ole nyt kuvaillut lainkaan, joten saatte nyt nähdä instagramkuvia kuukauden ajalta..)