sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Aurinko laskee selkäsi taa, se värjää sun hiuksesi punaisellaan

"Mä reppuselässä sinua vien
sä naurat ja sun naurus tukkii koko tien
ja hiuksiini kukista seppeleen teen
olen narkomaani sua hengittäen

Joku hullu on keksinyt ikuisuuden

olin yksi heistä siihen turvautuen
et enää reppuselkääni tuu
ja autiotalon kukat lakastuu"


Onko teillä olemassa paikkaa, johon teillä on olemassa jonkinlainen tunneside? En nyt puhu mistään lapsuuden maisemista, vaan ennemminkin sellaisesta paikasta, johon tuntemaa tunnesidettä ei välttämättä osaa edes sanoin kuvailla. Minulla on sellainen paikka.


Tämä jylhä upeus sijaitsee kilometrin säteellä kodistamme, aivan kouluni vieressä. Siihen liittyy useita tarinoita, kummitusjuttuja sekä uskomuksia. Taisin eksyä ensimmäistä kertaa tämän autiotalon pihaan 15 kesäisenä, juuri valokuvausharrastuksen aloitettuani. Silloin koin paikan todella karmivana, sillä vatsaani alkoi aina epämiellyttävästi vääntämään ja ihoni nousi kananlihalle.

Bongaa kesän merkki!

Autiotalossa on tullut vietettyä monenlaisia hetkiä. Olen säikähtänyt ullakolta kuuluneita askelia, vilkuillut paniikissa ympärilleni ja ollut hullun mielikuvitukseni uhrina. Olen istunut keskellä yötä sen pihakivellä, ja kuunnellut kauhutarinoita. Olen juonut kahvia termarista, ollut tekemässä taidetta ja kirjoittanut monesti autiotalon omaan vieraskirjaan. (Jota en muuten ole nähnyt enää aikoihin?) Olen ollut reppuselässä, nauranut ja katsonut auringonlaskua.

Rakastan näitä elämää nähneitä pintoja !



Olen kai kuvannut autiotalon jokaisen nurkan useaan otteeseen, mutten tunnu saavan vieläkään siitä tarpeekseni. Lisäksi on ihanaa aina käydä katsomassa mitä uusia taideteoksia on ilmestynyt talon seinille. (Varsinkin, jos kyseessä on näin hienot kuvat!)




Mun uusi rakkauslaukku !
Lasinsirpalemeri. Voitte vaan kuvitella mikä ääni noista lähtee !


Hyvästelin jälleen autiotalon viimeistä kertaa. Olen tainnut tehdä sen jo useita kertoja. Lähistölle on nousemassa uusia taloja, ja on kai vain päivistä, viikoista tai kuukausista kiinni, kun tämä jylhä upeus pistetään maan tasalle. Todella surullista.

PS. Huomatkaahan aikaisempi postaus lemppariblogeista !



 Mistä olin tänään onnellinen:

Auringosta, autiotalosta ja valokuvauksesta.
 Mistä en ollut niin onnellinen:

Mieleeni hiipinyt lievä matalapaine
Mitä opin tänään:

Ulkoilureissut kamera kaulassa piristävät aina !

1 kommentti:

  1. Aargh. Paikka muistuttaa pelottavasti mörskää jonka näin joskus unessani, tosin unessani oli kesä ja ympäristö oli aivan hiekkainen ja autio. Lähellä oli myös ränsistynyt leikkipuisto.

    Voin uskoa että tuolla on pelottavaa, päivänvalollakin.

    VastaaPoista