perjantai 1. maaliskuuta 2013

Synttärisankari!

Maaliskuu on täällä, joten se tarkoittaa sitä, että on jälleen aika juhlan! Siitä on nimittäin jo tarkalleen 4 vuotta, kun perustin blogini. Huh, meneepä aika nopeasti!


Blogia aikoinaan perustaessani minulla ei ollut sille mitään sen suurempia odotuksia. Tarkoitus oli lähinnä vain kirjoitella omaksi iloksi. Alussa blogiin tulikin vain kirjoiteltua satunnaisesti ajatuksiani runomuodossa, ja vieläpä aika anonyymisti. Hiljalleen mukaan alkoi kuitenkin tulla myös valokuviani, joiden kautta aloin uskaltautua pois anonyymiydestä. Huomasin pian olevani koukussa kirjoittamiseen ja muiden blogien seuraamiseen. Blogimaailmasta tuli yhtäkkiä todella tärkeä harrastus. Kirjoittaminen (oli se sitten diipadaapaa tai jotain syvällisempää), on aina ollut jotenkin todella terapeuttista. 

Blogin sisältö on hieman vaihdellut näiden neljän vuoden aikana. (Ja vaihtelee kai hieman edelleenkin.) En olekkaan halunnut luokitella blogiani tiettyyn kategoriaan, koska en ole sellaista (ainakaan toistaiseksi) vielä löytänyt. Siksi haluankin nyt kysyä teiltä lukijat vähän mielipiteitä tämän blogin sisällön suhteen: Millaisia juttuja kaipaat enemmän? Otan mielelläni myös vastaan kaikenmoiset palautteet ja kysymykset.

Tuli tätä merkintää tehdessä selailtua ihka ensimmäisiä merkintöjäni, ja voi, tulipa aika nostalginen fiilis! Pakko jakaa muutamia näistä myös teillekin! (Vaikka kyllähän te oisitte itsekin osanneet klikkailla tuolta oikeasta reunasta maaliskuun 2009 kohdalta, mutta silti...)

"Kevät on tulossa vauhdilla
ilma plus viis
aurinko kuumottaa ihoa ja hiuksia
pisamia poskipäille juoksee
silmiä häikäisee valon määrä
imen energiaa kuin hullu
tuntuu etttä voisin hypätä ilmaan
ja lentää juosten

Lumi sulaa
tip tip tip joka puolella
ihmiset on onnellisemman näköisiä kuin aikoihin
minä hymyilen pikkulinnuille
titityytitityy - on ollut ikävä sitä ääntä

Minä lasken viimeisiä päiviä teini-ikäisenä
 ja mietin mihin ja kenelle kuuluisin"

-

"Huomaan odottavani joka hetki
jonkinlaista ihmettä
jotakin
pientä tai suurta
joka muuttaisi maailmani kerta rysäyksellä"



Mukavaa viikonloppua tyypit!

Emmi

4 kommenttia:

  1. hihihih, onnea sun blogille ! ; ) ja nyt vasta muuten tajusin tulla kiittämään että pääsin siihen linkitetyt blogit postaukseen ! kiitos, olet ihana :) <3

    VastaaPoista
  2. Toivoisin paljon kuvia, ihan sama mistä :)

    VastaaPoista