Pääskysiä olkapäilläni

Kesäloma alkaa huomenna, joten sen kunniaksi haluan julkaista tämän.

[Äidinkielen kurssilla piti kirjoittaa juhlapuhe kuvitellulle yleisölle. En osannut kirjoitella hää- tai hautajaispuheita, sillä tiesin, ettei mikään olisi aidompaa kuin se, että kirjotan puheeni juuri sille oikealle yleisölle, eli omalle luokalleni. Tämä on siis kirjoitettu syksyllä 2010, kolmannen vuoden alussa.]

"Tätä puhetta kirjoittaessani palasin ajatuksissani vuoden 2008 syksyyn. 

Ainakin minulle, vuosi 2008 oli kokonaisuudessaan suurta muutosten aikaa. Valmistuin ylioppilaaksi ja uusi käänne elämässä alkoikin jo häämöttää, kun sain kutsun pääsykokeisiin kouluun, johon olinkin jo jonkun aikaa haaveillut pääseväni.

Pääsykokeissa uusien ihmisten keskellä minulle avartui täysin uusi maailma: 
ihmiset näyttivät mielenkiintoisilta ja persoonallisilta taiteilijasieluilta, joiden seurassa tunsin vihdoinkin olevani ns. kotona.

Unelmani täyttyivät lopullisesti kun sain iloisen yllätyksen postilaatikkoon kyamkilta: 
minut oli valittu kouluun!

Monilla oli edessä asunnon metsästys, sillä he tulivat toisilta paikkakunnilta. Minulla ei kuitenkaan asunnon kanssa ollut kamala kiire, sillä asuin itse Kouvolassa vanhempien luona. Löysin kuitenkin aika nopeasti sopivan ensi asunnon, ja lensin rohkeasti pesästä kohti itsenäisyyttä.

Koulun alkaessa oloni oli kuin pienellä ykkösluokkalaisella, joka kulki vartalonsa kokoisen repun kanssa ensikertaa koulutietä. Vatsassani oli miljoonia perhosia ja päässäni vain kuvittelin mitä kaikkea seuraavat neljä vuotta toisivatkaan tullessaan. En malttanut odottaa.

Pian oma ryhmä hahmottuikin jo, ja syntyi ensimmäisiä kaveripiirejä ja inside juttuja. Ensimmäinen vuosi menikin oikeastaan ihmisiin ja itse alaan tutustuessa. Edessä oli monia uusia haasteita, tehtäviä ja tietenkin monia mukavia tapahtumia. 

Lukiosta suoraan tulleena ammattikorkeakoulu avautui todella mielenkiintoisena kokonaisuutena. Pääsin vihdoinkin toteuttamaan itseäni tavalla, josta olen aina pitänyt.

Jo aivan pienestä pitäen käsillä tekeminen on ollut yksi tärkeimmistä asioista elämässäni, kuten varmasti monella muullakin alan opiskelijalla. Ja kun tällaisia ihmisiä laittaa paljon samaan tilaan, voi taata, että syntyy paljon hienoa ja ikimuistoista. 

Monet ovatkin solmineet opiskeluaikana sellaisia ihmissuhteita, jotka kantavat varmasti todella pitkälle.

Ensimmäisen kouluvuoden jälkeen tuntui, että edessä oli vielä paljon, mutta pian huomasinkin, että oli saapunut kolmannen vuoden syksy. Ihmettelin, minne kaksi vuotta katosi noin vain, mutta ainahan se menee niin, että kun on hauskaa niin aika ikäänkuin liitää vain.

Todella väärinhän se on !

Kolmannen vuoden alussa olin toisaalta todella intoa täynnä, mutta samalla pieni haikeus alkoi jo vallata mieltäni. Tajusin miten paljon olin oppinut näiden kaikkien vuosien aikana; Olin kasvanut ihmisenä ja tutustunut aivan mielettömiin ihmisiin, joista en olisi valmis ehkä koskaan luopumaan.

Varmasti moni on jossakin vaiheessa miettinyt millä tavalla jokin kyseinen ajankohta on muokannut itseään tai muita.  Mietitäänpä aikaa syksystä 2008 eteenpäin.

Koen itse muuttuneeni aika paljonkin tämän koulutuksen aikana, sillä kouluun saapuessani olin ujo, hiljainen ja hieman epävarma. Lisäksi tulevaisuuden suunnitelmani olivat vielä täysin auki.

Kuitenkin jo parissa vuodessa olen huomannut, kuinka ujous ja hiljaisuus todella karisee ihmisestä kuin ihmisestä, sillä erilaisissa kritiikkitilanteissa oli pakko kertoa töistään ja tietenkin antaa palautetta muille. On myös mukavaa huomata, kun tulevaisuuden suunnitelmat alkavat hiljalleen hahmottua, eikä kaikki näytä vain sumuiselta ja tyhjältä.

Minulle tämä koulu on myös avannut paljon silmiä itseni, muiden sekä itse alan puolesta.

Erilaisten projektien kautta on tullut myös nähtyä muista ihmisistä puolia, joista ei ole ennen tiennyt, ja se on aina yhtä mielenkiintoista ja hienoa, kun huomaa, että jossakussa on esimerkiksi jotakin samaa kuin itsessään tai jopa jotakin täysin vastakohtaista ja kiehtovaa.

Olen siis varma, että kaikille tämä opiskelu-aika on antanut paljonkin.

Monet ovat varmasti kasvaneet ihmisinä, ja ikäänkuin puhjenneet kukkaan, kun ovat tajunneet, että tämä on heidän juttunsa ja juuri sitä, mitä he haluavat tulevaisuudessa tehdä. 
Jotkut taas miettivät vielä muita mielenkiintoisia vaihtoehtoja, sillä eihän tässä valmiissa maailmassa ole kiire.

Haluankin kiittää teitä kaikkia näistä yhteisistä hetkistä.

Toivottavasti tulevaisuutenne tuo tullessaan paljon toteutuneita unelmia ja onnistumisia."

Nyt näin kolmannen vuoden lopussa, alan kaipaamaan jokaikistä hetkeä aikaisemmilta vuosilta. Onneksi edessä on vielä 1 vuosi, joka on toivottavasti täynnä ikimuistoisia hetkiä, jotka muistaa vielä kiikkustuolissakin! 

(kuvat jälleen, weheartit.com)