keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Voit kysyä minulta anonyymisti (tai ilman) mitä vain! 

Kerro ehdotuksia, ideoita, ...
Mistä haluaisit minun kirjoittavan?

maanantai 28. syyskuuta 2009

Tervetuloa värikäs syksy!
            
     uppoan vielä hetkeksi näihin kesäkuviin ja mahtaviin hetkiin!


Oli kiiltokuvan kauniita hetkiä
    kesäöitä purppurahorisontteineen
heinäsirkkoja 
      ja  muita paratiisiääniä

Parhaimpia ihmisiä
    valoisia aamuöitä
            hassua humalaa ja päättömiä retkiä

juna-asemia
   rakkautta ja kaipuuta




kuvat satun ja anssin kameroista!

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

kylässä

1.12.2008 käänsin tärkeän lehden elämässäni - muutin pois kotoa. Olin koko syksyn etsinyt mieluista kämppää, mutta ne tuntuivat menevän kuin kuumille kiville. (Olihan niitä muutama muukin opiskelija minun lisäkseni haluamassa itselleen!) Sitten näin ilmoituksen, joka tuntui vastaavan juuri sitä kämppäunelmaa jota olin etsinyt ja eikun soittamaan heti, ja kohta kämppä sitten olikin minun! Omia tavaroitani pakkaillessani laatikoihin oli fiilis todella onnellinen, mutta samalla taas haikeakin. Itsenäistyminen, ja omaan kotiin muuttaminen on todella suuri askel, mutta sen ottamista en epäillyt hetkeäkään, sillä olin sitä mielessäni jo puolen vuoden ajan kypsytellyt.
Huvittavaa että huomaan kohta asuneeni täällä vuoden, kylläpä aika menee nopeasti !

Tälläisessä yksiössä siis asustelen!



Neliöitä löytyy 33, ja vuokraa maksan 321e/kk (sis. vesimaksun). Asunto on järkevän mallinen; hyvän kokoinen eteinen sekä keitto"komero" plus tietenkin muu oleskelutila kylpyhuoneineen ! Parveketta ei ole, mikä sinänsä harmitti aika paljon. Talo on kahden minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Täältä ylhäältä on kiva katsella kun kaupunki käy nukkumaan!

tiistai 22. syyskuuta 2009

Syksy on ollut minulle aina pienten muutosten aikaa
siispä saattaa blogini sisältö tulevaisuudessa vaihtua

Tuntuu etten osaa kirjoittaa runomaisia pätkiä elämästäni
ne ovat ehkä liiankin yksityisiä
mutta jos niitä haluaa lukea niin livejournaliini mars!

Jatkossa tulen ehkä enemmän käsittelemään vaatteita, pukeutumista (muotiblogi kiinnostaisi), ilmiöitä sekä tietenkin valokuvien kera kaikenmoisia tapahtumia elämän varrelta.

perjantai 4. syyskuuta 2009

Nojasin junassa vasten ikkunaa
jyväskylä jäi taa
harmauteen ja sateeseen
ja maailman rakkain poika oranssissa hupparissa

Kirjoitin matkalla vihkooni
ja tuijotin kuinka vesipisarat matkasivat pitkin ikkunaa

Tämä on kolmas vuodenaika sinun kanssasi.

Kevät
kesä
ja nyt alkava syksy