torstai 25. lokakuuta 2012

Taivas on kirkas ja napakka

Havahduin äskettäin siitä faktasta, että aletaan viedä viimeisiä viikkoja tältä vuodelta. Jotenkin hullua, miten nopeasti aika onkaan alkanut juosta. Tuntuu, että vastahan oli kesä erilaisine seikkailuineen ja retkineen.. Syksy tuntui saapuneen vain sormia napsauttamalla, ja menevän samalla vauhdilla myös ohitse. Miksi ruska, tuo hurjan kaunis aika, on ohi niin hetkessä?


En ole oikein koskaan kokenut kaamoksen masentavan, mutta nyt voin ensimmäistä kertaa myöntää tuntevani sen ottavan minusta otetta. Rakastan pimeitä ja tunnelmallisia syysiltoja, mutta samalla huomaan kuinka tämä pimeys imee minusta suuret määrät energiaa. Aikaiset aamuherätykset tuntuvat aina yhtä kuolemalta, koska eihän sellaisessa pimeydessä saa edes silmiä auki! Lämmin "turvapaikka" peiton alla ja ihana unimaailma vaikuttavat aina niin paljon paremmilta paikoilta sillä hetkellä. Aamuisin ei auta muu kuin nousta heti herätyskellon soidessa (torkuttaminen ei toimi minulla), kääriytyä villapaitaan, laittaa kaikki mahdolliset valot päälle ja keittää iso kuppi mustaa kahvia. Jos tämä kaikki ei herätä, sitä toivoo, että viimeistäänkin työmatkalla kirpeä syysilma tekisi tehtävänsä..

Tänään oli ensimmäinen pakkasaamu. Auringonsäteet hyväilivät viereisten mäntyjen latvoja ja värjäsivät niiden rungot oransseiksi. Sinisellä taivaalla lipui vain muutamia hentoja pilviä. Peiton alla oli lämmin, vaikka huoneessa tuntui muuten olevan vähän liiankin kylmä. Rakastan hitaita aamuja. Päiviä, jolloin ei ole sovittu mitään sen suurempaa (paitsi tänään on iltavuoro). Voi rauhassa nauttia aamukahvia, tuijotella ulos ikkunasta ja uppoutua omiin ajatuksiinsa. Ulkona ihmiset kiirehtivät töihin, ovat kääriytyneitä kaulahuiveihinsa ja jotkut taas hytisevät aamutakeissaan parvekkeillaan tupakalla. Minä kuulun niihin, jotka tarkkailevat muita, hyräilevät musiikin tahdissa, juovat kahvia tietokoneen ääressä ja hymyilevät auringonpaisteelle (jos sellaista siis ylipäänsä on).

Syksy saa minut aina jotenkin todella inspiroituneeksi kaikesta mahdollisesta. Sitä haluaisi samaan aikaan hakea kouluun, liittyä jollekin hauskalle kurssille, matkustella, vaihtaa maisemaa, tehdä jotain uutta, valokuvata, kirjoittaa, askarrella ja sisustaa kämppää... Lista on loputon! Voi syksy, mitä saatkaan minussa aikaan!

Ja lopuksi naamakuva, joka ei liity millään tavalla tähän postaukseen..

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Sinä olet minulle syksytaivaan kaltainen


Minulla olisi paljonkin kerrottavaa, mutta jätän nyt vielä toistaiseksi tietyt asiat salaisuuksiksi. Kuvat kertokoon puolestaan sen, missä olen viime aikoina paljonkin ollut, ja minne sydämeni vetää.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Ensimmäiseksi pahoittelen pitkää blogitaukoani. Kuten aikaisemmassa postauksessa mainitsinkin, elämässäni on tapahtunut melkoisia muutoksia loppukesän ja syksyn aikana. Pitkä parisuhde päättyi (aloitteestani), josta tietenkin seurasi myös muutto eri osoitteisiin. Se, miten tähän kaikkeen päädyttiin, en aio sen yksityiskohtaisemmin nyt availla. Joskus vain rakkaus kuolee ja ihmiset kasvaa niin erilleen, ettei asioita voi korjata. Kun kesä tuli päätökseensä, oli vain oikea hetki todeta, ettei jotkut asiat korjaannu, vaikka kuinka loputtomasti yrittäisikin. Joskus on vain parempi lähteä, kuin jäädä.

Elämässäni on alkanut nyt uusi luku, ja jos totta puhutaan, olen aika innoissani tästä kaikesta. Olen löytänyt vihdoinkin suunnan jonne lähteä. Nyt vain rohkeasti hyppään täysin tuntemattomaan ja antaudun elämän vietäväksi!

Minä olin solmu
jonka sinä avasit
istuit pimeässä niin kauan
niin kauan
että nukahdin
tulit uneeni
 jäit kiinni kylkeeni


(Scandinavian Music Group - Solmu)


Palaillaan!