keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kuuntelen kuinka maailma allamme hengittää

Tarkastelin tänään huhtikuussa laatimaani to do -listaa kesälle 2012. Olisi kai näin heinäkuun vaihtumisen kunniaksi hyvä kartoittaa tämänhetkinen tilanne, jotta muistaisi tarkalleen, mihin asioihin tulisi tässä kuussa erityisesti panostaa. Ainakin piknikkeihin, retkiiin ja ennen kaikkea; ihmisiin.

Tänään mulla oli vapaapäivä. Yritin aamulla nukkua pitkään, mutta eihän se näin kesäisin oikein onnistu. Sovittiin ystäväni Niinan kanssa tärskyt keskustaan keskipäivän aikoihin. Haettiin kahvilasta jäälatte ja kahvi ja suunnattiin puistoon kylpemään aurinkoon. Hameeni helmat hulmusivat kevyessa kesätuulessa ja ei voinut kuin hymyillä. Harvoin sitä vapaapäivälle osuu noin hyvää keliä ja vielä puistoiluseuraakin.

Kaksi työpäivää edessä ja sitten onkin taas viikonloppu. Milloin päivät alkoivat mennä tällaista vauhtia?

Nyt kuitenkin peukut pystyyn viikonlopun kelien suhteen. Viime lauantaina puistoilut menivät vähän mönkään sadekuurojen takia. En osaa vielä luottaa sääennusteisiin, joten nähtäväksi jää, kuinka meille käy tällä kertaa!

Nyt kuitenkin tämän päiväisiin otoksiin.





PS. Lähiviikkoina aion tehdä koruja (mm. riipuksia ja korviksia), joista suurin osa tulee blogin välityksellä myyntiinkin. Pysykäähän siis kuulolla! (Sitä ennen kuitenkin odotellaan koruosapakettia Suomeen..)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti